Tammi- ja helmikuu

Tammikuu 

Vuoden aluksi kuuntelin lopouun Adler-Olsenin Osasto Q:sta tähän asti kirjoitetut kirjat. Näitä kahta uusinta ei ole ilmeisesti vielä suomennettu. Viides kirja, Marcoefekten oli tylsä ja turhan pitkä. Kaikista aiemmista kirjoista tuttu kaava toistui ilman mitään erityistä mielenkiintoista teemaa ja päähenkilöiden tapahtumat polkevat paikoillaan. Niin huono se ei sentään ollut, että olisin antanut periksi. Heti perään kuuntelin kuudennen, Den Gränslöse, joka oli taas paljon parempi. Vaikka rikos, tutkinta ja tapahtumat toistavat edelleen samaa kaavaa, niissä on mukana jotakin erilaista ja mielenkiintoista. Kaikenlisäksi tämä muistuttaa suosikkejani, historiallisia seikkailuita, mielenkiintoisen, täysin tarpeettoman nippelitiedon osalta. Eri uskontojen mytologiaa yhteensolmivasta tarinasta Orionin vyöstä ja Siriuksesta tykkäsin kovasti. Erityisesti, koska oli juuri muutamaa iltaa aiemmin opeteltu bongaamaan Orionin-tähtikuviota. Päähekilöistä osan elämä polkee edelleen ehkä liikaa paikoillaan, mutta toisten osalta päästiin sentään eteen päin.

Yritin kuunnella Neimalan ja Papinniemen Lukukirjaa kirjoista, mutta se jäi kesken. En oikein innostunut kuuntelemaan lyhyitä esitelmiä kaikenmaailman kirjoista, jos en ollut lukenut kyseisiä kirjoja, niin ne jäivät edelleen ihan tuntemattomiksi ja jos taas olin lukenut, niin en saanut mitään uutta informaatiota. Oli siellä kyllä muutama mielenkiintoinen kuvaus. Kirjaa voisi varmaan lukea mieluummin valikoiden sieltä mielenkiintoisia kirjoja. Vähän niinkuin kirjablogi, mutta ei silti. Jotkut varmaan tykkäävät enemmän. Jätin kesken. Olen suorastaan ylpeä itsestäni, että olen oppinut jättämään kesken ei niin mielenkiintoisia kirjoja.

Merete Mazzarella: Silloin en koskaan ole yksin. Ihan kiva kirja, josta en näin jälkeenpäin muista oikeastaan mitään. Ei siis tehnyt kovin suurta vaikutusta. 

José Luis Borges: El Aleph Vaihteeksi yritin kuunnella El Alephia espanjaksi. Kuuntelin läpi ja sen jälkeen luin paperilta. Uskomattoman huonosti osaan tämän ulkoa. Tarvitsin tästä pienen pätkän käännettäväksi yhteen kirjoitusprojektiin. Aika vaikeasti sisäistettävää tekstiä ja tulkitsin myös osaa aika erilailla kuin aiemmin. Kait se onkin tällaisen tekstin rikkaus, että sen voi lukea aina eri tavallas sen hetkisten kokemusten ja tuntemusten perusteella.

Pierre Lemaitre: Alex Tämän vinkin löysin jostain blogista, mutta en valitettavasti muista mistä. Ihan kiva dekkari, muistutti teemasta aika paljon yhtä espanjalaista dekkaria. Loppuratkaisu oli aika kiva, muualla nerokkaasksikin luonnehdittu. 

Kääpil

 Aapelin Koko kaupungin Vinskin luin yhdessä poikasen kanssa. Luin sen itse joskus lapsena ja tykkäsin. Nyt olin aluksi vähän pettynyt, ei tämä ehkä niin hauska enää ollutkaan. Poikanen kuitenkin tykkäsi ja sehän oli pääasia. Pikkuhiljaa tarina imaisi mukanaan ja olihan se sittenkin hauska. Onneksi sentään en ihan helpolla anna periksi kirjojen kanssa, vaikka en ihan heti niille lämpenisikään. 

Lisäksi viime syksynä ilmestyi kolme kovasti odottamaani uutuutta ja vuodenvaihteessa ne sai jo äänikirjana. Näistä blogasin jo aiemmin: Sarah Lars: Valkoisen pilven maa
Siri Pettersen: Röta
Michael Mortimer: Blodsystrarna

Helmikuu

Jostain syystä olen luullut Mari Jungstedin dekkareita liian raaoiksi. Ilmeisesti asia on ihan päinvastoin. Innostuin kuuntelemaan hänen uusimpansa En mörkare himmel (Tummempi taivas) oikeastaan siksi, että se sijoittuu Gran Canarialle. Toisena syynä oli varmaan sopivaan paikkaan laitettu mainos. Lopussa oli tietysti sellainen cliffhanger, että nyt odottelen kovasti seuraavaa osaa. Ei ehkä ikinä pitäisi alkaa lukemaan uusia sarjoja, vaan odotella, että kirjoja on julkaistu enemmän. (Ajattelin samaa eilen tv-sarjoista, kun Housen kolmas kausi loppui, onneksi nyt minun telkussani neljäs alkoi heti perään, mutta olisipa ollut kamalaa odotella seuraavaa kautta.) Mutta ehkä nyt innostus keväämmällä kuuntelemaan lisää Jungstedia. Gotlantikin on kiehtova saari, vaikka en ole siellä koskaan käynytkään. 

Kate Atkinson: Elämä elämältä. Ensimmäinen Atkinsonini. En osannut oikein kirjoittaa siitä mitään.  Kirja, ja sen rinnakkaisteos on luettu ainakin Ullan luetut kirjat -blogissa. Aluksi olin aikonut kuunnella tuon Hävityksen Jumalan heti tähän perään. Mutta jostakin syystä se ei tuntunutkaan sopivalta. Aion kyllä vielä kuunnella sen. 
Samasta Ullan blogista sain myös kirjavinkin Marianne Cerdervall: Svinhugg. 

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupungin ovat lukeneet ja bloganneet ainakin  Ullan luetut kirjat, Kirjaneidon tornihuone, Hyllytonttu ja Kirjahilla. Minä en osaa jostain syystä sanoa tästä kirjasta vieläkään oikein mitään. Käyn kommentoimassa muita myöhemmin.

Katvealueella törmäsin kiehtoviin kirjavinkkeihin. Osa niistä oli jo keikkunut lukupinossa, mutta ei vielä päässyt sieltä siihen varsinaiseen the lukupinoon. Osaa mielenkiintoisista hämärän rajamaille, ja jopa sen toiselle puolelle, sijoittuvista kirjoista on vaikea saada käsiinsä täällä, ainakaan äänikirjana. Yhden sentään löysin heti siihen hätään:

Boris Hurtta (toim.): Onnellinen kuolema. Kirjassa on kolme pienoisromaania, tai pitkää novellia. Hurtan, Johanna Sinisalon ja Saulisantikon kirjoittamat. Yhden niistä olin kuunnellut aiemmin toisessa antologiassa. Minä tykkään tämän tyylisistä tarinoista ja jotenkin tämä tyyli tuntuu toimivan hyvin novelleina ja pienoisromaaneina. Tiesittekös muuten, että vielä pari vuotta sitten vierastin moisia kirjallisia tuotoksia. Koska samalla en ole oikein tiiliskivien suosija, mielikuvissani toimiva kirjan paksuus oli aika pienten toleranssien sisässä. 

Neil Gaimann: Coraline. Ei tämä ollutkaan liian pelottava.

Ihastuin koiran ja tytön keskusteluun teatterikatsomossa:

"Luulin, että suklaa ei sovi koirille".
"Ehkä siellä, mistä sinä tulet. Täällä me emme muuta syökään".

Näistä bloggasin: 

Kader Abdolah: Konungen 

Kathryn Stocket: Piiat 

Kaj Korkea-aho: Onda boken

Jonna Mononen: Hiljaa pimeässä

Kuuntelin Elif Shafakin: Kunnian heti Piikojen jälkeen ja aluksi tuntui, että sain liikaa yhteiskunnallista asiaa kerralla. Mutta tarina oli mielenkiintoinen ja olihan siinä mukana muutakin, kuin pelkkää yhteiskunnallista ja kulttuurillista valistusta. Kunniamurha on hyvin usein kurdeista kertovien kirjojen aiheena. Onko se tosiaan niin valtava osa kultturia ja emmekö tunne heitä mistään muusta, kuin niistä ja verisisä lakanalipuista. Onneksi olen sentään länsimainen nainen ja elän kohtalaisen turvatussa kulttuurissa. Vaikka meillä on myös vielä paljon epäkohtia, juuri eilen uutisoitiin äidin eurosta, joka on vain 68 senttiä. Se, että joillakin asiat ovat vielä huonommin ei saa olla syy, että emme taistelisi omien oikeuksiemme puolesta. Vain se luo mahdollisuuden taistella koko maailman naisten ja lasten oikeuksien puolesta.

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Rataskaivon kummitus. 1400-luvun Tallinnaan sijoittuva rikosromaani, toinen apteekkari Melchiorista kertova kirja. Tässä kirjassa Melchior selvittelee outoja tapahtumia yksinään. 
Dekkarilakossa kuuntelin tämän historiallisena seikkailuna.