Ilpo Koskela: Lusia, Suomen viimeisen noitana tuomitun tarina

Ilpo Koskela: Lusia (2015)
Like kustannus Oy
128 sivua
Sarjakuva
Kirja saatu kustantajalta. Suurkiitokset!






Suomalaista kansanperinnettä ja muinaisuskoa hienona sarjakuvana. Lisäksi kuvataan 1600-luvun talonpoikaiselämää sekä kristinuskon ja muinaisuskon kohtaamista. Kirjailija on tehnyt tarkkaa taustatyötä kirjaa varten, joten kuvaus on mahdollisimman totuuden mukaista. Kirjan lopussa olevista saatesanoista saa lisäkatsauksen aiheeseen, monien huonosti tuntemaan osaan historiaamme.

Kertomus Lusia Rusintytär Korhosesta, Utajärven Ahmaskylästä kotoisin olevasta tunnetusta runonlaulajasta ja kansanparantajasta, tai noidasta. Tarinan alku, Lusian nuoruuden tapahtumat, ovat täysin kuvitteellisia. Vain Lusia ja hänen isänsä Rusi Korhonen ovat todellisia historiallisia henkilöitä. Loppupuolella tarina muuttuu historiallisia pöytäkirjoja seurailevaksi todelliseksi historiaksi. 1600-luvulla onnen uskottiin olevan vakio ja jakaessaan onnea toisille noita otti sitä muilta. Kateus ja mahdollisesti kristinuskon mukanaan tuoma jumalanpelko ajoivat Lusian, kuten monet muut aikalaisensa, tuomiolle.
 
Kirja on kirjoitettu 1600-luvulla tehtyjen kirjallisten merkintöjen kielen tyylillä. Aluksi oli hieman vaikeaa päästä siihen sisälle, mutta mikään muu tyyli ei olisi sopinut tähän kirjaan yhtä hyvin.

Tämä oli ensimmäinen lukemani aikuisille suunnattu sarjakuvaromaani. Odotukseni olivat korkealla, enkä joutunut pettymään. Itse aihe oli kiinnostava ja toteutus sarjakuvana hieno. Tarinasta jää aivan erilainen muistijälki, kun se pyörii mielessä myös kuvina. Piirroksiin saadaan ilmeikkyyttä ja tunteita, joita olisi vaikea kuvailla sanoilla. Lisäksi sarjakuva toimii meille, joille kirjojen lukeminen on työlästä.

Kirjassa on faktat ja viitteet kohdallaan ja mielenkiintoinen kertomus kuvineen.Tarina herätti mielenkiinnon tutustua lähdeteoksiin ja muihin aiheesta kertoviin kirjoihin. Historiaa voitaisiin opettaa useamminkin sarjakuvina.

Mustavalkoiset kuvat houkuttelevat ottamaan kirjan värityskirjaksi. Aihepiiri olisi ainakin mielenkiintoinen.

Mary Ann Shaffer: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

 Suomentanut Jaana Kapari-Jatta

"Hän on rappari" ehdin hetken miettiä, että eihän

silloin vielä olut rapmuusikoita. Hoksasin sitten kuitenkin, että kyseessä on eri ammatti.


Kirja on luettu jo lähes kaikkialla muualla, joten en taaskaan aio kertoa kirjasta, vaan vain muutamia omia ajatuksiani siitä.


Uskomattoman mielenkiintoinen kirja, ja kuten jo aikaisemmin mainitsin hauska ja kepeä vaikka kertoo vähemmän kepeästä aiheesta. Mielenkiintoista vähän tunnettua historiaa, tai ainakin minulle vähän tunnettua. Sattumalta katsoin toissa iltana dokumenttia, joka sivusi Guernseyn historiaa.


Oli hauskaa kuunnella ihmisistä menneisyydestä, jotka tutustuivat toisiinsa kirjeitse, ystävystyivät kirjeitse ja tapasivat vasta sitten. Hetken sitä ehkä pitää omituisena, kunnes tajuaa, että eikös se ole ihan normaalia meille nettimaailmassa eläjille. Ainakin minä, pitkän linjan irkkaajana ja muutenkin nettiaktiivisena olen saanut paljon tuttuja ja ystäviä tapaamatta heitä koskaan livenä.

Kirjan ovat lukeneet ainakin:

P.S. Rakastan kirjoja blogin Sara

Leena Lumi

Lukutoukan Krista

Kaisakaisa

Amman lukuhetken Amma

Kannesta kanteen

Tarinoiden taikaa

Pihi nainen

 

Kristiina Vuori: Disa Hannuntytär

Oli tämä lopulta ihan mielenkiintoinen kirja. Minusta jonkin verran liian pitkä, mutta ei täysin toivoton.

Juoni on aika yksinkertainen ja tavanomainen: nuori leski pakenee poikansa kanssa läpi Suomen, ei saa apua läheisiltään, vaan muilta yllättäviltä tahoilta, rakastuu, kadottaa rakastettunsa ja löytää uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Mutta en aio paljastaa juonesta sen enempää.

Parasta antia oli ehdottomasti lopussa oleva historia tietopaketti. Se ei silti toimisi yhtä hyvin ilman edeltävää kertomusta. Tällaisista historiallisista romaaneista, joissa ensin seikkaillaan ja sitten kerrotaan tarinan taustoista, paikoista ja historiallisista faktoista, tykkään. Lisäksi keskiaikaisia vaatteita ja asusteita kuvaillaan yksityiskohtaisesti ja mielenkiintoisesti, jos sellainen siis sattuu lukijaa kiinnostamaan. Törmäsin myös itselleni tuntemattomiin keskiaikaisiin työkaluihin. Silti kertomus osa oli mielestäni liian pitkä, jossain vaiheessa alkoi jo olla epätoivoinen olo, että vieläkö tässä tulee näitä ihan turhia väärinkäsityksiä ja käänteitä.

Minua häiritsi, että päähenkilön nimi oli Disa. Ehkä ajattelen ihan väärin, mutta käsittääkseni suomen kielessä ei vielä keskiajalla ollut d-äännettä. Hannuntytär kuitenkin viittaa suomenkieliseen ihmiseen. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Vuorelta on ilmestynyt muitakin kiinnostavan oloisia kirjoja, mutta ne ovat vielä paljon pidempiä, joten en tiedä uskaltaudunko tutustumaan lähemmin.

Ehkä jo huomasittekin, että tykkään kompakteista ja ytimekkäistä kirjoista. Ja kyllä, joskus pitkäkin kirja voi olla sellainen. Mutta lähes aina pitkä kirja on - pitkä.