tiistai 28. kesäkuuta 2016

Mikä on lastenkirja?

Yksinkertainen kysymys. Vastauskin vaikuttaa aluksi hyvin yksinkertaiselta, mutta ei ikävä kyllä ole sitä. Olen pohtinut tätä kysymystä viimeisen kuukauden ja intensiivisesti nyt muutaman päivän.
Yleensä meitä ohjaa intuitiivinen tieto, ja kustantajan päätös, mikä on lastenkirjallisuutta, vaikka sattuisivat olemaan aikuistenkin suosiossa. Joku silti tekee lastenkirjasta lastenkirjan, mutta mikä? Kun asiaa yrittää tutkia asiantuntijoiden kirjoista, tuntuu, että kaikki omat ajatukset kumotaan. Minusta lastenkirjoissa on yksinkertaista kieltä, harvoin puhutaan eksistentialismista, devalvaatiosta tai konsensuksesta eivätkä ihmiset yleensä ole agressiivisia. Ongelma on tietysti, että myös aikuisille julkaistaan kirjoja, joissa kieli on yksinkertaista. Siis se ei ole ongelma, että niitä julkaistaan vaan se tekee luokittelusta taas mahdotonta.
Lastenkirjoissa käsitellään lapsia kiinnostavia aiheita, tai joita aikuiset luulevat lapsia kiinnostaviksi. Mutta niinkään ei saa vastata. Mitä ne aiheet sitten ovat? Ehkä lastenkirjoissa ei juoda, kiroilla ja pornokin taitaa olla vähän kielletty aihe. Mutta kyllähän joissakin juodaan ja Puluboikin kiroilee. Poikasiakin se saa, eli harrastaa varmasti seksiäkin ja kuka tietää, miten villiä etelänkaunottarensa kanssa. Mutta ok, ehkä se olisi kuvattu aikuisten kirjassa, mutta lastenkirjassa jätettiin väliin. Onko se ero sitten siinä?

Yksi aihe, jonka väitetään kuuluvan vain lastenkirjoihin on, ei niinkään puhuvat eläimen, niitä voi olla muutenkin, mutta ihmismäisesti käyttäyttyvät lelut. Tietysti ne sopivat hyvin vaikka johonkin kauhukirjaan, aikuistenkin, mutta silloin vain sivuosaan. En nyt kyllä keksi esimerkkejä siitä kuin Nalle Puhin, Bamsen ja Upponallen. Romuttakaas joku tämäkin väite ja kertokaa joku esimerkki nk. aikuisten kirjasta, jossa esiintyy lähinnä nalleja, pehmokoiria ja puhuvia barbeja.

Kuvakirjat tuovat aina ensin mieleen lastenkirjat. Mutta ainakin Kama Sutra on vastakkainen esimerkki. Taas se porno. Onko se nyt tosiaan ainut erottava asia?

Osaisiko joku vielä antaa viiteen, missä Liisa Ihmemaassa kirjan väitetään olevan kuvaus huumeiden käytöstä? Olisipa jo pian kesäloma. Vaikka eipä sekään vähennä rikkaruohon kasvua saati korjaa tätä masiinaa.

7 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista pohdintaa.

    Heti tulee mieleen lastenkirjoja joissa käytetään väkivaltaa, Blytonin viisikot, Rowlingin Potterit, Funken Mustesydän ja klassikoista ainakin Twainin kirjat.
    Joissakin väkivaltaa jopa kuvaillaan melko selvästi.
    Tosin lastenkirjoissa sen tekijät ovat yleensä pahoja, korostetusti.
    Erotiikka voi olla vihjeenä läsnä muttei kuvailuina tai muutenkaan yksiteltynä.
    Nuorisokirjoisssa sitten senkin edessä.

    Puhuvia pehmoleluja yms. löytyy aikuisille tosiaan kauhukirjallisuudesta ja niissä kirjoissa joissa kuvataan psyyken hajoamista.
    Usein tämä tyyppi eroaa siinä että lasten kirjoissa puhuvat lelut korvaavat ihmisiä ja ovat kaikkea siihen sopivaa kun taas aikuisille tarkoitetut ovat lähes yksinomaan pelottavia, hirviöitä. Hyvä esimerkki on Stephen Kingin Duma Key.

    Lasten kirjallisuudessa lauseet ovat lyhyitä ja rakenne selkeä.
    Vaikeitakin asiota voidaan pohtia mutta joukossa on jotain keventäviä elementtejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :)
      Jostain syystä tuota kieltä ja lauserakenteita ei käsitellä tippaakaan alan opuksisa, eikä se oo mitenkään esillä määrittelyisä.

      Poista
  2. Tämä on todella kiinnostava aihe!

    Ihmismäisesti käyttäytyvistä leluista tulee mieleen scifitarina Stepfordin naiset, jossa naisista tehdään kauko-ohjattavia rinnat kohotettuina miehiään palvelevia robotteja. Siinä on siis aikuisten leluja!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :)
      En muistanutkaan tuollaista tarinaa, mutta kun mainitsit niin kuulostaa heikosti tutulta.
      Elävät robotit on kyllä muutes esillä aikuisten kirjallisuudessa toisinaan, jopa autot. Ainakin Ritari Ässässä.

      Poista
  3. Minä puolestani olen kuullut monia argumentteja sen puolesta, että lapsille ei pidä kirjoittaa liian yksinkertaista kieltä. Onhan kirjojen tarkoituskin kasvattaa sanavarastoa ja ilmaisukykyä.

    VastaaPoista
  4. Muuten, kirjoittihan Tove Janssonkin Muumit alun perin aikuisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota minäki mietin, että eikö se ollut niin. Mihinköhän genreen ne oikeen kuuluu. En ole saanu määriteltyä.

      Poista

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.