Suojaväri

Akustikusneurinooma ryhmästä löysin artikkelin suojaväristä. Minullakin on. Olen valitettavasti hyvä unohtaamaan käyttää heijastinliiviä, olen aina ollut, suosin takkeja, joissa on kiinteät heijastimet. Kesällä tulee käytettyä vielä harvemmin. Olen onneksi aina pitänyt aika paljon värikkäitä vaatteita, mutta aina ei löydy sopivasti, ja sopivia, värikkäitä takkeja.

Rintanappi, joka muistuttaa keskustelukumppania puhumaan kuuluvasti ja selvästi on hieno keksintö, olen välillä tosi tympääntynyt mumiseviin kaupan kassoihin ja työkavereihin. Onko se nyt ironista vai mitä, että teksti vaan on sen verran pienellä, että se varmaan näkyy aika huonosti, eikä välttämättä kiinnitä kaikkien huomiota. Eikä sitä oikein viitsi laittaa kosteutta kestävään takkiin. Kuvattu nappi minulla on työlippiksessä. (Siksi lippis on niin likainen.) Kynnys laittaa tuollainen näkyvä viesti huonokuuloisuudesta –vammasta, oli aika korkea. On varmaan vieläkin, en ole laittanut kesätakkiin tai laukkuun minkäänlaista pinssiä, tuo on tuossa silleen unohtuneena, en ruukaa kiinnittää siihen itse suurempaa huomiota, enkä muistaa, että se on siinä. Muuten varmaan poistaisin jonakin heikkona hetkenä. Toisaalta haluaisin t-paidan, jossa on selkeästi tuollainen teksti kuin heijastinliivissä. En kyllä oikeastaan koskaan liiku t-paidassa.

Olen kuunnellut tässä välissä Minna Lindgrenin Kuolema Ehtoolehdossa. Hauska kirja, joka on huumorin ohella ja varjolla myös yhteiskuntakriittinen.

Olen viimeaikoina lukiessani huomannut, että kirjojen henkilöt alkavat olla nuorempia kuin minä. Tai jos ovat kovin vanhoja saattavat olla jopa vuoden tai pari vanhempia. Tässä kirjassa ei ollut sitä ongelmaa.

Olen tämän tainnut kirjoittaa aiemminkin, mutta kerron kuitenkin. Voi vaikuttaa ristiriitaiselta puhua kuulovauriosta ja äänikirjojen kuuntelemisesta. Vielä hankalampaa voi olla ymmärtää, miksi en pysty kunnolla lukemaan tekstiä, kun vaurio on korvassa, eikä silmissä.

Vain toinen korvani on vaurioitunut, kuulen toisella (ikäisekseni) normaalisti. Vaikka yhden korvan varassa eläminen vastaa täyttä kuuroutta joissakin tilanteissa, kuulen sillä ihan hyvin esim. sopivassa tilassa pienessä porukassa käytyjä keskusteluja, ja äänikirjoja. Hälyäänet saattavat olla suunnattoman häiritseviä, siksi äänikirja ei toimi vain kirjallisena viihdykkeenä ja sivistäjänä, vaan suojaa äärimmäisen stressaavalta hälinältä. Töissä meillä on kamalasti hälyä ja moni kone ääntelee samalla tavalla ja suuntakuulottomana en tiedä yhtään, mikä milloinkin ääntää. Kun laitan kuulosuojaimet ja lisäksi kirjan, vaimenee ympäristön äänet sen verran, että kuulen voimakkuuseroista, milloin hälyyttävästi ääntelevä kone on omani. Monet muut täällä töissä kuuntelevat radiota, mutta se on minulle kirjan kuuntelua hankalampaa. Radiossa on helposti möykkää ja taustamusiikkia ja muita häiriötekijöitä, kirjassa on kerrallaan vain yksi lukija ja harvoin taustamusiikkia, paitsi joissakin englannin- ja espanjankielisissä.

Korvassa on lisäksi muitakin elimiä, kuin kuuloelimet. Tasapainoelimen puuttuminen vaikuttaa myös näköön. Tästä on hirveän vaikea löytää tietoa, mutta kerran olen saanut tyydyttävän selityksen tasapainoelimen häiriöiden vaikutuksesta näköön. Kuvailu siitä, miten lukiessa rivit ja kirjaimet pomppivat ja liikkuvat tuntui hyvin tutulta. Myös se, miten se vaikuttaa muuhun näkemiseen. En itse osaa kuvailla sitä. En voi oikein sanoa näkeväni kahtena, mutta kuva ei aina ole myöskään yksi kiltti paikallaan pysyvä ja liikkumaton kuva. Ei edes yhdellä silmällä. Sanon joskus näkeväni yhtenä ja puolena.

Äänikirjojen maailmaan tutustuin aluksi tietysti ilman Celia- ja Legimus-kirjastoja. Silloin oli valittava niitä kirjoja, mitä sattui olemaan äänikirjoina saatavilla. Sen ansiosta aloin kuuntelemaan kirijoja, joihin tuskin olisin muuten koskaan tarttunut. Onneksi.

Nyt uusilla lukulaseilla pystyn lukemaan hieman paremmin, mutta se on edelleen hidasta ja hirvittävän uuvuttavaa. Harmi. Kirjoittaminen on tavallaan helpompaa, mutta en aina lue kirjoittamaani tekstiä. Sen takia kirjoitusvirheet ovat aika yleisiä ja voitteko kuvitella, että aikuiset ihmiset jaksavat siitä, ei vain huomautella, vaan suorastaan pilkata ja kiusata. Erityisesti netissä. Jos ihmiset ovat tekemisissä jonkun luki- ja näköhäiriöisen sijaan vaikkapa änkyttävän kanssa, alkavatkohan he sittenkin kiusata ja pilkata? En oikein usko, enkä tosiaan ainakaan toivo niin. Toisaalta kyllä liputan kirjoitustaidon puolesta. Tekstit joista puuttuu kaikki välimerkit ja isot alkukirjaimet (tai vielä pahempaa, kaikki pienet kirjaimet) ja muut pienet, mutta niin tärkeät muotoseikat, jäävät yleensä kokonaan lukematta ja hyväkin informaatio menee, ainakin minun osaltani, hukkaan.