maanantai 8. elokuuta 2016

Omituisia kirjoja kesäkuumalla, hajanaisia ajatuksia ja epätarkkoja viittauksia

Viimeinkin kesä ja kärpäset!  Tai ei enää, mutta oli. Meillä on kyllä kesän lämpökertymä jäänyt pieneksi, kun kaikki pelargoniat eivät kuki vieläkään ja juhannusruusu kukki 5 viikkoa. 5 päivää taitaa olla normaalimpi kukkimisaika.


Kesän viimeinen tallennettu juhannusruusunkukka.


Ruohoa leikatessa on hyvä kuunnella kirjoja.  Nappasin vähän sattumalta kuulokkeisiin Jussi K. Niemelän toimittaman Mitä uusateismi tarkoittaa? sekä Ariel Livsonin Israel - luvattu maa: historia yllättää. Yllätti tosiaan, kumpikin kirja, monella tavalla.

Törmäsin keväällä Niemelän ja Jaakko Heinimäen yhteisteokseen: Kamppailu Jumalasta : 12 erää uskosta. Aloin silloin epäillä Niemelää tekaistuksi henkilöksi ja koko teosta uskovaisten agendaa ajavaksi. Hän onnistui siinä, missä Heinimäki ei muissa teoksissaan vielä onnistunut, eikä siis tässäkään, sai minut kääntymään ateismiin kallellaan olevasta agnostikosta Jumalaan uskovaan kallellaan olevaksi agnostikoksi. Niemelä kyllä voitti yhden erän, en ikävä kyllä enää muista yhtään minkä. Ei kyllä ainakaan Suvivirsi osuutta.

Aika ennakkoluuloisena kuuntelin siis tuota uusateismikirjaa. Olihan siinä toki monenlaisia juttuja, mutta erityisesti Niemelän ajatukset ovat kypsyneet valtavasti ja tässä kirjassa hän antaa uusateismista paljon järkevämmän kuvan, mitä siitä yleensä mediasta saa. Kirjat on kyllä julkaistu lähes samaan aikaan, mutta tässä uusateismi-kirjassa viitattiin tuohon toiseen sillä tavalla, että se on kyllä kirjoitettu vähän aiemmin.




Joku kirjan monesta kirjoittajasta kuitenkin esittää ihan varmana totuutena ainakin yhden asian, joka ei omien kokemusteni mukaan ole millään tavalla totta. Se saa taas ajattelemaan, että kirjoittajien, tai ainakin tämän yhden, kaikki ajatukset perustuvat ihan vaan arvailuihin ja olettamuksiin. En nyt halua osoitella sormella, kuka se oli (=en millään muista). Ajatus oli kuitenkin, että kaikki johonkin uskontoon kuuluvat hyväksyvät muihin uskontoihin kuuluvat paremmin kuin he hyväksyvät ateistit, onhan yleensä uskovilla yhteistä, että voivat uskoa johonkin yliluonnolliseen. Näin äärettömän löysästi ja epätarkasti lainattuna. En toki nyt väitä, että tietäisin ja tuntisin kaikkia uskontoja ja niiden ajattelutapoja, mutta tunnen muutaman aika läheisesti ja niissä kyllä on vallalla ajatus, että on parempi olla ei-uskova kuin vääräuskoinen. Jopa ihan peruskristitty, tai ainakin liki perus, ajattelee monesti, että ei-uskova on vain ei-uskova, muihin uskontoihin kuuluvat saatananpalvojia ja ateistit myös joko sitä tai muuten vain vastustajia. Opin näistä opuksista myös sen, että ateismi tosiaan on myös uskonto.





Livsonin kirja taas on ihan uskomaton sekoitus arkeologiaa, juutalaiskristillisyyttä, egyptologiaa ja täysin absurdia ajattelua. Kaiken kaikkiaan viihdyttävä teos, jonka kuuntelusta nautin enimmäkseen kovasti. En kyllä taitaisi suositella tätä kenellekään muulle ihan vähällä. En ainakaan kovin monelle. On ihan mielenkiintoista ja hyvä esittää erilaisia ajatuksia ja näkemyksiä arkeologian ja historiallisten kirjoitusten yhteen sovittamisesta. Kirja on toki aika vanha, eli kaikesta ei varmaan enää ajatella edes kuten tässä väitettiin. Venäjän juutalaisen "tiedemiehen" Immanuel Velikovskyn teoriat edustivat kirjan absurdinviihdyttävää puolta. Aivan uskomattomia juttuja Venuksen ja Maan kohtaamisesta. En oikein tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Olen kyllä tyytyväinen, että törmäsin tähän, oli varmaan jonkinmoinen aukko yleissivistyksessä, että en tuntenut koko tyyppiä aiemmin. Siltä kaverilta oli päässyt myös ehkä unohtumaan, että Venus-planeetta ei ole mikään absoluuttinen Venus, sille nyt vaan on annettu sen jumalan nimi. Siis ei niin, että Venus näkyi taivalla ja ihmiset ajattelivat: "Katos Venus! Nimetäänpäs yks jumala sen mukkaan".

Kirjan kieli oli välillä ihan valtavan huonoa. Ei ihan jatkuvasti, mutta toistuvasti. Kirjoittaja ei ole ihan täysin suomenkielinen, asian olisi ehkä voinut antaa anteeksi, jollei joku äidinkielen opettaja olisi oikolukenut sitä. Yksi kielellinen kömmähdys oli tosin, minusta, kamalan hauska:" Jeesus ajoi riivatusta siat jokeen". Jouduin "kelaamaan" kirjaa taaksepäin ja kuuntelemaan, sanottiinko siinä tosiaan niin. (Se voi tietysti olla myös lukijan kömmähdys, en voi tietää. Anteeksi myös tällainen virheiden osoittelu, se vaan oli niin hauska).

Yksi kirjan kummallisista ajatuksista oli kirjoittajan mielipide siitä, miten kristityt levittivät sanomaansa juutalaisille. Miten he tekivät väärin pakottaessaan jättämään oman uskontonsa kristityiksi kääntyessään, olisi ollut parempi antaa pitää omat tapansa. No ei tämä sinällään ole mitenkään erityinen ajatus, vaan sen vertaaminen siihen, että mitenkähän esim. suomalaiset olisivat suhtautuneet, jos heidät olisi pakotettu aikoinaan kääntymään kristityiksi. Tuota öh. Olikohan tämä ironinen kommentti? Muuten  toki ihan oikein ajateltu.


 


Kesän eka, ja aika varmasti ainut, uintireissu. Ulkovesissä.

4 kommenttia:

  1. Tuo Niemelän ajatus, että jotakin uskontoa tunnustava hyväksyyy muutkin uskonnot paremmin kuin ateismin ei näy ainakaan suomalaisten käsityksissä. Islamia pidetään ateismia pahempana ja itämaisia uskontoja huuhaana. Juutalaisuutta ilmeisesti kunnioitetaan.
    Olen kyllä lukenut, että monissa muissa maissa ei niin tehdä väliä, mihin uskoo ja ihminen voi kuulua yhtä aikaa useampaan uskontoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen muuten kuullut tuosta, että jossain uskontoihin suhtaudutaan eritavalla. Itse tunnen parhaiten muutaman erilaisen version kristin uskosta, yhden tyyppisiä islamilaisia ja yhtä ei-abrahamilaista uskontoa. Kamalinta on, että kristityistä osa pitää erilaista kristinuskon suuntausta ateismia, tai siis sitä oikeaa uskonnottomuutta, pahempana. Osa myös pitää itämaisia uskontoja oikeasti saatananpalvontana. Saati sitten pakanallisia. Sen tuntemani ei-abrahamistisen varsinainen oppi opettaa, että kaikki uskonnot ovat yhtä hyviä, mutta tosi monet harjoittajat ovat kirveet tanassa isoja uskontoja vastaan. Ainakin monoteistisiä.
      Tuntemani islmalaiset taas näyttävät olevan sitä mieltä, että kristinusko on parempi kuin uskonnottomuus tai ateismi, itämaisiin ehkä ennakkoluuloisempi suhtautuminen.

      Poista
    2. Ai niin, oikaisen vielä, että se ei tainnut olla Niemelän, vaan jonkun muun kirjan monista kirjoittajista ajatus.

      Poista
    3. Joo, ei sillä väliä kenen ajatus.
      Minäkin olen kuullut, että islamilaisille kristinusko on mukava "sisaruskonto", onhan näillä niin paljon samoja profeettojakin.

      Kerran matkalla Tunisiassa kuulin erään pariskunnan uskomattoman riidan lomahotellin parvekkella juuri altaan yläpuolella. Mies yritti vakuuttaa, että Allah on arabiaksi Jumala, mutta rouva huusi ja mekasti, ettei voi olla! ;) Häntä loukkasi, että näistä uskonnoista edes puhuttiin samassa lauseessa.

      Alabanialasitaustainen kirjailija Anilda Ibrahimi kirjoittaa elämäkerrallsiessa romaanissa "Punainen morsian" mummostaan, joka on yhtä aikaa muslimi ja ortodoksikristitty, viettää molempien uskontojen juhlia ja käy lisäksi dervissin haudalla. Vuoristokylässä juhlitaan myös samalla kertaa neitsyt Mariaa ja metsästyksen jumalatar Dianaa. Tämä siis nykyaikana, kirjailija on syntynyt 70-luvulla ja kuvaa omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan.

      Poista

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.