Jan Andersson ja Katja Kettu, Peräkammarin poika (2015)

 

Kustantaja: Otava

Kirja saatu kustantajalta. Kiitokset!

Katja Kettu ja Jan Andersson ovat kumpikin koulutukseltaan animaatioelokuvan tekijöitä, ja he ovat tehneet yhdessä nukkeanimaation Mankeli (2011).
Kettu on tunnettu romaaneistaan Kätilö ja Yöperhonen.



Jalmari on kaksospojista nuorempi. Muutamaa sekuntia vanhempi isoveli Veikka oli "kympin kläpi", täydellinen jo syntyessään ja aina äidin kultapoika. Jalmari jäi vauvasta lähtien veljensä varjoon ja oli kaikessa aina huonompi, ainakin muiden silmissä ja puheissa.

Rakkausasioissakaan Jalmaria ei onnistanut ja niinpä hän jäi vanhaksi pojaksi, joka vain yhä haaveilee nuoruutensa rakastetusta.

Jalmari oli haaveillut taideopinnoista, mutta ne ja kaikki muu jäivät, kun hän jäi hoitamaan sairasta äitiään. Hän innostui pahkakellojen teosta ja väsää niitä edelleen.

Äidin ääni kaikuu talossa edelleen, moittivana. Jalmari muuttuu nuoreksi Jalmariksi, supersankariksi, joka yrittää taistella kuolemaa vastaan. Samalla nuori Jalmari näyttäytyy myös heikkona ja edelleen lapsellisena pikkuveljenä isoveli Veikan edessä tämän tullessa visiitille. (Tiedättehän sen tunteen, kun jonkun edessä vielä aikuisenakin tunnette kutistuvanne mitään taitamattomaksi lapseksi.)

Lopulta on aika päästää irti menneisyydestä ja lakata katsomasta maailmaa vain ovisilmän läpi.

Kuvitus on todella hieno. Uskomatonta, miten paikallaan olevissa kuvissa näkyy liike. Kuvat myös kertovat paljon, mitä olisi vaikea kuvailla sanoilla. Toisinaan kuvat on todella tummia, se on esteettisesti silmää miellyttävää, mutta niistä ei tahdo nähdä kaikkia yksityiskohtia ja pelkäsin menettäväni jotakin oleellista kuvien tummuuteen.

Peräkammarin poika on tarina lähtemisen vaikeudesta ja menneisyyden haamuista, mutta myös itsetunnon musertamisesta ja siitä huolimatta jatkuvasta rakkaudesta. Miten lapset aina rakastavat vanhempiaan, olivatpa nämä millaisia tahansa.