Voiko korvilla nähdä tai silmillä kuulla

Sain Marjatan blogista ajatuksen, lähes haasteen, kirjoittaa asteista.

Ennen ajattelin näön olevan ehdottomasti tärkein aisti. Sen menettäminen olisi katastrofi. Ehdottomasti pahempaa kuin minkään muun aistin. Nykyään ajattelen, että vaikeinta olisi selvitä ilman tuntoaistia. Haju ja makuaisteista on myös hyötyä enemmän kuin tajuammekaan. Oman erityisen herkän hajuaistini voisin silti antaa pois, suurin osa hajuista on epämiellyttäviä enkä muista koskaan hyötyneeni minkään haistamisesta. No ehkä joskus on hyvä havaita haisevansa hielle ennen kuin muut valittavat.

Sokeus kyllä vie ihmiseltä helposti mahdollisuuden liikkua ja työskennellä. Sokeana kun ei voi ajaa autoa, en pääsisi ikinä kotoa minnekään ilman apua. Olisi kurjaa, kun ei voisi viedä lapsia harrastuksiin ja kavereille. Eikä lääkäriin tarpeen vaatiessa.

Toisaalta olen alkanut ajatella, että kuulo on minulle tärkein. Olisi kamalaa, jos en enää kuulisi rakkaideni ääntä enkä voisi jutella heidän kanssaan.

Tietysti pitäisimme mieluiten kaikki aistit. Ja menetettäviä emme saa valita.

Olen kuullut huonosti hälyisessä ympäristössä pitkään, lähes kaksikymmentä vuotta. Syyksi väitettiin aivojen kykenemättömyytenä erotella tärkeää informaatiota epäolennaisesta. Kuulotestissä kuulin aina kaikki piippaukset, eikä kukaan koskaan puhunut kuulon heikkenemisestä puhealueella.

Yhtenä kesänä kävin uimassa puhelin bikineissä. Parin viikon kuivattua jälkeen puhelin toimi taas, mutta muutaman kuukauden päästä totesin siitä kuuluvan huonosti. Sain toisen puhelimen, mutta siitäkin kuului huonosti. Samaan aikaan olin tietoinen, että kuuloni on heikentynyt selvästi viime vuosina.

Yhtenä aamuna vasen korva oli aivan täysin lukossa, syytin flunssaa. Kun puhelin soi oli pakko käyttää oikeaa korvaa. Puhelimesta kuului aivan selkeästi, kuuluvasti ja hyvin. Järkytys. Tajusin toisen korvan olevan lähes kuuro. En ollut ikinä ajatellut, huomannut saati aavistanut, että kuulon heikkeneminen oli toispuoleista.

Samaan aikaan minua huimasi jatkuvasti, kamalasti. Kävin muutaman kerran lääkärissä, mutta mitään tutkimatta annettiin kaikenlaisia pikku diagnooseja. Silmäklinikalla jouduin sattumalta neurologiseen testiin, ei kuulemma hermostollisia vaurioita. Jälkeenpäin luulen, että eivät opettaneet löytävänsä niin eivät löytäneet.

Valitin rajusti heikkenevää tasapainoa, treenaamisesta huolimatta en onnistunut enää seisomaan yhdellä jalalla, jos samalla pidin kiinni toisesta jalasta. Tutkimuksissa sanottiin, että on normaalia parempi tasapaino. Lääkäri ei ottanut kuuleviin korviinsa, että eikö sitä pitäisi verrata minun omaan aiempaan tasapainoon eikä mihinkään muuhun.

Tämä kaikki meni sen ajatuksen edelle, että samalla kuulo heikkeni koko ajan. Kaiken lisäksi jouduin leikkauttamaan kättä kiireellisesti, kun olin tajunnut kuulon häviävän vain toisesta korvasta. Sekin työnsi korva-asiat taka-alalle. Vähän ajan päästä alkoi vaivata aivan kamala tinnitus, toispuoleisesti. Ihan kuin joku olisi hakannut kiviä korvassani ja välillä hangannut niitä toisiaan vasten.

Kun tajusin, että kuulen paremmin oikealla korvalla, oli helpompi kuulla ihmisiä. Tajusin, että on aina käännettävä oikea korva puhujan suuntaan. Kääntelen keskustellessa päätäni kummallisesti, enkä aina voi katsoa puhujaan, koska on tärkeämpää vääntää korva häntä kohti. Varmasti jotkut pitävät minua varsin outona ja epäkohteliaana. Joissakin tilanteissa olen käytännössä täysin kuuro; esimerkiksi veden ja liesituulettimen äänet peittävät kaiken muun alleen. Puheensorina on myös paha, mutta riippuu tilan akustiikasta, miten paha. Tinnitus helpotti jossain välissä aivan yllättäen.

Suuntakuulon huomasin katoavan täysin, kun korva kuuroutui. Kun en enää kuullut puhetta lainkaan vasemmalla korvalla sain vielä vähän apua soivan puhelimen löytämiseen. Nyt ainut tapa saada aavistus äänen suunnasta on pään kääntely. Ei toimi kaikille äänille eikä kaikissa tilanteissa, mutta kun siihen on oppinut, on siitä sentään vähän apua. Puhelinta en löydä. Lapset ja puoliso joutuvat jahtaamaan sitä aika usein. Yritän pitää sen aina tietyissä paikoissa, puhelimen siis, en puolisoa. Mutta puheluiden jälkeen ruukaan laskea puhelimen heti ensimmäiseen vastaantulevaan paikkaan.

Korva leikattiin 2v ja 8 päivää sitten. Olin sairaalassa seuraavat 10 päivää. En tiedä muista leikkauksista, mutta korvaleikkausten jälkeen makuaisteista on omituinen. Ystäväni sanoi, että kaikki maistui pitkään salmiakilta. Hänellä kävi hyvä tuuri. Minun suussani kaikki maistui parfyymiltä. Paitsi sairaalan paha vesi maistui sairaalan pahalta vedeltä. En suostunut juomaan sitä, vaan puolisoni toi minulle parfyymin makuista kuplavettä monen litran varaston.
Sain myös parfyymin makuista suklaata. Mutta kaikki varmasti tietävät, että suklaata ahmitaan ihan yhtä paljon ihanan koostumuksen kuin maun vuoksi.

Sairaalassa ollessa en huomannut terveen korvan kuulossa mitään omituista. En tosin toisenkaan, olihan se ollut täyskuuro jo noin 10kk. Ei se siitä enää kuurommaksi tullut. Tosin tinnitus paheni. Ei onneksi sentään samalle tasolle kuin pahimmillaan.

Kotiin tultuani huomasin kuulevani monet puheäänet aivan omituisina, ainakin kuopuksen ja kumppanin äänet. Jostain syystä esikoisen ääni kuulosti paljon normaalimmalta. Äänissä oli kummallinen metallinen sointi, samanlainen kuin vaurioituneessa korvassa kuulon vedellessä viimeisiään. Olin silloin tyytyväinen, kun kuulo hävisi lopullisesti ja häiritsevä metallisuus hävisi. Nyt se oli takaisin. Pelkäsin tietysti sen jäävän lopulliseksi tilaksi. Pelkäsin myös, että kuulo häviää joskus kokonaan. Onneksi ongelman aiheutti todennäköisimmin leikkauksen aikana tärykalvon taakse valunut neste. 12 tuntia on pitkä aika maata aivan täysin liikkumatta ja sellainen voi aiheuttaa ties mitä ongelmia.

Tasapainoa voi harjoittaa, koska sitä ei ylläpidä ainoastaan korvien tasapainoelimet. Aivot, silmät ja jalkapohjat ovat lisäksi tärkeitä. Näistä aivot ja jalkapohjat oppivat ja treenautuvat pikkuhiljaa. Silmien aivoille tuomat viestit ovat sen verran tärkeitä, että pimeässä tasapainoilu on vaikeaa. Ei silti aina lähes mahdotonta. Kun saan itse päättää, että nyt suljen silmät tai sammutan valot, niin yleensä pysyn vielä pystyssä. Yllättävät pimennykset tai kirkkaat valot vie yleensä jalat alta. Kuuloa taas ei voi mitenkään treenata eikä parantaa. Ainoat mahdollisesti kompensoivat asiat ovat yllä mainitsemani päänkääntely ja huulilta lukeminen. En ole siinä erityisen hyvä, mutta kyllä suun liikkeiden näkeminen vähän helpottaa. Haluan kuitenkin mieluummin kääntää korvan kuin katseen puhujaan päin.