Pasi Imari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa (2013)

Kirja kuin painajainen ja säähän sopivaa lukemista.

Lapsuudenuskonsa kadottanut ja juuri eronnut Judith ja muuttaa Helsinkiin uuden, paremmin palkatun, mutta haastavan, työn perässä. Työssään hän joutuu tekemisiin uskon ja hengellisyyden kanssa yllättävällä tavalla. Lisäksi hän saa hoidettavakseen maailman tunnetuimman ateistin ja joutuu etsimään totuutta kahden leirin välissä ja samalla hänen tulisi pelastaa kuolemansairaan kummipoikansa sielu.
Välillä tulee tunne, että kirja on pahan ja pahan välinen taistelu ja kaikki ajatukset uskosta, epäuskosta ja ateismista käännetään päälaelleen.

Kirjassa kuljetaan usealla aikatasolla, mutta menneisyys esitetään aina helposti nykyisyydestä erotettavassa muodossa. Lisäksi kirjassa seikkaillaan painajaisessa, Euroopassa sekä uskonnon, kirjallisuuden ja kirjallisuusanalyysin että hieman tieteenkin maailmoissa.

Kirjallisuusanalyysiosaa olisi voinut syventää vielä enemmän jonkinlaisen ratkaisun löytämiseksi ja kirjallisuuden henkilöt törmäilevät mukana ilman suurempaa tarkoitusta. Ellei sitten minulta jää joku yhteys ja tulkinta tajuamatta.

Kertojaratkaisu on erikoinen. Ei kuitenkaan ainutlaatuinen ja minulla on hämärä muistikuva, että olen ainakin kuullut puhuttavan vastaavasta.

Kirjassa oli yksi teema, joka toistuu usein painajaisissani ja toinen, joka oli mukana ensimmäisen kerran muutama viikko sitten. Lisäksi oli vielä kolmaskin, josta kuulee monesti puhuttavan painajaisten yhteydessä, mutta joka ei onneksi kuulu omiin painajaisiini. Painajaisteemoistaan huolimatta kirja ei ollut liian pelottava eikä painostava, enemmänkin odotin saavani ratkaisun, miten painajaiset voitetaan. Saako kirjasta vastauksen siihen jää varmaan itse kunkin pääteltäväksi ja koettavaksi.


Kirjan alussa minua häiritsi yksi varmaan ihan mitätön seikka:

"Hän katsoi raapustamiaan yhtälöitä ja sanoi osaavansa laskea sataan." Minua häiritsi, että ensin kahdeksan vuotias raapustaa yhtälöitä ja sitten osaa laskea vain sataan. Minun tietääkseni yhtälöihin perehdytään vasta monta vuotta myöhemmin ja kahdeksanvuotiaat laskevat yli sataan. Tietysti, että osaa laskea sataan, ei välttämättä tarkoita, että ei osaa pidemmälle, mutta olettaisin silti niin.

Koska aina tahtomattanikin tulkitsen kirjan henkilöiden nimiä, en voinut jättää googlaamatta, mitä merkityksiä tämän kirjan päähenkilöiden nimillä on. Löysinkin apokryfikirjan nimeltä Judithin kirja, jossa päähenkilö, Judith, pelastaa kansansa epäuskolta. Siinä Judith tosin viettelee vihollisensa ja katkaisee sitten hänen kaulansa. Voihan tämänkin kirjan tietysti tavallaan niinkin tulkita, jos välttämättä haluaa.