Epärealistisen ajankäyttöoptimismin takia minulta jäi dekkariviikko lähes kokonaan väliin ja sen jälkeen olen tavannut tuota espanjankielistä dekkaria. En aikonut aloittaa kuunneltavaksi dekkareita yhtä aikaa sen kanssa, mutta sorruin. Listaan tähän tänä kesänä (nk. kesänä) kuunneltuja dekkareita.
Camilla Läckberg:
Olycksfågeln, suomeksi Pahanilmanlintu.
Tyskungen, suomeksi Perillinen. (Vielä kuuntelematta, mutta ehdottomasti aloitan heti ihan pienen pienen dekkaritauon jälkeen.)
(Sarjan aiemmat kirjat: Jääprinsessa, Saarnaaja ja Kivenhakkaaja.)
Fjällbacka-sarja paranee edetessään. Juuri sellaisia dekkareita, joista tykkään; murhamysteerejä, joiden taustalla on yleensä menneisyyteen liittyvä tarina ja lisäksi päähenkilön omaa perhe-elämää ja kurkistuksia milloin kenenkin kollegan yksityiselämään. Fjällbacka-sarja on siitä erilainen, että päähenkilön perhe-elämää kuvataan enimmäkseen poliisin puolison näkökulmasta. Ensimmäisessä kirjassa päähenkilönä olikin toimittaja-kirjailija Erica Falk ja luulinkin aluksi näiden olevan Liza Marklundin dekkareiden tapaan toimittajan näkökulmasta kirjoitettuja.
Toinen raikas piirre perhe-elämässä on Erican sisko, eli kaikki ongelmat, murheet ja juonen kulut eivät liity päähenkilöiden välisiin parisuhdeongelmiin eivätkä heidän lapsiin. Ehkä tulevaisuudessa myös lapsiin, kun he kasvavat.
Kirjojen lopussa on ollut sen verran houkutteleva cliffhanger, että olen malttamattomana kaivellut käsiini seuraavankin kirjan.
Vera Vala:
Kuolema sypressin varjossa, Arianna de Bellis tutkii
Odotin tältä kirjalta enemmän. Ulkosuomalaisen kirjoittama ja päähenkilölläkin suomalaiset juuret. Se ei oikeastaan näkynyt kirjassa kovin voimakkaasti, muutamassa kohdassa tuotiin vähän keinotekoisen oloisesti esille. Paljon asioita, joita selitettiin. Osa oli mielenkiinoista uutta tietoa, mutta osa tuntui liian triviaalilta selitettäviksi. Tyyliltään ehkä enemmän juuri sellaisten dekkareitten tyylinen, jotka aikoinaan karkottivat minut dekkari-genren kimpusta. Ehkä hieman Sherlock Holmes tai Hercule Poirot tyylistä, keskitytään vain tutkimukseen ja päähenkilöstä vain muutamaan piirteeseen. Tietysti voin olla väärässä näiden kahden herrasmiehen kohdalla, koska en koskaan tutustunut heihin kunnolla, mutta tämä on minun vaikutelmani.
Loppua kohden Arianna alkaa muuttua kiinnostavammaksi ja saada enemmän syvyyttä ja kaikenlisäksi jonkinlaista hengenheimolaisuutta kanssani. Voi siis olla, että annan hänelle vielä mahdollisuuden, ainakin yhden kirjan verran. Jotkut teistä lukijoista osaavat varmaan kertoa mielipiteensä sarjan muista kirjoista. Kannattaako jatkaa?
_____________________________
Kiitokset tuttaville, jotka muistivat cliffhanger-termin! Minä muistelin vain jotakin roikkumiseen liittyvää, enkä tiedä olisiko näyttänyt hyvältä kirjoittaa kirjoissa olevan roikuttaja tai roikkuja.
Minullakin tuo ensimmäinen osa luettuna Ariannan seikkailuja. Ihan ei ollut minunkaan juttuni mutta olen ajatellut jatkaa sarjan parissa, kun tulee kaipuuta kevyen kirjan pariin.
VastaaPoistaVoisinkin odottaa, että sinä luet ensin ja kerrot, mitä tykkäsit ;)
VastaaPoistaVoi kyllä olla, että annan näille vielä mahdollisuuden, kuuntelin aika monta Maria Werniakin, ennenkuin annoin periksi.