Euroopan maat haasteen toinen kirja: Punainen morsian

Anilda Ibrahimi
Alkuteos: Rosso como una sposa
Suomentanut: Helinä Kangas

Kirjailija on syntynyt ja kasvanut Albaniassa, josta hän muutti Sveitsiin ja myöhemmin Italiaan. Vaikka kirja on kirjoitettu italiaksi, eikä kirjailijakaan enää asu Albaniassa päätin ottaa tämän Albania kirjaksi haasteeseen, koska se sijoittuu Albaniaan, eikä sieltä tule tänne meille kovin suurta valikoimaa teoksia. Albaniaa en osaa lukea, joten käännös on ihan kätevä. Olisi mielenkiintoista tietää, miten paljon siellä ylipäänsä julkaistaan kirjoja, mutta näin nettiaikakautenakaan ei kovin vieraisiin maihin ja kieliin pääse edes kurkistamaan. On ehkä onni, että Anilda kirjoittaa italiaksi, ehkä siitä on suurempi mahdollisuus saada käännöksiä suomeksi tai ruotsiksi. En tiedä yhtään albanian kielestä kääntävää kääntäjää. Onneksi italiasta kääntäviä on ja Helinä onkin tehnyt hyvää työtä ja osannut myös valita sopivasti termit, jotka pidetään alkukielisinä ja ne jotka taas käännetään.

Kirjaa suositteli minulle, tavallaan, Marjatta, sekä täällä kommenteissa, että omassa blogissaan. Ilman Marjattaa en olisi ikinä törmännytkään tähän kirjaan. Innostuin tästä heti, mutta kesti aika kauan, ennen kuin ehdin kuuntelemaan.

Kovan innostuksen ja odotuksen jälkeen kirja oli aluksi pettymys. Vasta puolessa välissä aloin kunnolla kiinnostua tarinasta. Alku ei toiminut minulle ja huonon alun jälkeen kirja saa tehdä tosi rajun vaikutuksen, että lakkaan vain juonittelemasta huonosta alusta. Kuuntelukokemukseeni saattoi vaikuttaa myös, että sain kuunneltua aluksi vain pieniä pätkiä kerrallaan, ehkä siksi en päässyt mukaan. Mutta jos joku nyt tarttuu tähän, eikä alku vielä innosta, niin rohkaisen jatkamaan vielä vähän matkaa.

Mitään erityistä kirjassa ei edes tapahdu, elellään vain elämää Albaniassa rautaesiripun takana. Tai ehkä sen alla, puristuksissa. On vaikeaa tajuta kertomuksen olevan osittain vain parin kymmenen vuoden takaa, sen sijoittaa mielessään helposti lähes sata vuotta kauemmas.

Suvun naiset kasvavat ja elävät sodan, kommunismin, sovinismin ja kaiken mahdollisen varjossa. Eikä sovinismi, ikävä kyllä, tarkoita vain miesten ylivaltaa naisiin nähden, vaan myös naisten asenteita toisiinsa. Yhtään erilainen ei saa olla, tai ei ainakaan niin, että erottuu muista, tai ei ainakaan vaikuttaa muita onnellisemmalta. Ihmisen maine voidaan tahrata ja elämä tuhota perättömillä jutuilla, siis ainakin naisen elämä, kukaan ei välitä kuunnella sitä, mikä on totuus. Vanhempia naisia tulee myös kunnioittaa, vaikka he eivät ansaitsisi minkään valtakunnan kunnioitusta tyrannisoidessaan nuorempaa sukupolvea.

Kirjan puolen välin paikkeilla viimeinen kertoja minä kertoo isoäidistään, joka käy sekä ortodoksikirkossa että moskeijassa. Häntä arvostellaan siitä, mutta siinä iässä ei naisenkaan enää tarvitse välittää muiden puheista ja mielipiteistä. Mummo ei nähnyt mitään ristiriitaa käydessään molempien uskontojen tilaisuuksissa, miksipä näkisikään. Jäin silti miettimään, mikä sai hänet käymään molemmissa, motiivina ei vaikuttanut olevan sosiaalinen elämä ja tuttujen tapaaminen molemmissa tilaisuuksissa. Mahtoiko hän olla epävarma, kumpi uskonto vie haluttuun päämäärään ja päätti varalta olla mukana molemmissa, vai halusiko täyttää enemmän aikaansa uskonnolla.

Lapsi mietti, mitä he oikein ovat: kreikkalaisia vai turkkilaisia, muslimeja vai ortodokseja. Hän päätteli heidän olevan muslimeita, koska heillä oli muslimi nimi. Mutta suvun nimi oli vaihdettu 1700-luvulla muslimi nimeksi. Esi-isoisä oli muuttanut sen, että välttyisi maksamasta ylimääräisiä veroja, joita vääräuskoisille määrättiin ja että hänen poikansa välttyisivät joutumasta sotaan. Sitä ei kerrottu, miten pojille kävi, veroilta ilmeisesti säästyivät tavan mukaan. Nimenmuutos siis ilmeisesti meni läpi, eikä kukaan pitänyt heitä huijareina. Alkuperäistä sukunimeä ei kerrottu, joten siitä ei voinut päätellä mitään suvun alkuperästä.

Unohtuuko alkuperä kokonaan parissa sadassa vuodessa? Mummon poika moitti mummoa nimenomaan ortodoksikirkossa käymisestä, koska hänen mielestään he olivat muslimeita. Varsinaisesti tunnustavia muslimeita perheessä kyllä ei ollut yhtään, jos mummoa ei lasketa.

Lopulta kävi ilmi, että mummo tosiaan kävi molemmissa turvatakseen selustansa. Kertoja tyttö taas pääsi isoon kaupunkiin opiskelemaan ja törmäsi moniin erilaisiin uskontoihin. Ilmeisesti kaikki uskonnot elivät sulassa sovussa. Uskomatonta kyllä, maassa jossa juuri muuten kukaan ei tuntunut elävän sovussa kenenkään, ei edes itsensä kanssa.

Suuren kaupungin ja yliopiston myötä kertoja tytölle avautuu uusi maailma. En enää pysynyt mukana, miten lähellä nykypäivää jo oltiin. Kokemukset vastaavat ehkä kutakuinkin minun ikäluokan kokemuksia, onhan kirjailija itse syntynyt 70-luvun alussa. Vähän jäi vaivaamaan, miten omakohtaisia kokemuksia kirjassa oli mukana. En silti ole jaksanut selvitellä asiaa tarkemmin.