Åsa Anderberg Strollo: Hoppas

Taas yksi kirja, jota ei liene suomennettu, mutta tämä käsittelee niin koskettavaa ja tärkeää aihetta, että kirjoitan siitä kuitenkin.

Hoppas on karu ja järkyttävä tarina kodittomien nuorten elämästä tämän päivän Tukholmassa. Päähenkilö 17-vuotias Jonna karkaa kotoa, kun hänen äitinsä matkustaa uuden rakastajansa kanssa jouluksi Mallorcalle, vaikka oli luvannut viettää aikaa Jonnan kanssa. Isoäitikään ei tunnu välittävän, joten Jonna päättää muuttaa Tukholmaan ja etsiä töitä ja oman asunnon.

Alaikäinen kokematon nuori ei vaan saakaan töitä tuosta vaan ja etsiessään itselleen paikkaa, jossa nukkua, Jonna ajautuu kodittomien nuorten maailmaan. Elämä on rankkaa, mutta ensimmäistä kertaa vuosiin Jonna tuntee kuuluvansa johonkin, ensimmäistä kertaa sitten pikkulapsivuosien hänellä on ystäviä.

Muut kirjan henkilöt ovat kodittomia eri syistä, monilla heistä ei ole mitään kotia, minne palata.
Alexin äiti on myös koditon ja Alex itse on karannut sijoituskodistaan ja Elinan isä on heittänyt hänet ulos. Alex ostaa itselleen asunnon seksillä ja työskentelee eroottisena tanssijana, hän halveksii Elinan ratkaisua elää roskiksessa. Ilman seksin myymistä roskin on ainut vaihtoehto. Nuoria käytetään hyväksi muutenkin kuin seksuaalisesti ja he ajautuvat erilaisiin rikoksiin, jopa hyvin vaarallisiin.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat joululomaviikkoihin. Näiden päivien aikana Jonna huomaa muuttuneensa paljon sisäisesti. Kirja onkin hyvin selkeä kasvukertomus. Aluksi Jonna halusi päästä eroon toiveistaan perheensä suhteen, mutta myöhemmin hän tajuaa sen toivon kannattelevan häntä eteenpäin.

Kirja on kirjoitettu preesensmuodossa, enimmäkseen kolmannessa persoonassa, mutta välillä myös Jonnan äänellä. Kertoja ei ole kaikkitietävä, vaan tapahtumat kerrotaan täysin Jonnan näkökulmasta.
Kirja on suunnattu nuorille aikuisille. Kieli on helposti luettavaa, ei liian monimutkaista nuorillekaan lukijoille, mutta ei myöskään sisällä erityisesti nuorisoslangia, ei kirosanoja eikä erityisiä karkeuksia.

Åsa Anderberg Srollo on kirjoittanut aikaisemmin lähinnä tv-käsikirjoituksia (esim. Varustamo). Hänen esikoiskirjansa Bryta julkaistiin vuonna 2007 ja se oli ehdolla usen kirjallisuuspalkinnon saajaksi ja voitti Stora Läsarspriset.

Myös tämä kirjailija oli minulle entuudestaan tuntematon. Onneksi kuitenkin löysin tämän kirjan. Olin, ja olen edelleen, järkyttynyt sen kuvailemasta maailmasta. En ole koskaan tajunnut, että myös täällä meillä pohjolan lintukodoissa on kodittomia ja alkoholisoituneita nuoria. Pohdin moneen kertaan, onko kertomus tosiaan realistinen, onko tällaisia nuoria kaikissa kaupungeissa, tekevätkö he tosiaan tällaiset määrät pikkurikoksia jäämättä kiinni ja kaikenlisäksi, kuinka paljon nettihuutokaupoissa myytävistä tavaroista on varastettuja.

Yllättävää oli, että kirjassa ei mainittu huumeita. Se oli asia, joka murensi hieman kirjan uskottavuutta. Jostakin syystä minulla on mielikuva, että kodittomien ja syrjäytyneiden joukossa alkoholi ei ole ainut päihde, ei ainakaan kaikkien osalta. Ehkä se oli pinnan siloittelua nuorille lukijoille tai sitten minulla on väärä mielikuva. Kielen siisteys on toinen hieman korvaan pistävä asia, mutta sen voi ajatella olevan "käännetty" lukijoille autenttisesta katujenasukkien kielestä.

Mo Yan: Viinamaa (1992)

Alkuperäisteos: 酒国

Käännös: Riina Vuokko

Viranomaiset ovat kuulleet Viinamaassa syötävän pikkupoikia. Erikoistarkastaja Ding Gou´er lähetetään tutkimaan asiaa. Hän törmää viinamaassa omituisiin tapauksiin ja erityisesti viinaan. Viinamaalaisilla on erikoisen hyvä viinapää ja tisleakatemiassa kehitellään uusia viinalajeja. Runsaan viinan nauttiminen häiritsee Ding Gou´erin tutkimuksia.

Viinatieteen tohtori Li Yidou haluaisi kirjailijaksi ja hän lähettää kirjoittamiaan erikoisia tarinoita kirjailija Mo Yanille.

Kirjassa puhutaan viinasta. Välillä kyllästymiseen asti, välillä taas on hyvin mielenkiintoista tutustua alkoholin historiaan. Oletan, että kirjassa kritisoidaan lihantuotantoa.

 Suomennos sai vuoden 2015 Jarl Hellemann-käännöskirjapalkinnon, eli ei varmaan ole tarpeen mainita käännöksen olevan hyvä.  Kieli on sujuvaa läpi koko kirjan.

Kiinassa kielikuvat, metaforat ja sanonnat ovat erilaisia kuin meillä. Siksi en tiedä ovatko sanonnat ja vertauksen sikäläisiä kliseitä, mutta ainakin meille ne ovat tuoreita ilmauksia.

En ole aiemmin lukenut kuin yhden kiinalaisen kirjan ja pari Kiinaan sijoittuvaa.  Varmasti uskallan tulevaisuudessa lukea useammankin, ehkä jopa saman kirjailijan aiemmin suomennetun Nobel-voittajan Seitsemän elämääni..

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu

Kirjoitin tämän alunperin kommentiksi Pihin naisen elämää -blogiin, mutta koska tästä tuli niin pitkä, päätin siirtää sen tänne pitkästyttämästä toisten blogeja. Yhä edelleenkään en aio kertoa kirjasta sen enempää, vain omia ajatuksiani siitä.


Ahmin kirjan tänään aamupäivän kuluksi. En ole kuunnellut muita Hirvosen kirjoja, vaikka olen suunnitellut. Niin vaan blogistan sai minut taas lukemaan juuri sen, mistä kaikki muutkin puhuvat :)
Kirja muistutti jollakin tavalla He eivät tiedä mitä tekevät -kirjaa. Aiheeltaan ja kirjoitustyyliltään. Ja tämä on iso kehu, jos on huomannut, mitä tykkäsin Valtosen kirjasta.
Minulle tuli mieleen sellainen ajatus, joka taitaa tulla Raamatusta, että isien pahat teot kostetaan kolmanteen ja neljänteen polveen. Olen ajatellut sen niin, että siinä lauseessa ei väitetäkään Jumalan kostavan, vaan asian olevan niin, että kaikki paha, mitä koemme, vaikuttaa vielä tuleviinkin polviin. Tässä kirjassahan lapsien äiti-linjassa oli pahuutta, joka minun käsitykseni mukaan sai alkunsa siitä, miten rikkaat kohtelivat köyhän palvelijan lasta. Siitähän tämän maailman ongelmat taitavat paljolti lähteä, isommat, voimakkaammat ja rikkaat sortavat ja alistettujen on jotenkin koitettava tulla toimeen ja vastattava välivallalla. Rikkaiden käytös onnistutaan yleensä median ja propagandan voimalla esittämään hyväksyttävänä ja alistettujen taas terrorismina. Joskus taas alistamisen seuraukset purkautuvat väärällä ja kontrolloimattomalla tavalla. Aslakin toiminnasta huolimatta meidän on varmasti aika vaikea tuomita kaikki hänen ajatuksensa itsekkäistä ihmisistä ja kulutusyhteiskunnasta väärinä.
Pihin naisen pohdinnasta vahvasta ideologiasta aloin ajattelemaan, että ehkä se on juuri niin. Mikä tahansa ideologia voi helposti muuttua vaaralliseksi, erityisesti tietyllä tavalla herkkien ihmisten käsissä (tai aivoissa ehkä paremminkin).

Luin vasta NASAn raportin, jonka mukaan ihmiskunta romahtaa muutamassa vuosikymmenessä. Raportin löysin täältä. Joko siitä lukemalla tai jostakin toisesta tutkimuksesta jäi mielikuva, että suurin uhka on köyhin riisto ja varojen siirtyminen kokoajan pienemmälle eliitille. Jonkin artikkelin mukaan romahdus tapahtuu sen takia jo ennen kuin luonnon varat loppuvat kokonaan tai ilmaston muutos ehtii tuhota meidät. Harmi, että en muista, mistä tämän ajatuksen luin, koska tämä vastaa hyvin pitkälle minun omaa näkökantaani. Toisaalta joku supertulivuori saattaa räjähtää milloin tahansa, ja se saattaa jopa olla pelastus ihmiskunnalle – tai sitten ei.

Maapallo ylikansoittuu niin, että jotkut ihmiset ottavat asiat omiin käsiinsä ja tappavat sokkona sivullisia, kun samaan aikaan jotkin uskonnolliset liikkeet tekevät yhä edelleen töitä vastustaakseen syntyvyyden rajoittamista.

Kiinnitän kirjoissa helposti huomiota henkilöiden ja paikkojen nimiin. Ehkä liikaakin, ehkä kaikkeen ei ole piilotettu piilomerkityksiä. Mutta liekö silti ihan sattumaa, että perheen isän nimi oli Erik.

Kader Abdolah : Talo moskeijan vieressä

Suomentanut Sanna van Leeuwen

Kirjan ja kirjailijan esittelyssä sanotaan, että kirja on äänestetty kaikkien aikojen toiseksi parhaaksi hollanninkieliseksi romaaniksi.. Kirjailija sanoo kirjoittaneensa kirjan eurooppalaisille. Kirja on toisaalta mukavan leppoisaa kerrontaa tavallisesta perhe-elämästä ja työnteosta maton tekijän ja imaamin perheiden talossa. Uskonto ja vuosisatoja vanhat perinteet ovat koko ajan läsnä talon, ja koko yhteisön, elämässä.
Ihmeitä tapahtuu lujasti uskoville, tavalla tai toisella. Toiset taas eivät löydä Koraanista oikeaa vastausta, vaikka uskovat sokeasti Koraanin johdatukseen. Syntiäkin tehdään, sitä peitellään, jäädään kiinni tai sitten ei jäädä. Eli kaikin puolin normaalia elämää.
Toisaalta kirjassa kuvaillaan vallankumouksen ja sodan aikaisia tapahtumia ja mielivaltaisia tuomioita sekä miten perheenjäsenetkin ajautuvat tappamaan toisiaan uskonnollisten ja poliittisten näkemystensä vuoksi.

Tapahtumat alkavat 1960-luvun lopulta. Kirjassa ei kerrota, mikä vuosi milloinkin on menossa, enkä osannut yhdistää mitään tapahtumia vuosilukuihin tarkistamatta netistä. Mutta jos tuntee paremmin historiaa, niin ehkä tapahtumien ajoitus on helpompaa. Vallankumous, jossa amerikkalaismielinen shaahi syöstiin vallasta tapahtui vuonna 1979 ja Irak hyökkäsi Iraniin seuraavana vuonna.

Kirjasta jää mielikuva länsimaiden vaikutuksesta Iranin politiikkaan, jos heidän olisi annettu elää rauhassa, ilman muiden yrityksiä hallita aluetta, ehkä vallankumouksilta ja sodilta olisi vältytty kokonaan. Se on tietysti vain kirjailijan oma näkemys asiasta, mutta on hyvä lukea islamilaisten itse kirjoittamia kirjoja, että näemme sen  toisenkin näkökannan, emmekä usko sokeasti länsimaista propagandaa. Kaikilla kirjoittajilla on oma totuutensa näistä asioista.

Paljon tuttuja asioita ja nimiä, joita kuulin uutisissa lapsena, mutta joista en silti ole tiennyt oikeasti mitään.
En myöskään tiennyt mitään shiialaisten ja sunnalaisten eroista, enkä sitä, että Iranissa on shiiahallinto ja iranilaiset eivät ole arabeja. Otetaan jopa esille maan vanha uskonto ennen islamia ja miten se on muovannut iranilaista islamia.

Kirjailija kuvailee hienosti kaupungin tunnelman ja näkymän. Erityisesti kuvaukset basaarista ja mattokutomosta maalaavat mielikuvia täyteläisistä väreistä ja tuoksuista. Voi melkein uskoa käyneensä paikanpäällä.
Olen jostakin syystä viehättynyt Välimeren ympäristöön sijoittuvasta kirjallisuudesta. Monet niistä kuvailevat elämää ja paikkoja ja pääsee todelliselle kirjamatkalle. En ole koskaan käynyt missään Aasian maassa, enkä suuremmin edes haaveillut matkustavani sinne. Nyt ajattelen, että jos joskus matkustan paikanpäälle, ehkä rikon sen lämpimän ja mystisen mielikuvan, joka minulla on.

Suomennos on jälleen erinomainen ja kieli sujuvaa ja helposti luettavaa/kuunneltavaa. Olen aiemminkin kirjoittanut tykkääväni Sannan käännöksistä, mutta tämän kirjan kohdalla olen erityisen vaikuttunut, miten vivahteikas kirja on myös käännettynä. Monet käsitellyt asiat ovat meille suomalaisille niin vieraita, että niiden kuvailu suomeksi ei voi olla helppoa.

Harvoin luen tai kuuntelen kirjoja toiseen kertaan, mutta tämän kuuntelin. Suosittelen ehdottomasti kaikille. Sekä hienon kirjamatkan- että erilaisen näkemyksen saamiseksi Iranin lähihistoriasta.

Yksi kysymys jäi vaivaamaan: Mikä sitten on paras hollanninkielinen kirja?

J.D. Salinger: Sieppari ruispellossa

Suomentanut Pentti Saarikoski.

Minulla oli myös tämän kirjan kokoinen aukko sivistyksessä.

Kuvaus 1940 Amerikasta koulusta erotetun nuoren silmin. Kirja on nopeatempoinen kuvaus muutaman päivän tapahtumista. Vaikka mitään erityistä ei tapahdu, eikä yhteiskuntaa kuvailla erityisesti mitenkään, antaa kirja kuvan sen ajan nuorten elämästä. Jollain tavalla kirjailija on osannut rivien välissä maalata hyvin elävän kuvan miljööstä. Miten todellinen se on, en tietenkään tiedä varmuudella, mutta kirjan kulttimaineen takia oletan kuvauksen olevan autenttinen.

Kirjan tyyli on vapaata kerrontaa. Päähenkilö Holden Caulfield kertoo lukijoille tapahtumia. Kaikki tapahtumat ja dialogit ovat hänen kertomiaan. Samojen sanojen ja lauseiden toistelu ärsytti hieman, mutta se tietysti vahvistaa kerronnan tunnetta, että Holden suullisesti kertoo tarinaansa minulle, lukijalle, juuri nyt.

En aivan täysin ymmärrä, miksi kirjaa pidetään jotenkin aivan erityisenä klassikkona. Kuvataanhan siinä toki hienosti kapinallinen nuoren elämää ja ajatuksia ja yhteiskuntaa nuoren näkökulmasta. Jostakin syystä odotan klassikoilta jotakin suurempaa ja hienompaa - ja että ne ovat tylsiä ja tämä kirja ei ollut sitä.

Holden on kuvausten perusteella rikkaan perheen lapsi, joka viettää aikaansa golfklubeilla ja käy nimekkäitä kouluja. Mikä saa hänet kapinoimaan ja karkaamaan? Onko jo viidennestä koulusta erottaminen niin suuri häpeä vai onko taustalla pelko rangaistuksesta vai huoli, joutuuko seuraavaksi huonoon kouluun? Holdenilla on hyvät ja lämpimät välit perheeseensä, varsinkin sisaruksiin, eikä hän muutenkaan vaikuta erityisen ongelmanuorelta. Hän vaikuttaa myös älykkäältä, muttei silti pärjää koulussa, kuin yhdessä aineessa. Ehkä kirja onkin kritiikkiä koululaitoksen jäykkyydelle, jossa menestyy parhaiten tietyllä tavalla älykkäät ja kiltit ihmiset, eivät niinkään omilla aivoilla ja eri tavalla ajattelevat.

Suomennos on minun mielestäni hieno. Saarikoski on käyttänyt 50-luvun Helsingin slangia. Vaikka minua on aina ärsyttänyt siinä tietyt tavat taivuttaa, tai olla taivuttamatta, sanoja, ei tämä kirja olisi mielestäni toiminut millään muulla suomen kirjakielellä tai murteella. Ei ainakaan kirjakielellä.
Suomennosta on moitittu epätarkaksi ja jopa virheelliseksi, siihen en voi ottaa kantaa lukematta englanninkielistä versiota. Enkä ole suunnitellut lukea sitä, sillä epäilen, että New Yorkin 40-luvun nuorisoslangi ei ole vahvimpia osaamisalueitani.

Tätä edellinen kuuntelemani kirja oli Bernardo Atxagan Haitarinsoittajan poika, jossa kuvataan kapinallisten nuorten elämää 70-luvun espanjassa. Kirjoissa oli niin paljon yhtäläisyyksiä, että välillä sekoitin ne, ja muistelin Haitarinsoittajan pojalle tapahtuneiden asioiden, vankilassa istumisineen, tapahtuneen Holdenille.

Daniel Tammet: Född en blå dag

Ihana kirja, jota ei valitettavasti ole taidettu suomentaa. Luin itse ruotsiksi.

Kirjoittajalla on autistinen savant-henkilö, joka kertoo kirjassaan millaista on elää erilaisena. Erityisesti koulumaailma ja lapset ovat julmia normista poikkeaville. Tammet on myös synesteetikko. Yksi kirjan hienouksia onkin, miten hienosti hän osaa kuvailla synestesiaa. Miten hän näkee numerot ja sanat eri väreinä ja kuvioina ja miten hän sen avulla osaa laskea päässä isoja (valtavia) lukuja uskomattoman nopeasti. 

Hän on myös kielellisesti erityislahjakas ja osaa tällä hetkellä ainakin yhtätoista kieltä, joista yksi on suomi. Lisäksi hän on luonut uuden kielen suomen kielen pohjalta. Kielen oppimisprosessiaankin hän osaa kuvailla hienosti. Tykkäsin siitä erityisesti ehkä siksi, että huomasin ymmärtäväni muutamia islannin- ja romaniankielisiä lauseita. 

Kirjassa mainitaan, että kaikilla on jonkin verran synesteettisä taipumuksia. Itse olen aina nähnyt numeron ja esimerkiksi musiikin väreinä. Ikävä kyllä en niin selvästi, että voisin tarkasti nimetä ja kuvailla värit. Ne muistuttavat unikuvia, joita on aina vaikea kuvailla sanoilla. Enkä, valitettavasti, ole saanut synestesiastani mitään matemaattisia tai kielellisiä supervoimia. Enkä edes valokuvamuistia. Muuten minulla kyllä on epänormaali muisti, muistan paljon asioita ja tapahtumia, mutta en koskaan aikoja tai numerosarjoja. Enkä asioita, jotka eivät vielä ole tapahtuneet, mutta joiden tulisi tapahtua (ts. olen hajamielinen). Kerran kyllä väitin osaavani kalenterin ulkoa: ensin on ensimmäinen tammikuuta, sitten toinen tammikuuta, kolmas tammikuuta jne. 

Tammetilla on myös suunnattoman huono suuntavaisto. Mukava kuulla, että en ole ainut. Ehkä sen puute ei sitten olekaan merkki älykkyyden puutteesta. 

Tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea, jos haluaa ymmärtää erilaisten ihmisten maailmaa. Kaiken lisäksi kirja melkein innostaa opiskelemaan islantia. Tai ainakin jotakin uutta kieltä. Mutta en aio, en en ja en.

 ****

 

Khaled Hosseini: Leijapoika

Minulta ”tilattiin” esittely tästä kirjasta.

Amir ja Hassan ovat parhaat ystävät. Kahden eri yhteiskuntaluokkaan, kansallisuuteen ja uskontoon kuuluvan pojan ystävyyttä kuitenkaan ei katsota hyvällä Neuvostoliiton valloittamassa Afganistanissa. Ystävyys päättyy, kun rikkaan isän poika Amir pettää ystävänsä ja uskollisen palvelijansa. Syynä voisi olla yhteiskunnan malli ja paine olla hyväksymättä vääräuskoista palvelijaa ystäväksi. Amir joutuu itsekin kiusatuksi ja syrjityksi ystävyyden vuoksi. Suurempi syy on silti varmasti kateus isän huomiosta: Miksi isä tuntuu antavan enemmän huomiota palvelijapojalle Hassanille kuin omalle ainoalle pojalleen? Hassanin kuoltua Amir kuulee, että hän ei ehkä ollutkaan suurin petturi, vaan häntä olikin petetty kokoajan. 

Amir joutuu kohtaamaan menneisyytensä, mutta onko menneisyyden virheitä mahdollista korjata. Olisiko oikein toimimalla voitu kuitenkaan lopulta muuttaa mitään.

Kirjassa kuvataan Afganistanin oloja Neuvostoliiton miehityksen ja Taliban hallinon aikana. Minulle ennestään lähes täysin vieras aihe. Osa termeistä on tuttuja uutisista, mutta eipä niihin ole aikaiemmin tullut perehdyttyä. Eikä uutisissa koskaan kerrota, millaista elämä sotien ja sisällissotien runtelemissa maissa on. Mielikuvaksi jää, että siellä vain soditaan, harvoin tulee ajatelleeksi, että siellä samaan aikaan  eletään jokapäiväistä elämää. Kun Amir myöhemmin palattuaan Afganistaniin kuvailee elämää Amerikassa tajuaa maailmojen eron todella voimakkaasti.

Lyhyt analyysi kirjasta, sisältää juoni paljastuksen:

Amirin ja Hassanin suhde kuvaa Afganistanissa elävien kansallisuuksien suhdetta. Kaksi saman isän poikaa, saman uskonnon haaraa, eivät ole ymmärtäneet olevansa veljeksiä, vaan Amirin edustamat sunnalaiset ovat alistaneet Hassanin edustamat shiialaiset.

Aila Ruoho, Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus

Aluksi ihmettelin onko kirja kaunokirjallisuutta vai tutkimus. Kirjoittajat itse käyttävät jossain vaiheessa sanaa tutkimus, mutta kieli on (onneksi) kaunokirjallista ja helposi seurattavaa. Onneksi sillä ei olekaan mitään väliä lukijalle, minne kirja luokitellaan. Kirja  on koottu todellisista tapahtumista ja kokemuksista, jotka on kerätty ihmisiltä kyselylomakkeilla.

Kokemukset ovat järkyttäviä, mutta hyvin ymmärrettäviä. Kun itse jo kahden todella rakkaan ja toivotun lapsen kanssa joskus olen ollut väsynyt, tuntuvat monet kertomukset hirveiltä kauhukertomuksilta. Kirja maalaakin lestadiolaisuudesta todella karmean kuvan ja käsityksen, että koko oppi liikkuu täysin lasten hankkimisen ympärillä. En tunne kysisen liikkeen oppia ollenkaan, enkä tiedä, onko opetus todellisuudessa näin yksipuolista. Positiivisia kokemuksia ei kirjassa juuri ole mukana, niitä jää vähän kaipaamaan. Toivon ja uskon, että kaikkien kokemukset eivät ole näin karmeita. Toisaalta, voiko kukaan äiti hoitaa ylettömän suurta lapsilaumaa uupumatta. 

Kirjan tarkoitus on tietysti nostaa esille ehkäisykiellosta seuraava ongelma. Onki tärkeää, että asiasta viimeinkin puhutaan. Vaikka kirjaan vastanneet olisivat ainoat uupuneet ja kovia kokeneet, mitä en kyllä usko, asia on tärkeä ja olennainen. Kuunnellessa tuntee lähinnä avuttomuutta siitä, että meillä omassa kotimaassa voi joissakin yhteisöissä naisen, ja miehenkin, asema olla todella huono, eikä asialle voi itse tehdä mitään.

Positiivisia kokemuksia kaipasin, että kirja tuntuisi uskottavammalta tutkimukselta. Nyt se saattaa joidenkin silmissä näyttää mustamaalaamiselta.

Esille tulee myös ongelmia, jotka ovat yhteisiä muillekin herätysliikkeille ja seurakunnille ja jopa koko yhteiskunnalle, kuten yksi vastaajista huomauttaakin. (Osasta, minua koskettavasta asiasta, bloggaan myöhemmin.)

Kirjassa käy esille, että nykyään ehkäisykielto ei ole enää täysin ehdoton. Löysin kuitenkin tällaisen artikkelin viime syksyltä:

http://www.hs.fi/kotimaa/a1410054888239

En ole tiennyt lestadiolaisten tekevän lähetystyötä, ja uutinen siitä järkytti minua. Ehkäisykiellon levittäminen Afrikkaan tuntuu, ei vain turhalta, vaan järkyttävältä.
http://paivamies.fi/uutiset/357/

Kielestä ja termeistä kiinnostuneena oli mielenkiintoista tutustua lestadiolaiseen terminologiaan. Olen esimerkiksi aina tottunut kuulemaan, että ihmiset "ovat uskossa", kun taas lestadiolaiset "ovat uskomassa". Ensimmäinen antaa kuvan Jumalan armosta pelastumisesta. Jälkimmäinen taas viittaa omiin ansioihin. 

Suosittelen kirjan lukemista kaikille, joita asia jollakin tasolla vähänkään kiinnostaa.