Kesädekkareita

Epärealistisen ajankäyttöoptimismin takia minulta jäi dekkariviikko lähes kokonaan väliin ja sen jälkeen olen tavannut tuota espanjankielistä dekkaria. En aikonut aloittaa kuunneltavaksi dekkareita yhtä aikaa sen kanssa, mutta sorruin. Listaan tähän tänä kesänä (nk. kesänä) kuunneltuja dekkareita.

Camilla Läckberg:
Olycksfågeln, suomeksi Pahanilmanlintu.
Tyskungen, suomeksi Perillinen. (Vielä kuuntelematta, mutta ehdottomasti aloitan heti ihan pienen pienen dekkaritauon jälkeen.)
(Sarjan aiemmat kirjat: Jääprinsessa, Saarnaaja ja Kivenhakkaaja.)
Fjällbacka-sarja paranee edetessään. Juuri sellaisia dekkareita, joista tykkään; murhamysteerejä, joiden taustalla on yleensä menneisyyteen liittyvä tarina ja lisäksi päähenkilön omaa perhe-elämää ja kurkistuksia milloin kenenkin kollegan yksityiselämään. Fjällbacka-sarja on siitä erilainen, että päähenkilön perhe-elämää kuvataan enimmäkseen poliisin puolison näkökulmasta. Ensimmäisessä kirjassa päähenkilönä olikin toimittaja-kirjailija Erica Falk ja luulinkin aluksi näiden olevan Liza Marklundin dekkareiden tapaan toimittajan näkökulmasta kirjoitettuja.
Toinen raikas piirre perhe-elämässä on Erican sisko, eli kaikki ongelmat, murheet ja juonen kulut eivät liity päähenkilöiden välisiin parisuhdeongelmiin eivätkä heidän lapsiin. Ehkä tulevaisuudessa myös lapsiin, kun he kasvavat.
Kirjojen lopussa on ollut sen verran houkutteleva cliffhanger, että olen malttamattomana kaivellut käsiini seuraavankin kirjan.

Vera Vala:
Kuolema sypressin varjossa, Arianna de Bellis tutkii
Odotin tältä kirjalta enemmän. Ulkosuomalaisen kirjoittama ja päähenkilölläkin suomalaiset juuret. Se ei oikeastaan näkynyt kirjassa kovin voimakkaasti, muutamassa kohdassa tuotiin vähän keinotekoisen oloisesti esille. Paljon asioita, joita selitettiin. Osa oli mielenkiinoista uutta tietoa, mutta osa tuntui liian triviaalilta selitettäviksi. Tyyliltään ehkä enemmän juuri sellaisten dekkareitten tyylinen, jotka aikoinaan karkottivat minut dekkari-genren kimpusta. Ehkä hieman Sherlock Holmes tai Hercule Poirot tyylistä, keskitytään vain tutkimukseen ja päähenkilöstä vain muutamaan piirteeseen. Tietysti voin olla väärässä näiden kahden herrasmiehen kohdalla, koska en koskaan tutustunut heihin kunnolla, mutta tämä on minun vaikutelmani.
Loppua kohden Arianna alkaa muuttua kiinnostavammaksi ja saada enemmän syvyyttä ja kaikenlisäksi jonkinlaista hengenheimolaisuutta kanssani. Voi siis olla, että annan hänelle vielä mahdollisuuden, ainakin yhden kirjan verran. Jotkut teistä lukijoista osaavat varmaan kertoa mielipiteensä sarjan muista kirjoista. Kannattaako jatkaa?

_____________________________
Kiitokset tuttaville, jotka muistivat cliffhanger-termin! Minä muistelin vain jotakin roikkumiseen liittyvää, enkä tiedä olisiko näyttänyt hyvältä kirjoittaa kirjoissa olevan roikuttaja tai roikkuja.

Ostoksilla

Meillä on tuolla kylällä kaksi ruokakauppaa. Käyn yleensä aina vain siinä "toisessa", mutta Schenker-paketit tulevat siihen "toiseen" ja siellä on myös salaattibaari ja juustotiski. Pahaksi onneksi paketit haetaan juustotiskin takaa ja sorrun turhan usein ostamaan herkkuja. Nyt törmäsin tiskillä todelliseen yllätykseen.

Aurajuusto-ananas pitsan voimalla kävin koiran kanssa kesäisellä lenkillä.

Kukkia, joista en tykkää:

Kukkia, joista tykkään:

Pohjolan kesä on tänään

 

...ja  minä olen taas sairaana.

Onneksi tuli paketillinen viihdykettä ja tuo espanjankielinen dekkari on edelleen kesken. Tekemisen puute ei siis pääse iskemään, kun vain jaksaisi lukea tai katsella filmejä. 

On se tämä somen ja ryhmän vaikutus voimakas, kun olette saaneet minutkin tilaamaan tv-sarjan katsottavaksi. En ole harrastanut tv-sarjoja vuosikausiin, mitä nyt muutamia pakollisia tietysti. Tuo edelleen kesken oleva kirja tuo kielellään ja tyylillään mieleen yhden suosikki sarjoistani: Naapureina Madridissa. Seurasiko teistä kukaan muu sitä?

Pasi Imari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa (2013)

Kirja kuin painajainen ja säähän sopivaa lukemista.

Lapsuudenuskonsa kadottanut ja juuri eronnut Judith ja muuttaa Helsinkiin uuden, paremmin palkatun, mutta haastavan, työn perässä. Työssään hän joutuu tekemisiin uskon ja hengellisyyden kanssa yllättävällä tavalla. Lisäksi hän saa hoidettavakseen maailman tunnetuimman ateistin ja joutuu etsimään totuutta kahden leirin välissä ja samalla hänen tulisi pelastaa kuolemansairaan kummipoikansa sielu.
Välillä tulee tunne, että kirja on pahan ja pahan välinen taistelu ja kaikki ajatukset uskosta, epäuskosta ja ateismista käännetään päälaelleen.

Kirjassa kuljetaan usealla aikatasolla, mutta menneisyys esitetään aina helposti nykyisyydestä erotettavassa muodossa. Lisäksi kirjassa seikkaillaan painajaisessa, Euroopassa sekä uskonnon, kirjallisuuden ja kirjallisuusanalyysin että hieman tieteenkin maailmoissa.

Kirjallisuusanalyysiosaa olisi voinut syventää vielä enemmän jonkinlaisen ratkaisun löytämiseksi ja kirjallisuuden henkilöt törmäilevät mukana ilman suurempaa tarkoitusta. Ellei sitten minulta jää joku yhteys ja tulkinta tajuamatta.

Kertojaratkaisu on erikoinen. Ei kuitenkaan ainutlaatuinen ja minulla on hämärä muistikuva, että olen ainakin kuullut puhuttavan vastaavasta.

Kirjassa oli yksi teema, joka toistuu usein painajaisissani ja toinen, joka oli mukana ensimmäisen kerran muutama viikko sitten. Lisäksi oli vielä kolmaskin, josta kuulee monesti puhuttavan painajaisten yhteydessä, mutta joka ei onneksi kuulu omiin painajaisiini. Painajaisteemoistaan huolimatta kirja ei ollut liian pelottava eikä painostava, enemmänkin odotin saavani ratkaisun, miten painajaiset voitetaan. Saako kirjasta vastauksen siihen jää varmaan itse kunkin pääteltäväksi ja koettavaksi.


Kirjan alussa minua häiritsi yksi varmaan ihan mitätön seikka:

"Hän katsoi raapustamiaan yhtälöitä ja sanoi osaavansa laskea sataan." Minua häiritsi, että ensin kahdeksan vuotias raapustaa yhtälöitä ja sitten osaa laskea vain sataan. Minun tietääkseni yhtälöihin perehdytään vasta monta vuotta myöhemmin ja kahdeksanvuotiaat laskevat yli sataan. Tietysti, että osaa laskea sataan, ei välttämättä tarkoita, että ei osaa pidemmälle, mutta olettaisin silti niin.

Koska aina tahtomattanikin tulkitsen kirjan henkilöiden nimiä, en voinut jättää googlaamatta, mitä merkityksiä tämän kirjan päähenkilöiden nimillä on. Löysinkin apokryfikirjan nimeltä Judithin kirja, jossa päähenkilö, Judith, pelastaa kansansa epäuskolta. Siinä Judith tosin viettelee vihollisensa ja katkaisee sitten hänen kaulansa. Voihan tämänkin kirjan tietysti tavallaan niinkin tulkita, jos välttämättä haluaa. 

Lukumaraton

Olen edelleen kahden vaiheilla aloitanko maratonin tänään vai huomenna. Kesäflunssa ja sadesää muuttivat suunnitelmat. Onneksi lukumaratonille voi osallistua huoletta flunssassakin, mutta suoritukseen se voi vaikuttaa, kun väsyttää ihan älyttömmästi.

Olen valikoinut lukumaraton kirjoiksi:
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa  458 s.
Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa
Toni Hill: Los Amantes de Hiroshima                  37 s.

Kahta ensimmäistä kuuntelen, kolmatta luen. En aikonut kuunnella muita dekkareita niin kauan, kun luen tuota espanjankielistä, mutta muutin nyt mieltäni. Valikoin uusia kirjoja, joista on helppo seurata sivumääriä legimus-kuunteluohjelmalla.

Raportoin tänne, milloin aloitan ja miten edistyn.
Startti 18:30

-------------------
Lopputulos vähän alle 500 sivua. Ei ole selvästi minkäänlaista kestävyyttä, nukahdin iltapäivällä ihan liian moneksi tunniksi. Lisäksi päivälle tuli yksi odottamaton pakollinen meno, mutta onneksi se ei vienyt ihan kamalan kauan.
En siis ehtinyt aloittamaan Valan kirjaa, kuuntelen sen ehkä nyt tähän perään, vaikka minulla on kesken Oi ihana toukokuu, mutta jatkan sitä sitten, kun aurinko taas paistaa. Sielut kulkevat sateessa sopi oikein hyvin tämän kesän alkuun. Yllättävän hyvä kirja, vaikka muistuttaa painajaistani. Siitä sitten enemmän, kun saan sen loppuun.

Suojaväri

Akustikusneurinooma ryhmästä löysin artikkelin suojaväristä. Minullakin on. Olen valitettavasti hyvä unohtaamaan käyttää heijastinliiviä, olen aina ollut, suosin takkeja, joissa on kiinteät heijastimet. Kesällä tulee käytettyä vielä harvemmin. Olen onneksi aina pitänyt aika paljon värikkäitä vaatteita, mutta aina ei löydy sopivasti, ja sopivia, värikkäitä takkeja.

Rintanappi, joka muistuttaa keskustelukumppania puhumaan kuuluvasti ja selvästi on hieno keksintö, olen välillä tosi tympääntynyt mumiseviin kaupan kassoihin ja työkavereihin. Onko se nyt ironista vai mitä, että teksti vaan on sen verran pienellä, että se varmaan näkyy aika huonosti, eikä välttämättä kiinnitä kaikkien huomiota. Eikä sitä oikein viitsi laittaa kosteutta kestävään takkiin. Kuvattu nappi minulla on työlippiksessä. (Siksi lippis on niin likainen.) Kynnys laittaa tuollainen näkyvä viesti huonokuuloisuudesta –vammasta, oli aika korkea. On varmaan vieläkin, en ole laittanut kesätakkiin tai laukkuun minkäänlaista pinssiä, tuo on tuossa silleen unohtuneena, en ruukaa kiinnittää siihen itse suurempaa huomiota, enkä muistaa, että se on siinä. Muuten varmaan poistaisin jonakin heikkona hetkenä. Toisaalta haluaisin t-paidan, jossa on selkeästi tuollainen teksti kuin heijastinliivissä. En kyllä oikeastaan koskaan liiku t-paidassa.

Olen kuunnellut tässä välissä Minna Lindgrenin Kuolema Ehtoolehdossa. Hauska kirja, joka on huumorin ohella ja varjolla myös yhteiskuntakriittinen.

Olen viimeaikoina lukiessani huomannut, että kirjojen henkilöt alkavat olla nuorempia kuin minä. Tai jos ovat kovin vanhoja saattavat olla jopa vuoden tai pari vanhempia. Tässä kirjassa ei ollut sitä ongelmaa.

Olen tämän tainnut kirjoittaa aiemminkin, mutta kerron kuitenkin. Voi vaikuttaa ristiriitaiselta puhua kuulovauriosta ja äänikirjojen kuuntelemisesta. Vielä hankalampaa voi olla ymmärtää, miksi en pysty kunnolla lukemaan tekstiä, kun vaurio on korvassa, eikä silmissä.

Vain toinen korvani on vaurioitunut, kuulen toisella (ikäisekseni) normaalisti. Vaikka yhden korvan varassa eläminen vastaa täyttä kuuroutta joissakin tilanteissa, kuulen sillä ihan hyvin esim. sopivassa tilassa pienessä porukassa käytyjä keskusteluja, ja äänikirjoja. Hälyäänet saattavat olla suunnattoman häiritseviä, siksi äänikirja ei toimi vain kirjallisena viihdykkeenä ja sivistäjänä, vaan suojaa äärimmäisen stressaavalta hälinältä. Töissä meillä on kamalasti hälyä ja moni kone ääntelee samalla tavalla ja suuntakuulottomana en tiedä yhtään, mikä milloinkin ääntää. Kun laitan kuulosuojaimet ja lisäksi kirjan, vaimenee ympäristön äänet sen verran, että kuulen voimakkuuseroista, milloin hälyyttävästi ääntelevä kone on omani. Monet muut täällä töissä kuuntelevat radiota, mutta se on minulle kirjan kuuntelua hankalampaa. Radiossa on helposti möykkää ja taustamusiikkia ja muita häiriötekijöitä, kirjassa on kerrallaan vain yksi lukija ja harvoin taustamusiikkia, paitsi joissakin englannin- ja espanjankielisissä.

Korvassa on lisäksi muitakin elimiä, kuin kuuloelimet. Tasapainoelimen puuttuminen vaikuttaa myös näköön. Tästä on hirveän vaikea löytää tietoa, mutta kerran olen saanut tyydyttävän selityksen tasapainoelimen häiriöiden vaikutuksesta näköön. Kuvailu siitä, miten lukiessa rivit ja kirjaimet pomppivat ja liikkuvat tuntui hyvin tutulta. Myös se, miten se vaikuttaa muuhun näkemiseen. En itse osaa kuvailla sitä. En voi oikein sanoa näkeväni kahtena, mutta kuva ei aina ole myöskään yksi kiltti paikallaan pysyvä ja liikkumaton kuva. Ei edes yhdellä silmällä. Sanon joskus näkeväni yhtenä ja puolena.

Äänikirjojen maailmaan tutustuin aluksi tietysti ilman Celia- ja Legimus-kirjastoja. Silloin oli valittava niitä kirjoja, mitä sattui olemaan äänikirjoina saatavilla. Sen ansiosta aloin kuuntelemaan kirijoja, joihin tuskin olisin muuten koskaan tarttunut. Onneksi.

Nyt uusilla lukulaseilla pystyn lukemaan hieman paremmin, mutta se on edelleen hidasta ja hirvittävän uuvuttavaa. Harmi. Kirjoittaminen on tavallaan helpompaa, mutta en aina lue kirjoittamaani tekstiä. Sen takia kirjoitusvirheet ovat aika yleisiä ja voitteko kuvitella, että aikuiset ihmiset jaksavat siitä, ei vain huomautella, vaan suorastaan pilkata ja kiusata. Erityisesti netissä. Jos ihmiset ovat tekemisissä jonkun luki- ja näköhäiriöisen sijaan vaikkapa änkyttävän kanssa, alkavatkohan he sittenkin kiusata ja pilkata? En oikein usko, enkä tosiaan ainakaan toivo niin. Toisaalta kyllä liputan kirjoitustaidon puolesta. Tekstit joista puuttuu kaikki välimerkit ja isot alkukirjaimet (tai vielä pahempaa, kaikki pienet kirjaimet) ja muut pienet, mutta niin tärkeät muotoseikat, jäävät yleensä kokonaan lukematta ja hyväkin informaatio menee, ainakin minun osaltani, hukkaan.

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu

Kirjoitin tämän alunperin kommentiksi Pihin naisen elämää -blogiin, mutta koska tästä tuli niin pitkä, päätin siirtää sen tänne pitkästyttämästä toisten blogeja. Yhä edelleenkään en aio kertoa kirjasta sen enempää, vain omia ajatuksiani siitä.


Ahmin kirjan tänään aamupäivän kuluksi. En ole kuunnellut muita Hirvosen kirjoja, vaikka olen suunnitellut. Niin vaan blogistan sai minut taas lukemaan juuri sen, mistä kaikki muutkin puhuvat :)
Kirja muistutti jollakin tavalla He eivät tiedä mitä tekevät -kirjaa. Aiheeltaan ja kirjoitustyyliltään. Ja tämä on iso kehu, jos on huomannut, mitä tykkäsin Valtosen kirjasta.
Minulle tuli mieleen sellainen ajatus, joka taitaa tulla Raamatusta, että isien pahat teot kostetaan kolmanteen ja neljänteen polveen. Olen ajatellut sen niin, että siinä lauseessa ei väitetäkään Jumalan kostavan, vaan asian olevan niin, että kaikki paha, mitä koemme, vaikuttaa vielä tuleviinkin polviin. Tässä kirjassahan lapsien äiti-linjassa oli pahuutta, joka minun käsitykseni mukaan sai alkunsa siitä, miten rikkaat kohtelivat köyhän palvelijan lasta. Siitähän tämän maailman ongelmat taitavat paljolti lähteä, isommat, voimakkaammat ja rikkaat sortavat ja alistettujen on jotenkin koitettava tulla toimeen ja vastattava välivallalla. Rikkaiden käytös onnistutaan yleensä median ja propagandan voimalla esittämään hyväksyttävänä ja alistettujen taas terrorismina. Joskus taas alistamisen seuraukset purkautuvat väärällä ja kontrolloimattomalla tavalla. Aslakin toiminnasta huolimatta meidän on varmasti aika vaikea tuomita kaikki hänen ajatuksensa itsekkäistä ihmisistä ja kulutusyhteiskunnasta väärinä.
Pihin naisen pohdinnasta vahvasta ideologiasta aloin ajattelemaan, että ehkä se on juuri niin. Mikä tahansa ideologia voi helposti muuttua vaaralliseksi, erityisesti tietyllä tavalla herkkien ihmisten käsissä (tai aivoissa ehkä paremminkin).

Luin vasta NASAn raportin, jonka mukaan ihmiskunta romahtaa muutamassa vuosikymmenessä. Raportin löysin täältä. Joko siitä lukemalla tai jostakin toisesta tutkimuksesta jäi mielikuva, että suurin uhka on köyhin riisto ja varojen siirtyminen kokoajan pienemmälle eliitille. Jonkin artikkelin mukaan romahdus tapahtuu sen takia jo ennen kuin luonnon varat loppuvat kokonaan tai ilmaston muutos ehtii tuhota meidät. Harmi, että en muista, mistä tämän ajatuksen luin, koska tämä vastaa hyvin pitkälle minun omaa näkökantaani. Toisaalta joku supertulivuori saattaa räjähtää milloin tahansa, ja se saattaa jopa olla pelastus ihmiskunnalle – tai sitten ei.

Maapallo ylikansoittuu niin, että jotkut ihmiset ottavat asiat omiin käsiinsä ja tappavat sokkona sivullisia, kun samaan aikaan jotkin uskonnolliset liikkeet tekevät yhä edelleen töitä vastustaakseen syntyvyyden rajoittamista.

Kiinnitän kirjoissa helposti huomiota henkilöiden ja paikkojen nimiin. Ehkä liikaakin, ehkä kaikkeen ei ole piilotettu piilomerkityksiä. Mutta liekö silti ihan sattumaa, että perheen isän nimi oli Erik.