torstai 30. huhtikuuta 2015

Titiryynejä ja simaa

Olin lapsena huono syömään varsinaista ruokaa. Siispä olen kasvanut lähinnä puurolla ja “titiryynisösseröllä”. Eli siis keittämättömiä kaurahiutaleita, sokeria ja maitoa. Siihen sai vaihtelua kaakaojauheella. Myöhemmin lopetin sokerin lisäämisen. Nykyään saatan sekoittaa mukaan kuivattuja marjoja, joskus jopa tuoreita marjoja tai erilaisia siemeniä. Täällä Ruotsissa olen keksinyt, että hiutaleet voi sekoittaa myös jogurttiin, viiliin (siis siihen ruotsalaiseen) tai vaikka kauramaitoon.

Lapseni olen tietysti myös kasvattanut syömään lähes joka aamu-, väli- ja iltapalaksi titiryynisösseröä. (Olen ilmeisesti keksinyt nimen ihan itse.) Lasten mielestä nesteeksi sopii tietenkin parhaiten kylmä maitokaakao, tai sitten ihan vain maito.

Jokin aika sitten otin lapset mukaani kauppaan. Nuorimmainen meni hakemaan kaurahiutaleita. Kohta löysin hänet sieltä hyllyn edestä ihmettelemästä, missä ovat ne sinisessä pussissa olevat hyvä hiutaleet. No niitähän ei saa muulta kuin Suomesta. Onneksi niitä on helppo ottaa Suomen reissuilta mukaan muutama iso paketti.

Tämän vuoden n:s (luetaan ännäs, tarkoittaa tuntematonta kokonaislukua) sima on käymässä. Tuli laitettua vähän liian myöhään, eilen vasta pullotin. Tein tällä kertaa kokeeksi mustaherukoista (unohdin ostaa inkivääriä tai sitruunoita, muuten olisin tehnyt perinteistä nyt, ja testannut mustaherukkasiman vasta ensiviikolla.)

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Kristiina Vuori: Disa Hannuntytär

Oli tämä lopulta ihan mielenkiintoinen kirja. Minusta jonkin verran liian pitkä, mutta ei täysin toivoton.
Juoni on aika yksinkertainen ja tavanomainen: nuori leski pakenee poikansa kanssa läpi Suomen, ei saa apua läheisiltään, vaan muilta yllättäviltä tahoilta, rakastuu, kadottaa rakastettunsa ja löytää uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Mutta en aio paljastaa juonesta sen enempää.
Parasta antia oli ehdottomasti lopussa oleva historia tietopaketti. Se ei silti toimisi yhtä hyvin ilman edeltävää kertomusta. Tällaisista historiallisista romaaneista, joissa ensin seikkaillaan ja sitten kerrotaan tarinan taustoista, paikoista ja historiallisista faktoista, tykkään. Lisäksi keskiaikaisia vaatteita ja asusteita kuvaillaan yksityiskohtaisesti ja mielenkiintoisesti, jos sellainen siis sattuu lukijaa kiinnostamaan. Törmäsin myös itselleni tuntemattomiin keskiaikaisiin työkaluihin. Silti kertomus osa oli mielestäni liian pitkä, jossain vaiheessa alkoi jo olla epätoivoinen olo, että vieläkö tässä tulee näitä ihan turhia väärinkäsityksiä ja käänteitä.
Minua häiritsi, että päähenkilön nimi oli Disa. Ehkä ajattelen ihan väärin, mutta käsittääkseni suomen kielessä ei vielä keskiajalla ollut d-äännettä. Hannuntytär kuitenkin viittaa suomenkieliseen ihmiseen. Korjatkaa, jos olen väärässä.
Vuorelta on ilmestynyt muitakin kiinnostavan oloisia kirjoja, mutta ne ovat vielä paljon pidempiä, joten en tiedä uskaltaudunko tutustumaan lähemmin.
Ehkä jo huomasittekin, että tykkään kompakteista ja ytimekkäistä kirjoista. Ja kyllä, joskus pitkäkin kirja voi olla sellainen. Mutta lähes aina pitkä kirja on - pitkä.

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Hei tästähän unohtui otsikko

Madonlukujen Serentiksellä on myös inhottava ja ilkeä alter ego: Vähän niin kuin Tohtori Jekyllin Mr. Hyde. Tosin toisin kuin Hyde, joka kuvaa viinasta näsähtävää alter egoa, ei Serentiksen pahan puolen houkutteluun tarvita minkään laisia juomia. Rillit ja irti revityt neloset kasvavat ties mistä syystä, mahdollisesti hormoneiden tai tuulensuunnan vaikutuksesta. Yksi tekijä on kyllä aika varma – nälkä, tai muu verensokereita heittelevä tekijä.


------------------------------------------


Sain töissä tänään harjoittelijan. Arpa suosi omaa bonuslastani, suosi siis siinä mielessä, että tietysti minun valvonnassa kuka tahansa harjoittelee mieluimmin. Suurin osa aamusta kului papereiden ihmettelyssä, ja työvaatteiden metsästämisessä. (Onneksi ei sentään tarvinnut ihan kirjaimellisesti kaataa hirveä saadakseen nahkaa työkenkiin.) Kun muodollisuudet oli viimein hoidettu, lupasin ensimmäiseksi opettaa lapsen käyttämään mikrometriä. Siinä vaiheessa tehtaan logistiikkaan tuli joku outo vika (taas), eikä minun työni tullut mitattavaksi. Tosi hieno alku. Seuraavaksi sitten meni sähköt. Koko tehdas, myöhemmin kuultiin, että koko taajama, pimeni. Siinä vaiheessa tuumasin harjoittelijalle, että lähdetään me kotiin.


maanantai 27. huhtikuuta 2015

Ilmari Kianto: Punainen viiva

Viimeisen taiston verenkarvaiset alkumetrit




   
Punaisessa viivassa Ilmari Kianto kuvaa Kainuun korvessa, Korpiloukon mökissä asuvien Topi ja Riika Romppaisen valmistautumisesta ensimmäisiin eduskuntavaaleihin – verenkarvaisen punaisen viivan vetoon. Kirja on kuvaus köyhälistön karusta elämästä metsän ja luonnon keskellä. Jossa he elävät torakoiden lailla lukutaidottomina ja sivistymättöminä luonnon ja rikkaiden armoilla.

Kirja on aikalaiskuvaus köyhälistön yhteiskunnallisen heräämisen alkutaipaleesta ja sosiaalidemokraattien matka-agitaattorien kampanjoinnista. On erityisen mielenkiintoista, että Kianto ei kirjaa kirjoittaessaan tiennyt, mikä näiden vaalien vaikutus lopulta oli ja millä voimalla tämä herätetty viha purkautui kymmenisen vuotta myöhemmin.

Kuin talviunta nukkuva karhu kääntää kylkeään, niin koittaa uusi kevät ihmiskunnan historiassa, kun kaikki veronsa maksaneet täysi-ikäiset kansalaiset, jopa naiset, pääsevät äänestämään, ensimmäisinä maailmassa. Kuin koirat haukullaan ilmoittavat talven selän taittuneen, on myös Suomen kansaan kylvetty vähitellen leviävän muutoksen siemen. 


 

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Kevät

 
Herkkuja luvassa :)




 Leipomisen välillä ehdin perkkaamaan kevään ensimmäiset rikkaruohot. Tosin kuvasta päätellen tarkkuutta täytyy harjoitella.

Huomenna juhlitaan.

Tulin aloittaneeksi historiallisen romaanin. Unohdin, että en ole viimeaikoina niistä oikein välittänyt. Ajattelin nyt kuitenkin kahlata läpi, kun tuli aloitettua. On se ollut ihan luettava, parasta antia on ollu ehkä vaatteiden tarkka kuvailu.

Kävin optikolla. Määräsi lukulasit. Saapas nähdä pystynkö sitten lukemaan paremmin. Nyt

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Jorge Luis Borges: Hiekkakirja

Luen harvoin kirjoja kahta kertaa, paitsi opiskellessa. Hiekkakirjan luin kuitenkin jo toisen kerran. Uskonpa vielä lukevani osan tarinoista joskus espanjaksi. Hiekkakirjan suomennos sisältää kaksi Borgesin novellikokoelmaa: Brodien raportin (El Informe de Brodie) ja Hiekkakirjan (El Libro de arena).
Borgesin novelleihin on aina kätketty fantasia-avain; viittaus johonkin tunnettuun kertomukseen tai tapahtumaan. Joskus viittaus on suora, joskus se on kätketty henkilöiden tai paikkojen nimiin.
Suurin osa novelleista ei avaudu minulle lainkaan. En tunnista fantasia-avaimia ja ehkä näitä novelleita ei pitäisikään lukea kerralla kovin montaa. Joku aina herättää uteliaisuuden ja perehdyn niihin tarkemmin. Yksi näistä, ilmeisesti suomentamaton, El Aleph (tietääkseni ei suomennettu) muutti koko maailmankatsomukseni, kun luin ja analysoin sitä. Taisinpa jopa tajuta sen fantasia-avaimen ihan itse. Osan olen etsinyt netistä, tai lähdekirjallisuudesta.
Brodien raportin novelleista suurin osa oli ihan mitäänsanomattomia.
Hiekkakirja oli mielestäni parempi. Aion valita jonkun novellin, lukea sen uudelleen ja kaivella taustatietoja, kunhan saan inspiraation.
Borgesin oma suosikki on Hiekkakirjan kolmas novelli Kongressi. En tunnistanut sen fantasia-avainta, mutta uskon ymmärtäneeni sanoman. Jätän kuitenkin kertomatta sen, ainakin toistaiseksi, jos joku aikoo lukea novellin.

Keskeisiä teemoja ovat usein uskonto ja Raamattu, mutta vapaa-ajattelijan perspektiivistä. Ehkä, ja vain ehkä, Raamattu nähdään tässä kaunokirjallisena aarteena. Voi tietysti olla, että vain toivon niin. Muita toistuvasti esille tulevia asioita ovat sormus, shakki ja kirjat.


Kirjan on suomentanut Pentti Saaritsa. Suomennos vaikuttaa hyvältä ja suomen kieli on sujuvaa. Epäilen silti, että käännetystä versiosta jää puuttumaan jotakin, mitä alkuperäisessä on. Ehkä juuri siksi moni tarina jää laimeaksi.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Aila Ruoho, Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus

Aluksi ihmettelin onko kirja kaunokirjallisuutta vai tutkimus. Kirjoittajat itse käyttävät jossain vaiheessa sanaa tutkimus, mutta kieli on (onneksi) kaunokirjallista ja helposi seurattavaa. Onneksi sillä ei olekaan mitään väliä lukijalle, minne kirja luokitellaan. Kirja  on koottu todellisista tapahtumista ja kokemuksista, jotka on kerätty ihmisiltä kyselylomakkeilla.

Kokemukset ovat järkyttäviä, mutta hyvin ymmärrettäviä. Kun itse jo kahden todella rakkaan ja toivotun lapsen kanssa joskus olen ollut väsynyt, tuntuvat monet kertomukset hirveiltä kauhukertomuksilta. Kirja maalaakin lestadiolaisuudesta todella karmean kuvan ja käsityksen, että koko oppi liikkuu täysin lasten hankkimisen ympärillä. En tunne kysisen liikkeen oppia ollenkaan, enkä tiedä, onko opetus todellisuudessa näin yksipuolista. Positiivisia kokemuksia ei kirjassa juuri ole mukana, niitä jää vähän kaipaamaan. Toivon ja uskon, että kaikkien kokemukset eivät ole näin karmeita. Toisaalta, voiko kukaan äiti hoitaa ylettömän suurta lapsilaumaa uupumatta. 

Kirjan tarkoitus on tietysti nostaa esille ehkäisykiellosta seuraava ongelma. Onki tärkeää, että asiasta viimeinkin puhutaan. Vaikka kirjaan vastanneet olisivat ainoat uupuneet ja kovia kokeneet, mitä en kyllä usko, asia on tärkeä ja olennainen. Kuunnellessa tuntee lähinnä avuttomuutta siitä, että meillä omassa kotimaassa voi joissakin yhteisöissä naisen, ja miehenkin, asema olla todella huono, eikä asialle voi itse tehdä mitään.
Positiivisia kokemuksia kaipasin, että kirja tuntuisi uskottavammalta tutkimukselta. Nyt se saattaa joidenkin silmissä näyttää mustamaalaamiselta.

Esille tulee myös ongelmia, jotka ovat yhteisiä muillekin herätysliikkeille ja seurakunnille ja jopa koko yhteiskunnalle, kuten yksi vastaajista huomauttaakin. (Osasta, minua koskettavasta asiasta, bloggaan myöhemmin.)

Kirjassa käy esille, että nykyään ehkäisykielto ei ole enää täysin ehdoton. Löysin kuitenkin tällaisen artikkelin viime syksyltä:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1410054888239

En ole tiennyt lestadiolaisten tekevän lähetystyötä, ja uutinen siitä järkytti minua. Ehkäisykiellon levittäminen Afrikkaan tuntuu, ei vain turhalta, vaan järkyttävältä.
http://paivamies.fi/uutiset/357/

Kielestä ja termeistä kiinnostuneena oli mielenkiintoista tutustua lestadiolaiseen terminologiaan. Olen esimerkiksi aina tottunut kuulemaan, että ihmiset "ovat uskossa", kun taas lestadiolaiset "ovat uskomassa". Ensimmäinen antaa kuvan Jumalan armosta pelastumisesta. Jälkimmäinen taas viittaa omiin ansioihin. 

Suosittelen kirjan lukemista kaikille, joita asia jollakin tasolla vähänkään kiinnostaa.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Kevät



 Kissantassuja. Ehkä.


Talvehtinut kurpitsa. Ei se koko talvea tainnut pihalla olla.

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun ja Sysipimeä

Vuosia luulin, että en tykkää dekkareista. Kuvittelin lähes inhoavani niitä. Siis oikeita tavallisia dekkareita, olen minä danbrownini lukenut jo vuosia sitten. Mutta tarjonnan rajoittuneisuuden vuoksi ja hieman vahingossa tartuin pariin dekkariin pari vuotta sitten ja huomasin niiden olevan ihan kelvollista luettavaa. 
Kaverin suosituksesta kiilasivat nämä Pekka Hiltusen kirjat ohi suunnittelemani lukulistan. Tykkäsin lukea nuorista ja älykkäistä ulkosuomalaisnaisista. En tiedä onko Hiltunen itse asunut ulkomailla, mutta ensimmäisen kirjansa hän on haastattelun mukaan kirjoittanut matkoilla kahdeksassa eri maassa. Ulkomailla asuminen on kirjoissa aika lailla sivuosassa, mutta kuvaa mielestäni hyvin expattien elämää; sivujuonnehan se meille arjessa on, mutta silti tämän tästä läsnä. Rikokset ja tapahtumat tuntuvat uskottavammilta suurkaupunkimiljöössä, kuin olisivat Suomeen sijoitettuna.

Koitan välttää saman kirjailijan kirjojen lukemista ihan peräkkäin, mutta nyt en malttanut odottaa, vaan luin nämä ihan putkeen. Tarina imaisi heti mukaansa. Toivottavasti näille julkaistaan vielä jatko-osia. Ja toivottavasti pian.

Alku

Olen jo jonkin aikaa harkinnut blogin perustamista. Tai miksi sitä sitten kutsutaankin. Uuden blogin aloittaminen on yllättävän vaikeaa, ja olen mietiskellyt, miten sen voisi aloittaa. Saan monesti ideoita, mitä voisin kirjoittaa, mutta siihen tarvittaisiin olemassa oleva blogi. Kokeilen nyt aloittaa vaikka itseni ja blogini esittelyllä:

Olen ulkosuomalainen kirjallisuuden harrastaja ja tämä blogi kertoo elämästä täällä ulkomailla, mutta erityisesti elämästä näkymättömän, parantumattoman vamman kanssa ja tietysti ajatuksistani lukemistani kirjoista. Miksei myös lukemattomista, jos niistä sattuu olemaan ajatuksia.