tiistai 16. elokuuta 2016

Leena Lehtolainen: Henkivartija (2009)

Maria Kallioista parhaiten tunnettu Leena Lehtolainen on kirjoittanut myös muita romaaneja ja novellikokoelmia. Olen lukenut pari niistä ja jättänyt kesken yhden. Vaikka kuin kovasti tykkään Kallio-kirjoista, en ole syttynyt Mariattomille oikeastaan tippaakaan. Sen takia olen epäröinyt Hilja Ilveskeroon tutustumista. Kavereiden arvosteluista rohkaistuneena päätin kerran, että ainakin kokeilen. Nyt kun kirjakaupoissa mainostellaan neljättä osaa, päätin testata Henkivartijaa.

Henkivartijana työskentelevän Hiljan työ menee sen verran poskelleen, että hänen työnantajansa tapetaan. Tarkemmin sanottuna entinen, mutta sen verran pian työsuhteen loputtua, että se herättää enemmän epäilyksiä kuin vapauttaisi vastuusta.
Hilja ajautuu tutkimaan tapausta päästäkseen eroon häneen kohdistuvista epäilyksistä.
Hiljan menneisyydessä on monenlaisia salaisuuksia jotka paljastuvat jo tämän kirjan aikana. Tykkään siitä. Jokainen kirja tuokoon uudet salaisuudet ja arvoitukset, jos kirja on riittävän hyvä, kyllä se seuraava osa luetaan ilman auki jätettyjä arvoituksia. Silti tykkään sarjoista ja jatkuvuudesta, kyllä näille ratkenneillekin jutuille voi rakentaa jatkoa.
Tietysti Hilja rakastuu yhteen epäiltyyn James Bond ja Robert Langdonin jälkiä seuraillen. Ei sitä kait voi välttää.
Hilja vaikuttaa olevan poikatyttö, tai ei nyt enää ihan tyttö. Hänen luomansa sivupersoona Reiska vaikuttaa olevan muutakin kuin työn kannalta näppärä alter ego.
Jossain vaiheessa törmätään ihmettelemään erikoisia seksuaalisia haluja ja fetissejä. Lehtolainen on käsitellyt niitä sivujuonteena ainakin kahdessa muussa teoksessa. Ovatkohan ne hänen omia mausteitaan kirjallisuuteen vai kustantajan vaatimuksesta lisättyä rajumpaa ainesta.

Innostuin bloggaamaan tästä kirjasta yhden Hiljan esittämän ajatuksen vuoksi. Hän sanoo, että hänen persoonallisuutensa tuntuu muuttuvan, kun hän käyttää eri kieltä. Olen nimittäin jo vuosia väittänyt itse samaa. En huomaa samaa muutosta monikielisissä lapsissani. Voi olla, että heidän käyttämänsä kielet ovat erilaisuudestaan huolimatta mentaliteetiltaan samanlaisia. Pitänee joskus seurata heitä tarkemmin.

Lainasin jo seuraavan osan.

7 kommenttia:

  1. Mää tykkäsin paljon näistä Hilja- kirjoista!

    VastaaPoista
  2. Lehtolainen on pääsääntöisesti mukavaa luettavaa, joskin jossain kohtaa tuotantoa tuntui painavan jonkinlainen taisteluväsymys... Mutta tuo eri kielten käytön vaikutus persoonallisuuteen on vinkeä kysymys, jota jäin omakohtaisesti tässä miettimään. Ja tulin siihen lopputulokseen, että kyllä saksalaisten kanssa olen varautuneempi, muodollisempi ja asiallisempi vanhanaikaisesti systemaattisesti Sie-muotoa käyttävä, kun taas espanjankielellä saarilla ollessani avoimempi, iloisempi ja herkemmin keskusteluun ryhtyvä sekä vielä enemmän käsillä huitoen puhuva:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. :)
      Mulle sopii hyvin vierailla, huonosti osaamilla kielillä puhuminen, niin en oo koko ajan ääneså ;)

      Poista
  3. Hilja henkivartija oli eka (ja tähänmennessä vika)Lehtolaiseni ja minusta tuntuu kuin olisin lukenut Artemis Fowlia..
    Pakkopulla romantiikka vielä kaupanpäälle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. :)
      Monet vissiin tykkää Artemiksestaki, minä en. Kyllä minulle Henkivartija maistu huomattavasti paremmin.

      Poista
  4. Lehtolaisen lukeminen on jäänyt vähintä, yhtä yritin. Toinen suosittu on Leon, mutta sekään ei maistunut minulle.

    VastaaPoista

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.