torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää joulua!

Luulin ennen, että tontut ja joulupukki ovat pääosassa joulunvietossa ympäri maailmaa. Viime vuosina olen oppinut, että joulun otuskirjo on pelkästään Euroopassa paljon kirjavampia. Italialainen joulunoita, tai loppiaisnoita, La Befana, on yksi mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Ehkä onnistun joskus tutustumaan kyseiseen kollegaan paremmin (en ole Blåkullalla koskaan tavannut).
Islantilaiset jouluolennot ovat ihan oma lukunsa, tai monta lukua. Tänä vuonna yritin tutustua paremmin joulukissaan eli Jólakötturinniin, joka kulkee joulun alla tarkastamassa, onko ihmisillä uudet hienot vaatteet jouluksi. Resuisiin vaatteisiin pukeutuneet joulukissa yksinkertaisesti syö poskeensa. Vielä astetta kamalampi otus, kuin ilkeät lapset säkkiin keräävä (ja mahdollisesti kakuiksi jauhava) Musta Pekka. Mikäli tarinaa ei tulkita kiltillä tavalla, että kissa syö vain tahallaan ja ilkeyttään huonosti pukeutuvat ja varojensa mukaan pukeutuminen riittää.

Koira esittää joulukissaa.


Näin jo kesällä unta Sinterklaasiin ja Mustaan Pekkaan liittyen. Unohdin tietysti blogata aiheesta kuun alussa, Sinterklaasina, eli paikkakunnasta riippuen 5. tai 6. joulukuuta.
Sinterklaasin apurin ihonväri aiheuttaa nykyään keskustelua, on rasistista ja väärin, että apuri on tummaihoinen. Itse en ajattele asiaa niin, vaan ajattelen koko homman historiallisena "näytelmänä", jossa roolit olivat näin. Siinä unessani joku sanoikin mielestäni älykkäästi, että keskustelussa ei oikeasti ole kyse siitä onko Mustan Pekan väri rasismia vai ei, vaan ihmisten halusta kieltää historialliset tosiasiat, että me eurooppalaiset pidimme aikoinaan orjia.

Kaikista näistä kamalista perinnepohdinnoista huolimatta:
Hyvää joulua!
tai
Hyvää keskitalven juhlaa!
Hyvää Newtoniin syntymäpäivää!
Tai mitä ikinä haluattekin.

Niin, ja joulu sanana tulee samasta yul-sanasta kuin juhla, eikä mielestäni suomeksi (tai ruotsiksi) liene mitään syytä käyttää yule-sanaa korostamaan joulun pakanallisuutta.

4 kommenttia:

  1. Upean talvinen kuva. Tuommoisesta lumimäärästä saa Oulussa toistaiseksi vaan haaveilla. :) Oikein hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :)
      Meiltäkin lumi suli ja muuttui kamalaksi jääkeliksi.

      Poista
  2. Mielenkiintoista tietoa, perinnejutut ja traditiot eri maissa ovat kiinnostavia! Nyt kun joulukissan raapaisuilta ja Mustalta Pekalta on onnistuneesti vältytty, niin mukavia ja rentoja sekä iloisia loppupäiväiä vuodelle 2015:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :)
      Minä tykkään kovasti eri maiden tavoista ja legendoista.

      Poista

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.