Christian Rönnbacka: Antti Hautalehto -sarja

Olen sairaslomalla. Blogin Facebook-sivulla asiasta mainitsin jo alkuviikosta. Muuten sairasloma on yleensä sopivaa aikaa päivitellä blogia entistä enemmän, mutta tällä kertaa vika iski harmillisesti ranteeseen. Onneksi puhelimella voi päivittää lyhykäisesti yhdellä kädellä, ja tietysti tietsikallakin voi kirjoitella viisisormisesti. Kärsivällisyyteni ei vain kestä sellaista kovin pitkiä tekstejä.

Kuuntelin vähän aikaisemmin ensimmäisen Antti Hautalehdon, siitä mainitsinkin jo dekkaripostauksessa. Vähän myöhemmin palasin Porvooseen Jaana Lehtiön Kolmas oli ensimmäinen -dekkarin kyydissä. Jostain syystä ihastuin kyseiseen pikku kaupunkiin ja en malttanut lähteä sieltä vielä Tanskanmaalle, jonne olin oikeastaan matkalla, ja lainasin loputkin Antti Hautalehdot.

Tykkään näistä kovasti. Oikeastaan lähes kaikki on kohdallaan: juoni, yksityiselämän kiemurat, myös kollegoiden moniulotteisuus, mielenkiinnon ylläpito ja mitä kaikkea hyvään dekkariin tarvitaankaan. Uskottavuus tahtoo saada välillä kolhuja rikosten määrästä niinkin pienessä paikassa. Toisaalta, jokainen dekkari ei monestikaan, erityisesti Suomen oloissa ole sataprosenttisen uskottava, jos asiaa miettii liikaa. Ainoa hieman ontuva on kirjan huumori ja dialogi. Ihmiset kirjassa tosin puhuvat ihan niin kuin kaikki jotka ovat kuulleet minun puhuvan tietävät minun puhuvan. Siinä mielessä huumori miellyttää. Enkä ole ainoa, vaan tuon tapainen puhetyyli on ihan normaalia työyhteisössäni ja muissakin, joihin olen joskus hetkellisesti kurkistanut. Ongelmana on, että kirjan kaikki henkilöt tuntuvat heittävän huulta samalla tyylillä. Niin ei sentään kaikki tee. Jos senkin osalta saisi vähän moniulotteisuutta henkilöhahmoihin, joku voisi vaikka selvästi olla ymmärtämättä tai paheksua tai vaikuttaa kommenteissaan nössöltä, mutta naureskella muille vähän salaa, niin huumori ja sanailukin saisivat ihan uuden nosteen.

Nyt olen valitettavasti tämän sarjan uusimman kirjan loppulehdillä. Toivottavasti Rönnbacka jo työstää seuraavaa.
Huomasin, että Lehtiöltä lukemani dekkari olikin sarjan toinen kirja. Maailmani meinaa romahtaa, kun mietin, voinko nyt kuunnella ensimmäisen osan. Olen sillä tavalla rajoittunut, että en yleensä kykene kuuntelemaan tai lukemaan kirjoja väärässä järjestyksessä. Mutta en malttaisi jättää kuuntelemattakaan. Kolmatta osaa ei vielä ollut saatavilla äänikirjana, toivottavasti pian on. Kyllä minä sen ensimmäisen jo ainakin lainasin. Nyt mietin lähinnä, pysyttelisinkö edelleen Porvoossa vai tekisinkö mutkan yhteen dystopiaan ja sinne Tanskaan välillä.