Kun olin vielä terveempi, kävin aina joskus kylässä joillakin kavereilla. Yleensä kaikki aina pitävät itsestäänselvyytenä, että minä käyn aina heillä, eikä kukaan käy minun luona, koska minulla on auto ja asun maalla. Kaupungista tuntuu olevan tosi työlästä päästä käymään maalla, mutta oletetaan, että maalta käydään ihan mielellään jatkuvasti kaupungissa. Tietysti siihen aikaan, kun oli muutenkin asioita kaupunkiin, tai lähistölle, tuli monesti käytyä jonkun luona. Tietysti kavereita saattoi myös hyödyntää ja olla joskus yötä, jos oli tarvis olla kaupungissa enemmän. Enimmäkseen siis, kun oli luentoja perjantaina ja lauantaina.
Toisille on aina ollut itsestäänselvyys, että minä käyn kylässä heillä, koska heillä on vauva ja liikkuminen hankalampaa. Muuten ihan hyvä logiikka, mutta kun minun lapset olivat pieniä, niin aina odotettiin, että minä ja lapset käymme kylässä, ilmeisesti taas syynä oli se, että asumme maalla, ja maalta pääsee kaupunkiin jne.
Nyt en ole monesta syystä käynyt oikeastaan kenelläkään kylässä yli kahteen vuoteen. Tai tavannut kaupungilla. Suurimpana syynä on, että aina väsyttää, eikä töiden ja kotihommien jälkeen jaksa lähteä minnekään. Toinen aika suuri syy on, että en saa vieläkään ajaa autolla pitkiä matkoja. Jotkut kaverit ja tutut tuntuvat suuttuneen ja osa ei pidä enää mitään yhteyttä. Onhan se totta, että voisin ottaa bussin tai junan kaupunkiin, mutta oletan kyllä, että hekin voisivat ottaa niistä jommankumman tänne päin. Onneksi on muutamia kavereita, jotka sentään käyvät joskus meillä tai joille riittää muun lainen yhteydenpito. Ehkä sellaiset kaverit eivät ole kaveruuden ja energiani arvoisia, jotka eivät vaivaudu itse tänne ja valittavat, että en enää käy heillä.
Ihan samanlaisia kokemuksia. Muita syitä ovat mm. "sulla on vuorotyö, niin aattelin, että et kuitenkaan olis kotona", "noku oli niin kiire aikataulu, nii aateltiin, että sullaki on kiire". Ja miljoona muuta, siis silloin, kun sattuvat vaikka käymään paikkakunnalla tai ajamaan ohi. Tai jotain muuta.
VastaaPoistaja sairastaessa on itsellä ainakin tosi suuri kynnys ottaa yhteyttä. Ihan jo sen takia, että on niin väsynyt koko ajan. Silti olis kiva, jos joku laittas viestiä tai kysys, ootko milloin kotona, voisko joku päivä käydä kahvilla jne. Aina kun ei itse jaksa lähteä tosiaankaan...
Jotenkin tuntuukin useimmiten, että ei niitä kavereita ees oo. Aika yksinäiseltä tämä elämä välillä tuntuu. Tai siis aika useinkin.
Ja kukaan ei tosiaankaan tunnu jaksavan ajaa 30 kilometriä maalle, mutta itse se pitäis jaksaa ajaa.
Toisaalta, onneksi on perhe, joten ei täysin erakoidu :P
Tsemppiä!
-J
Tietysti kaikilla on nykyään omat kiireensä. Enää ei olla nuorisoa, jolla on runsaasti aikaa kavereille. Erityisesti lasten hararstukset vievät aikaa monilta, ja yleensä ne menevät muun edelle. Monet on vuorotöissä tai töitten jälkeen liian väsyneitä. Eikä siinä mitään, kun vain ei sitten syyllistettäisi aina minua, kun asun kaukana ja en käy ja en ehdi ja en jaksa.
VastaaPoistaJoo, siis onhan se totta, että elämäntyyli on nykyään erilaista. On harrastuksia, vuorotyötä jne. Mutta silti olis kiva, jos joku muu ees joskus ehdottais sitä tapaamista, ettei itse aina tarvis olla se aktiivinen osapuoli...
VastaaPoistaJa eihän siihen visiittiin aina tartte varata aikaa tuntikausia, jos ohi ajaa, voi kysäistä, sopisko käydä kahvilla, etenkin, jos sinne kahville kuitenkin pysähtyy vaikka huoltsikalle :P
Mulla on yks kaveri, joka asuu usean sadan kilometrin päässä ja käyät täällä suunnalla kerran vuodessa, tai ajaa ohi tuosta muutama kymmenen kilometrin päästä. Joka kerta on laittanut viestiä ja jopa muuttanut omaa (perheensä) aikataulua niin, että on treffattu jossain. EI aina meillä, vaan esim. kahvilla jossain matkan varrella. Tuntuu tosi kivalle, että joku haluaa ihan oikeasti nähdä, vaikka sitten vaan lyhyestikin. Eikä mua haittaa ajella silloin tuonne kaupunkiin häntä tapaamaan kahvin/ruokailun merkeissä.
Ja taas toisessa päässä Suomea hän on tullut tapaamaan mua sinne, missä oon ollut käymässä jne.
Eli joustoa löytyy molemmista suunnista, mutta jos sitä on aina itse, joka joutuu tekemään ne joustoliikkeet, niin tuntuu se aika tylsälle.
Oon huomannut, että niitä kaukana asuvia kavereita tapaa melkeinpä useammin. Ja he, kuin itsekin, ovat enemmän valmiita joustamaan aikatauluissaan ja tapaamispaikoissa. Lähellä asuvat tuntuvat olevan niitä kaikista kiireisempiä. Ehkä sihen on syynä myös illuusio siitä, että lähellä asuvia on helpompi tavata = tulee tavattua useammin, vaikka ei se niin todellakaan mene.
Pitää aina toivoa ja iloita, että olis vaikka koulutusreissuja johonkin päin, että niiden aikana vois sitten tavata niitä kavereita, jotka asuu muualla :D (tai tehdä se kesälomareissu johonkin).
-J
Sinuhe on mielikirjojani, pitäisi lukea uudestaan, kirjoihin pienen aineenkin.
VastaaPoistaMinäkin tykkään tästä, ei vain ole oikein edennyt nyt, kun on ollut kaksi päivää koulun päättäjäisiä ja kaikkea muuta. Mutta nyt on päättäjäiset pidetty, ehkä tämä nyt etenee.
VastaaPoistaVoi saakeli. Kirjoitin kamalan pitkän värssyn tähän ja se katosi.
VastaaPoistaJoka tapauksessass, lyhesti ja ytimekkäästi piti sanomani, että kyllä on kiire tekosyy minun mielestä aina ja iänkaikkisesti sille, etteikö ehtisi ylläpitämään ystävyyssuhteita. Joillakin kun on ollut kiire jo viimeiset viisi vuotta...
Joo, joskus ihmisillä voi ollakin oikeasti kiire, mutta kyllä tuo aika usein kalskahtaa pelkältä tekosyyltä. Tärkeille ihmisille ja asioille kyllä löytyy aikaa, jos tarpeeksi paljon ja tosissaan sitä haluaa.
VastaaPoistaItsekin on tullut tuohon törmättyä. Eräässä tilanteessa huomautettiin eräille ihmisille siitä, etteivät ikinä käy, ja vastaukseksi tuli että on kiire ja "kyllä tännekin päin voi joskus tulla". Niin no, milläs menet jos kerran heillä on hirveä kiire :D Puhuivat siis itsensä pussiin. Tosin kyse on ihmisistä jotka eivät lähetä merkkipäivinä edes tekstaria, eli prioriteetit on kyllä muutenkin selvillä.
Jotenkin tuntuu, etteivät kaikki käsitä miten jokainen tapaaminen ja sana voi potentiaalisesti olla se viimeinen. Ikinä ei tiedä mitä elämässä tapahtuu, ja myöhemmin on sitten turha harmitella kun ei ehtinyt näkemään.
Minä en oikeastaan välitä ja valita siitä, jos joillakin on liian kiire tavata, kunhan eivät sitten syyllistä siitä asiasta minua.
VastaaPoistaMutta kun joku valittaa, että en ole käynyt pitkään aikaan ja kyseessä on ihminen joka ei ole _koskaan_ käynyt minun luonani, niin en oikein enää tiedä, miten suhtautuisin.