Töissä on askarteluosastolla miehitysvajaus, joten minut lainattiin sinne auttelemaan. Ihan mukavaa hommaa, erityisesti, kun vierailevana tähtenä minun ei tarvitse välittää paperihommista.
En vaan ole kovin kätevä käsistäni ja nytkin aamun alkajaisiksi onnistuin saamaan kymmenen pitkää kumilenkkiä sotkeutumaan toisiinsa. Siinäpä se aamu kului niitä selvitellessä.
Yksi ikävä asia täällä työskennellessä on, että en ole oikein ehtinyt kuunnella kirjoja, koska joudun jatkuvasti kysymään neuvoja ja muutenkin juttelemaan ihmisten kanssa. Mutta nyt olen päässyt vauhtiin ja osaan jo jotakin kyselemättä. Jos en muuta, niin ainakin selvitellä niitä kumilenkkejä.
Viikonloppuna oli lukurauhan päivä, sen kunniaksi luin kirjaa ihan lukemalla, espanjaksi. Sen lisäksi innostuin värittelemään värityskirjoja. Yritän viikolla ehtiä bloggaamaan sekä El Pacientista että värityskirjoista.
Väritellessä ja pyykkivuorta valloittaessa kuuntelin Boris Hurtan Onnellista kuolemaa ja myöhemmin Kathryn Stockettin Piikoja. Ensimmäisessä oli henkilö nimeltä Kaija Sokka ja toisessa Pascagoula. Lukija lausuu nimen välillä "Paskaguula" ja välillä Paskakuula". Olen riittävän lapsellinen, että se on minusta valtavan hauskaa. Näin nelikymppisenä voi jo tunnustaa lapsellisuutensa ja typeryytensä. Tulihan se esille jo joulun jälkeisessä keskustelussa kummipoikani kanssa, ei liene hyvä asia, jos voittaa inttelyn kolmivuotiaan kanssa.
Loppupäivän onnistuin olemaan sotkematta kumirenksuja, kunnes huomasin, että yhden kokoisia renkaita jäi yksi yli ja aloin käymään kaikki pussit läpi. Uskomatonta, miten vähällä vaivalla ja energialla saa ne renksut täysin sotkulle. Se kuulemma johtuu todennäköisyyksistä. Ja aika varmasti myös entropian laeista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.