Timo Parvela, Bjørn Sortland, Pasi Pitkänen: Kepler 62 Kirja kolme: Matka

Timo Parvela, Bjørn Sortland, Pasi Pitkänen: Kepler 62 Kirja kolme: Matka
159 sivua
Kustantaja: WSOY
Kirja saatu kustantajalta. Suurkiitokset!
Sarjan aikaisemmat osat: Kutsu ja Lähtölaskenta


Timo Parvela on varmaan meille kaikille tuttu Ella-kirjoista. Hänen ensimmäinen kirja Poika  julkaistiin jo vuonna 1989, ensimmäinen Ella taas ilmestyi vuonna 1995. Seuraavana vuonna Parvela jo jättikin opettajan työnsä ja ryhtyi täysipäiväiseksi kirjailijaksi. Ilmankos hän osaa kuvata ala-astemaailmaa, kun on siellä viettänyt sen väistämättömän 6 vuoden lisäksi vielä toisen mokoman, ja vähän päälle. Ellojen lisäksi Parvelalta on ilmestynyt niin monta teosta, että niitä ei voi laskea edes kahden käden sormilla. Mainitsen niistä nyt tässä vain omat suosikkini Paten aikakirjat ja Pate ja maailman paras joukkue.

Bjørn Sortland on moneen kertaan palkittu norjalainen lasten ja nuoren kirjailija. Häneltä on myös julkaistu enemmän kirjoja kuin onnistuin laskemaan. Hän on koulutukseltaan sosionomi ja kirjailija ja toimii nykyään vain kirjailijana. (Ei sillä, että kirjailija olisi jotenkin vähättelevästi "vain", mutta siis ei toimi sekä sosionomina että kirjailijana.) Laajasta tuotannosta on suomennettu vain yksi teos Silmätyksin. Eikä hänestä ole edes suomenkielistä Wikipedia-sivua.

Pasi Pitkänen on helsinkiläinen graafikko. Parhaillaan hän opiskelee graafiseksi suunnittelijaksi. Hänet tunnetaan varmaan parhaiten Angry-birds -kirjojen kuvittajana. Hän on kuvittanut myös ne ihanat Pate-kirjat.


Kepler 62 Kirja kolme : Matka

Ensimmäisessä osassa pelin läpi pelanneet Ari ja Joni sekä toisen osan pyssysankari Marie on nyt lähetetty 9 muun lapsen kanssa kohti uutta kotiaan Kepler 62 -planeettaa. Matkan ensimmäinen etappi on kansainvälinen avaruus asema, jossa Ari seikkailee omin päin ja saa selville, että matkan järjestäjät salailevat heiltä asioita. Eikä vain sitä kaikille ilmeistä, että Marie on tuntemattomasta syystä joko vaivutettu uneen ennen muita tai jätetty kokonaan pois matkalta.
Avaruusasemalta lähdön jälkeen varsinainen matka kohti uutta kotia alkaa ja loputkin avaruusalusten Santa Marían, Pintan ja Niñan miehistöistä vaivutetaan uneen. Koneen on tarkoitus herättää heidät tuhansien vuosien unesta vasta ihan matkan loppumetreillä. Kaikki ei kuitenkaan suju suunnitellusti ja kone herättää Marien ratkaisemaan ongelmaa.

Kirjan jokainen luku loppuu huomaamattomaan, mutta hyvin koukuttavaan cliffhangeriin. Parin ensimmäisen luvun jälkeen lapsi ei vielä oikein päässyt vauhtiin, mutta sen jälkeen kirjaa ei olisi saanut lopettaa kesken. Luimmekin sen ennätys vauhtia mutamassa illassa. Onneksi tajusimme siirtää aloitusta lapsen reissun jälkeen, ettei ollut monen päivän odotusta kesken kirjan. Ärsyttävää kirjassa on se, että pahin sivunkääntäjä, tai cliffhanger, on kirjan lopussa. Seuraava ilmestyy vasta syksyllä! Täytynee olla käsi kirjakaupan rivalla, kun ilmestymispäivä iskee.

Pasi Pitkäsen kuvitus on sekä tyyliltään vaikuttava, hieno että tarinalle siinä määrin merkityksellinen, että aion nyt ruotia sitä vähän tarkemmin. Tarkempi analysointi vaatii vähän juonipaljastuksia, joten niitä välttävän on syytä lukea kirja ennen tämän tekstin loppuosan lukemista tai sitten lukea varovasti. Yritän spoilata mahdollisimman vähän.

Kuvitusta valkoisella taustalla kutsutaan negatiiviseksi miljööksi. Sen käyttö keskittää huomion tekemiseen ja tekijöihin. Kepler 62 -kirjoissa tausta on yleensä musta, toisinaan valkoinen tai muuten hyvin yksivärinen.  Musta toimii samalla negatiivisena miljöönä ja luonnollisena taustavärinä avaruusseikkailulle. Tummat kuvat luovat myös tunnelmaa. Aiemmista osista kommentoin osaa kuvista liian tummaksi, oli vaikeaa nähdä, mitä niissä tapahtui. Nyt en huomannut tuota ongelmaa. Kuvissa oli siis parempi värien tasapaino tai olen saanut paremman lampun.

Onko kirja kuvakirja ja mikä kuvien ja tekstin suhde on?
Kirja ei ensikatsomalta vaikuta perinteiseltä kuvakirjalta. Lähinnä, koska kuvia ei ole joka aukeamalla. Tarina jäisi silti kovin vajaaksi ilman kuvia, osalla niistä on ehdottomasti tekstiä täydentävä rooli. Osa on kuvitusta, joita ilmankin pärjäisi. Tarina siis. Visuaalisesti se olisi kyllä menetys.
Kirjan 4 viimeistä aukeamaa on pelkkiä kuvia, joilla kerrotaan jotain, mitä tekstissä ei mainita. Mainitaan kyllä sana madonreikä ja kerrotaan hieman sen teoriaa. Miten alukset sukeltavat reikään, matkaavat siellä hurjaa vauhtia ja lopulta putoavat ulos uuteen näkymään on kuvien varassa.
Vauhtiviivoilla on etenemisvauhti saatu kuvattua hyvin. Siitä tosin puhutaan tekstissäkin. Monelle lukijalle sellaiset luvut ja käsitteet voivat tosin olla vaikeita hahmottaa. Huonosti ymmärrän itsekään.
Matkaan kuluneita sekunteja laskeva kello, etäisyyksien ja aikojen kuvailu luo kuvan avaruuden valtavasta koosta.

Edellisessä postauksessa kehittelin nimityksen hybridi ja tämä on mielestäni sellainen. Vieläpä oikein hyvä esimerkki siitä, miten hyvin kuvakirjan, kuvitetun kirjan pelkän tekstin yhdistely voi toimia. Osa asioista ja tapahtumista on helppo kuvailla sanoilla ja hankala kuvittaa, osa taas piirtyy helposti kuviksi, kun sanoja tarvittaisiin ainakin tuhat. Eikä kaikkia asioita tarvi esittää sanoin ja kuvin.

Kuvien sijoittelussakin käytetään erilaisia tyylejä. Suurimmassa osassa kuvista teksti on kuvassa. Sillä luodaan läheisyyden tunnetta, lukija kaupataan mukaan tarinaan. Osa kuvista on kehystetty, tai rajattu.  Sillä luodaan etäisyyttä ja sitä onkin käytetty ruudulla näkyvissä kuvissa.

Kirjan seikkailu etenee vauhdilla. Silti sekaan on mahdutettu jonkin verran teknistä tietoa.  Olimme poikasen kanssa osittain eri mieltä sen kiinnostavuutta. Minusta se oli mielenkiintoista. Poikasen mielestä myös, mutta. Mielenkiintoisuudestaan huolimatta se hidasti itse seikkailun kulkua. Ei sitä silti voi jättää pois. Kyllä tieteistarina vaatii hieman fysiikkaa ja tekniikkaa toimiakseen.

• Tämä nousi meillä sarjan tähän astisten osien suosikiksi. Alkoi viimeinkin tapahtua jotakin ja päästiin matkaan.