Kuvakirja vai kuvitettu kirja

Alkukesästä ihmettelin, mikä on lastenkirja ja tarviiko sitä edes määritellä. Päädyin siihen, että kirjallisuustutkimuksen kannalta ei ehkä pitäisi erotella lasten-, nuorten-, ja muita kirjoja, mutta markkinoinnin ja kirjastojen hyllyihin asettelun kannalta määrittelyllä lienee paikkansa.

Nyt törmäsin ajatukseen, mikä ero on kuvakirjalla ja kuvitetulla kirjalla (Nikolajeva, Bilderboken pusselbitar). Heti aluksi törmään ajatukseen, että miksi niitä tarvitsisi erotella ja määritellä. Mutta joskus on kiva pohtia kaikenlaisia asioita ja joskus se nyt vaan kuuluu "työnkuvaan". Myös kirjoja luettavaksi valitessa sillä voi olla väliä. Ei ehkä niinkään ihan vaan luettavaksi, mutta kuunneltavaksi.

Ihan yksinkertaisesti vastaisin kysymykseen, että kuvakirja on kirja, jonka tarina ei toimi ilman kuvia. Kuvitus siis täydentää itse tarinaa, osa tapahtumista, ilmeistä, tunteista ja toimista tulee ilmi vain kuvista, niitä ei kuvailla tekstissä. Toisinaan kuvat ja teksti ovat ristiriidassa, kirjassa kerrotaan ehkä lennokas tarina, mutta kuvat osoittavat, tavalla tai toisella, kaiken tapahtuvan leikissä tai mielikuvituksessa. Onneksi opiskelin tätä asiaa, sen jälkeen innostuin ja opin katselemaan kuvituksia ihan uudella tavalla. (Tämän oivalluksen innoittamana teimme lasten kanssa ruotsinkielisellä sivulla olevan tarinan, jossa teksti ja kuva kertovat erilaisen kertomuksen. Tein myös yhden kuvan tarinaan, jossa kerrotaan pupun osaavan laittaa vähän ruokaa ja oli kiva kuunnella oman kuopukseni reaktiota, kun hän kuvaa katsoessaan sai selvästi ahaa elämyksen).

Kuvitettu kirja taas on kirja, jonka tarina toimii ihan pelkän tekstin varassa ja kuvat ovat vain "koristeita", eikä niitä yleensä ole joka aukeamalla. (Nikolajeva, Bilderboken pusselbitar). 

 Määritelmä ja erottelu on näin ajateltuna ihan selvä. Mutta eiväthän kirjat aina toimi näin selkeiden kaavojen mukaan. Voiko kirja siis olla kuvakirja, vaikka kuvia ei olisikaan joka aukeamalla? Vai onko se silloin kuvakirjan ja pelkän kirjan yhdistelmä? Voiko kirjoja ylipäänsä luokitella hybrideiksi? Onko osa kirjoista kuvakirjan ja kuvitetun kirjan yhdistelmiä? Vai onko kirja heti kuvakirja, jos joku sen kuvista esittää jotakin, mitä teksti ei tuo esille, jotakin tarinan kannalta olennaista?

Luin omana syntymävuonnani julkaistua kirjaa Gunilla Wolden Teemu leipoo. Ensin luokittelin kirjan arkikertomukseksi, jossa kuvat ja teksti ovat täysin symmetrisiä, kuvat eivät kerro mitään, mitä tekstissä ei kerrottaisi, ainakaan tarinan kannalta olennaisia asioita. Onneksi hoksasin kuitenkin ajatella, että ehkä asia ei olekaan niin lapsilukijan, tai tietysti kuuntelijan, osalta. Kun kirjassa sanotaan vaikka, että isä laittaa uunin päälle, lapsi ei tietenkään välttämättä tiedä, miltä se tapahtuma näyttää. Kaiken lisäksi sitä olisi aika vaikea kuvailla pelkästään sanoilla. Kuvasta kirjan kohdeyleisölle käy varmasti selväksi, miten mainittu asia tapahtuu.

Pohdiskelen näitä kuvitusjuttuja nyt, koska valmistelen blogitekstiä yhdestä lasten/nuortenkirjasta, jossa kuvitus ei seuraa välttämättä kaikkia perinteisiä määrittelyjä.

Yhden asian opin vielä tuosta Nikolajevan kuvakirja -opuksesta: Kuvakirja on oma taiteenlajinsa, jossa eri taiteen alat yhdistyvät erityisellä tavalla. Kun kirjoja katselee tältä pohjalta, niin niinhän se tosiaan on.