Irti ennakkoluuloista, Jungsted ja Peréz Reverte

Sain joskus jostain päähäni, että Jungstedin dekkarit ovat liian raakoja. Olen jättänyt ne siksi hyllyyn. Kanarialle sijoittuva tarina houkutteli tutustumaan ja sen jälkeen Ullankirjojen Ulla vakuutteli, että kannattaa lukea Gotlantiin sijoittuvatkin kirjat.

Dekkarihaasteen innoittamana päätin pitkästä aikaa kuunnella rikosromaanin.
Ensimmäinen Anders Knutas -kirja oli ihan ok, rikos ja sen tutkinta hyvä. Miinusta annoin päähenkilön yksityiselämän olemattomasta tonkimisesta. Jotakin yksityiselämää sorkittiin, mutta luulin sitä vain yhteen kirjaan liittyvien tyyppien tarinaksi. Tykkään jatkuvuudesta, sarjoista, päähenkilöihin kehittyvästä suhteesta. Yhden dekkarisarjan lopetin, kun keskellä oli rikollisten elämästä kertova osa.
Ajattelin, että ehkä kakkososassa päästään kiinni Knutaksen elämään, täytyyhän siihen päästä, joten kuuntelin senkin. Päästiinhän siinä! Kävi lisäksi ilmi, että ekan osan henkilöt ovatkin mukanapysyvää sorttia.

Yhtäkkiä iski seikkailuromaanin nälkä ja päätin kokeilla toista ennakkoluulojeni hylätyksi leimaamaa kirjailijaa Arturo Peréz Reverteä.
Yritin aiemmin kuunnella kapteeni Altatristeä suurin odotuksin. Se oli lähinnä kamala elämys. Mikä lie nyt iskenyt, mutta kuten sanottu valikoin hyllystä Flaamilaisen taulun. Päätin nimittäin valkata pois kaikki Altatristet.

Nuori Konservaattori Julia saa restauroitavaksi flaamilaisen Pietari van Huysin 1400-luvulla maalaamaan shakkiottelua esittävän taulun. Röntgenkuvat paljastavat maalikerrosten alle piilotetun viestin. Taulun arvoitus ja vuosisatoja meneillään ollut shakkiottelu vetävät Julian mukaansa eikä hän enää tiedä, onko hän pelaaja vai nappula.

Kirja on juuri sitä tyyliä, josta tykkään: arvaamattomia, sekä muutamia ennalta arvattavia, käänteitä ja pientä nippelitietoa. Ehkä tuon viimeisen osuus keskittyi liikaa shakkiin ja vain sivusi maalauksen henkilöiden historiaa. Lisäksi mukaan oli onnistuttu tukkimaan suurten säveltäjien teoksien analysointia, kohtalaisen onnistuneesti.

Kirja vakuutti sen verran, että lainasin jo seuraavan Peréz Reverteni.