Kolme kirjaa

Andy Weir: Ensam på Mars
Katherine Pancol: Mimmit 3
Sofi Oksanen: Norma


Andy Weir: Yksin Marsissa
Sain tämän kirjavinkin Kirjahillan blogista ja Ullan Luetuista kirjoista.

Ensimmäisen miehitetyn Mars-lennon miehistö pakenee hiekkamyrskyä. Mark Watneyn avaruuspuku vaurioituu ja hän jää yksin Marsiin. Muu miehistö luulee hänen kuolleen ja lähtee paluumatkalle maahan. Mark joutuu selviytymään yksin Marsissa.

Kirja vei aluksi mukanaan, olin aivan myyty. Tykkään kirjoista, joista oppii uusia asioita ja saa teknistä nippelitietoa. Myös Marsin pinnanrakenteesta opin kaikenlaista uutta. Vaikka pienen tarkastuksen jälkeen huomasin, että kaikki tiedot eivät ehkä ole sataprosenttisesti kohdallaan,riittävästi kuitenkin. Selviän niillä niin kauan, kun minun ei tarvitse itse matkustaa Marsiin. Mutta jossain puolenvälin paikkeilla alkoi kaverin mcgyverointi käydä puuduttavaksi. Kirjasta puuttui hektinen-seesteinen-hektinen sykli ja koko ajan paahdettiin täysillä. Ei ollu oikein uskottavaa, että aivan kaikki, mikä saattoi mennä pieleen meni pieleen, mutta terävä Watney ratkaisi ongelmat tuosta vaan. Oli hänellä sentään lyijykynää ja metallihenkaria ammattimaisemmat välineet, mutta silti. Jesarilla tietyisti voi korjata mitä vain, vaikkapa särkyneen avaruuspuvun visiirin, siihen uskon tietysti teippi-ihmisenä aivan täysin.
Ajaessaan läpi aavikon Mark piti välillä happipäiviä, niitä olisi ehkä voinut kuvailla joskus vähän enemmän, olisi saatu rauhallinen vaihe väliin. Kirjan sarkastisesta huumorista tykkäsin kovasti. Sitä myös käytettiin sopivan säästellen.
Olisi ehkä myös ollut uskottavampaa, että kaveri ei olisi ollut botanisti. Ei ole mitään järkevää syytä ottaa sellaista mukaan Mars-retkelle. Ne viljelytaidot, mitä tarvittiin koeluontoiseen viljelyyn voitaisiin kyllä opettaa vaikka koneinsinöörille. Tosin en oikeastaan näe oikein uskottavaa syytä ottaa myöskään sellaista mukaan Marsiin. Itse en lähtisi minnekään ilman koneinsinööriä, mutta se on eri juttu.
Onneksi kirja pääsi irti puuduttavasta osiosta loppua kohti ja jännityksellä odotin, kumpi veikkaamistani loppuratkaisuista toteutuu. Toinen toteutui, olisi liian suuri juonipaljastus kertoa, mikä se oli.

Katherine Pancol: Mimmit 3
Suomentanut Pirkko Biström

Odottelin matlttamattomana jatko Mimmit 2:lle. Paloin halusta päästä kuulemaan, miten Hortansen liiketoimet sujuvat, mitä Juniorille kuuluu ja toimivatko Elenan suunnitelmat. Olin pettynyt, että heistä puhutti kamalan vähän, Juniori oli äänessä vain kerran. Muita vanhoja tuttuja tavattiin yhtä vähän tai vielä vähemmän. Koko tarina keskittyi enimmäkseen Mimmit kirjoissa mukaan tulleisiin uusiin henkilöihin.
Toisaalta tämä on hieno tapa sitoa monta erilaista tarinaa yhdeksi teokseksi. Josephinen ja hänen perheensä tarina toimii kuin vanhojen Akkareiden esipuhe ja siihen liittyä kehyskertomus lukujen välillä. (Kaipaan niitä muuten valtavasti, vanhoja kunnon esipuheita tai historiallisia tarinoita. Joku päivä vielä bloggaan Aku Ankka -aarteestani.)
Tarina ei ollut huono, mutta kun koko ajan vain odotin kuulevani, mitä Zoelle ja Geitalle kuuluu, tai Josephinelle ja Philippelle, niin se ei oikein päässyt oikeuksiinsa. Viimeksi mainuttujen Mimmit 2:ssa esille tulleen elämän koukerot kuitattiin vähintäänkin huitaisemalla.
Onneksi sentään kerrottiin kohtalaisen paljon Hortansesta ja Garysta ja heidän elämänsä eteni pienen askeleen eteenpäin. Kirjan loppu oli vähintäänkin avoin. En tiedä onko jatkoa suunnitteilla. Toivon totisesti, että on, koska lähes kaikkien henkilöiden tarina jätettiin täysin auki.


Sofi Oksanen: Norma

Keneltäkään ei ole vamrasti jäänyt huomaamatta, että Oksaselta on ilmestynyt uusi kirja. Ehdin odotella sen ilmestymistä äänikirjaksi. Ilmeisesti niiden äänittämisessä on joku suositut ensin systeemi, koska tämä ilmestyi paljon äkempää kuin muut odottamani syksyn uutuudet.
Enkä odottanut turhaan. Tämä oli paras kirjaelämykseni pitkään aikaan.

Norman äiti jää metron alle. Norma ei voi ymmärtää, miksi äiti on tehnyt itsemurhan ja miksi hänen ympärillään liikuu ihimisiä, joiden kuuluisi kuulua vain menneisyyteen. Norma päättää ottaa, tai ehkä enemmänkin ajautuu ottamaan, selvää asioista.
Mielenkiintoisin osa kirjasta on kuitenkin Norman suvun menneisyyteen liittyvät salaisuudet.
Kirjassa nostetaan esille eettisiä kysymyksiä naisten asemassa monenlaisessa bisneksessä. Miten naisten uusiutuvia varoja myydään sumeilematta, eivätkä siitä hyödy naiset. Kun rahaa ei ole ja toimeen on tultava, monien naisten on myytävä itseään, tavalla tai toisella. Esille tulee myös kysymys miksi eläinperäisten materiaalien eettisyydestä ollaan paljon kiinnostuneempia kuin ihmisperäisten? Myönnän, että en ole itsekään koskaan ennen tullut ajatelleeksi, miten aitojen hiuslisäkkeiden karvat hankitaan. Jatkossa jätän moiset hankkimatta.

Olin odottanut Oksaselta realistisempaa kirjaa. Tämä on tyyliltään lähinnä maagista realismia. Mutta hyvin hän hallitsee senkin alueen. En malttanut juuri pitää taukoja kirjan kuuntelusta, vaikka loppua kohti alkoi tehdä mieli hidastella, että ei nyt vielä loppuisi.

Norman on luettu jo ainakin Oksan hyllyllä, Kirjakaapin kummituksessa ja Opus ekassa.