Näytetään tekstit, joissa on tunniste Äitimietteitä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017
keskiviikko 31. elokuuta 2016
Lastenkaltaisten
Tämä analyysi on enemmänkin kirjallisuusjuttu kuin teologinen.
Raamatussa sanotaan :" Sallikaa lasten tulla minun tyköni" ja luvataan: " lastenkaltaisten on taivasten valtakunta ".
Lauri Thuren kirjoittaa Raamatun käyttöohjeessa (vapaasti lainaten), että yleensä ajattelemme lapset kilteiksi, söpöiksi ja viattomiksi pikku enkeleiksi tässä yhteydessä. Todellisuudessa lapset ovat iloisia, kiukkuisia, villejä, äänekkäitä ja toisinaan hyvin vaativia. Seuraan sanottuna ne junkuttaa, kitisee ja kiukuttelee, ainakin, kun haluavat jotakin.
Ajatuksena oli, että meidän pitäisi ehkä ajatella uusiksi, mitä tällä lastenkaltaisuudella tarkoitetaan.
Minä kuitenkin luen kirjaa kuin kirjaa yrittäen ymmärtää sitä kirjoitusajankohdan yhteiskunnasta nähden. En väitä, että minulla olisi älyttömästi tietoa lasten käyttäytymisestä vuoden 30 tienoilta. Silti epäilen hieman, että lapset saatettiin silloin pitää kurissa ja " Herran nuhteessa". Tietysti on mahdollista, että tulkitsen tässä(kin) Raamatun aikaa paljon läheisemmän menneisyyden yhteiskuntalasin läpi. Se näyttää olevan normaali ongelma aika monessa tekstin tulkinnassa.
Jossain toisessa yhteydessä kyllä luvataan, että kun pyytää junkuttamalla päivin ja öin, voi lopulta saada, mitä kinuaa.
Voi tosin olla, että tuolla kohdalla ei viitata ollenkaan siihen, miten kuuluu rukoilla ja pyytää. Eikä sitä, ovatko lapset kilttejä ja rauhallisia vai pieniä apinanpoikasia. Ehkä se viittaa lasten ennakkoluulottomuuteen ja avoimuuteen tai vaikkapa luontaiseen uteliaisuuteen.
Kaiken kaikkiaan Thurenin neuvo unohtaa kaikki, mitä olemme oppineet Raamatusta, kaikki ennakkokäsitteet, ja ymmärtää puhtaalta pöydältä on hyvä neuvo.

maanantai 22. elokuuta 2016
maanantai 6. kesäkuuta 2016
sunnuntai 27. maaliskuuta 2016
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)