Suomentanut Tytti Träff.
Alkuteos:
The Sacred Diary of Adrian Plass Aged 37 3/4
Brittikirjallisuus on kyllä mainettaan parempaa. Tai taitaa sillä olla ihan hyvä maine, mutta jostakin syystä olen ollut tässä(kin) asiassa omituisen ennakkoluuloinen. Nyt olen lukenut monta kirjaa ja huomannut brittihuumorin iskevän minuun oikein hyvin, ja monissa ei erityisesti huumorikirjoissakin on sopivasti huumoria, sellaista vähän kuivaa tyhmää sarkastista tai sitten verbaalista. Kiitokset myös taitaville suomentajille, että saavat jopa verbaalisen huumorin toimimaan myös suomennoksissa.
Adrian Plassin Erään (hurs)kauden muistiinpanoja on humoristinen kuvaus uskovaisten elämästä ja kilvoittelusta. En tiennyt, että uskovaiset osaavat nauraa itselleen ja omille tavoilleen ja yleensä tärkeinä kokemilleen asioille.
Kirja on tyypillinen antisankarikertomus. Päähenkilö, Adrian, tekee kaiken väärin, mutta joku suurempi voima, tässä tapauksessa Jumala, tai sitten vain sattuma, kääntää asiat voitoksi, jos nyt ei aina päähenkilölle itselleen, yleensä siinä vaiheessa, kun päähenkilö joutuu tunnustamaan tehneensä kaiken väärin ja vääristä vaikuttimista. Tämän kirjan päähenkilöllä sattuu vielä olemaan poika, Gerald, jolla on asenne kohdallaan auttaakseen isäänsä olemaan loistava antisankari. Gerald oli ehdottomasti suosikkihenkilöni.
Kirja muistuttaa aika paljon brittisarjaa Panta kaulassa (kuten muistatte, minä joka en katso tv-sarjoja). Hieman samanlaisia henkilöhahmoja ja samantapaista huumoria. Kirjassa tosin ivaillaan vielä enemmän uskonnollisten tapojen kustannuksella kuin sarjassa.
Muutamat vitsit toistuivat sen verran monesti, että alkoivat jo kulumaan, mutta onneksi heti perään oli uudenlaisia tilanteita.
Mietin lukiessani, että kaikki kirjan vitsit ja ironia, joilla seurakuntaelämä Adrianin ja hänen vaimonsa Annen seurakunnan kaltaisessa seurakunnassa ei ole tuttua. Jotakin hauskaa tästä silti varmasti löytää kuka tahansa lukija/kuuntelija.
Jo kirjan nimi on loistava taidonnäyte kääntäjältä. Eikä itse kirjan teksti jää sitä huonommaksi. Tämän tyyppisen humoristisen kirjan kääntäminen ei liene aivan helppoa, koska osa vitseistä perustuu anagrammeihin tai samankaltaisten sanojen väärinkuulemiseen ja vääntelyyn. On löydettävä sopivia toisiaan muistuttavia sanoja kadottamatta varsinaista ideaa. Kääntäjä myös tunsi hyvin seurakuntaslangin termejä, joista osaa en ollutkaan kuullut vuosiin.
Musta yksi tämän kirjan helmi on se, kun Adriania ei haitannu bensan hinnan nousu, koska hän tankkaa aina samalla summalla. :)
VastaaPoistaMää oon lukenu tätä ääneen seurakuntanuorille ja voi että on kolahtanut porukkaan. Kristityt osaa kyllä nauraa itselleen.
Onneksi osaavat :) Onhan se lopulta niin, että ihan samanalaisia ihmisiä me kaikki ollaan ja joka paikassa osa osaa nauraa itselleen osa ei.
VastaaPoista