maanantai 27. heinäkuuta 2015

Michael Mortimer: Neitsytkivi (2014)

Alkuperäisteos: Jungfrustenen (2013)
Käännös: Anu Koivunen

En hoksannut kirjan olevan ruotsalainen, ennen kuin olin jo ehtinyt aloittaa kuuntelemisen suomeksi. Päätin sitten kuunnella koko tämän ekan osan suomeksi ja seuraavan ruotsiksi (sitä ei vielä edes ole saatavilla äänikirjana suomeksi, eli helppo päätös). Voinpahan vertailla, toimiiko paremmin ruotsiksi kuin käännettynä. Käännös toimi kyllä todella hyvin. En missään vaiheessa joutunut miettimään, mitähän tuollakin nyt tarkoitettiin ja voiko noin sanoa. Ainut ongelma oli, että en tiennyt, mikä paikka Piitime on, vaikka ihan vasta taas ohitin sen mennen tullen kesälomareissulla. Tunnen näitä paikannimiä täällä vain ruotsiksi. Hauskaa seurailla seikkailijoiden matkaa samoja reittejä, mitä itse olen joskus matkustellut läpi Ruotsin tai sitten täältä Suomeen. Tosin sen kokemukseni pohjalta huomasin muutamat etäisyydet vääriksi ja vaikka olen vasta sanonut, että kaunokirjallisuus on kaunokirjallisuutta ja sellaisista puutteista huomauttaminen on vain omaa pätemisen tarvetta, niin päätin sitten päteä sen verran itsekin. Skellefteåsta ei yleensä mene viittä tuntia Haaparantaan, mutta toisaalta taas kyllä taisi viime syyslomalla mennä ainakin sen verran, kun tietä ei ollu aurattu ja tiellä oli puolimetriset palteet.

Kirjassa oli säilytetty ruotsalaisten kauppaketjujen ja ruokamerkkien nimet, joka taitaa olla ihan normaalia käännöksissä nykyään. Vasta luin kuitenkin jonkun kehuvan, kun käännöksessä oli Oreot muutettu Dominoiksi. Olisi aika hassua, jos tässäkin kirjassa olisi ICA:n sijasta käyty Prismassa tai cittarissa. Vai mitä mieltä te muut olette? Mietin myös, tätä mietin tämän tästä monestakin käännösteknisestä syystä, voiko tunnbrödin kääntää rieskaksi? Mitä minä ymmärrän rieskalla muistuttaa kyllä tunnbrödiä, mutta käsittääkseni itäsuomalaiset ymmärtävät rieskan ihan toisenlaiseksi leiväksi. Tosin jossain toisessa kirjassa ollut käännös "ohutleipä" kuulosti vielä omituisemmalta.

Tykkään tämäntyylisistä kirjoista, vaikka en osaa sijoittaa niitä oikein mihinkään genreen ja kategoriaan. Maagisrealistista populääritieteellistä seikkailua ehkä? Joskus olen kutsunut myös danbrowntyyliksi.

Nuori biologian opiskelija Idan isoäiti osoittautuu fysiikan nobelistin työtoveriksi ja tuttavaksi ja järjestää Idalle kutsun Nobel-illalliselle, jossa hänen kuuluu saada salaperäinen kivi Nobel-voittajalta säilytettäväkseen. Siitä alkaa takaa-ajo ja kiven historian ja salaisuuden selvittäminen.

Joka ei muuten sitten selviä vielä tässä kirjassa. Varoituksena kaikille kirjasta kiinnostuneille, kerrottakoon, että kolmas osa ilmestyy vasta syksyllä ja kirjasarjan on tarkoitus olla kuusiosainen. Lopullista ratkaisua ja vastauksia voi siis joutua odottamaan vielä monta vuotta. Toivottavasti seuraava osa vastaa edes joihinkin arvoituksiin. Jäin tähän kirjaan aivan koukkuun ja olisin halunnut kuunnella kaikki osat yhteen putkeen, mutta koska kolmas ilmestyy äänikirjana vasta joulukuussa, päätin säästää kakkososaakin vielä hetken, huomiseen ehkä.

Kirjassa tykkään seikkailun ja kuvitteellisten arvoitusten lisäksi sen antamista tiedetietoiskuista. Opin mielellään uutta kaikenlaisista asioista. Suurimmaksi osaksi ne on esitetty kirjassa hyvin sujuvasti, mutta muutama tulee esille vähän kömpelön teennäisinä kyselyinä henkilöltä toiselle. Mutta jos opin niistä jotakin uutta niin ei se niin kovasti haittaa.

Kirjaa suositteli minulle Ullan luettujen kirjojen Ulla. Kiitokset vinkistä!


4 kommenttia:

  1. Viihdyin Mortimerin vauhdissa ja käänteissä. En haluaisi suomalaisia versioita tekstiin. En missään nimessä Prismoja tms. Todellisuus kirjan tapahtumissa katoilee, sinä tunnet paikat ja etäisyydet, mutta Suomestakin on tehty Villi Pohjola ja rajanylitykset sujuvat hups heijaa tyylillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja ei tosiaan ollut hetkeäkään pitkästyttävä.

      Poista
  2. Käännösratkaisuja on yhtä monia kuin kääntäjiäkin... joku kotouttaa enemmän, joku vähemmän. Täysin suomalaisen käsitteen tunkeminen keskelle käännöstä pistää negatiivisesti silmään, mutta joskus selittäminen on tarpeen, jos asia on keskivertosuomalaiselle vieras.

    Oreot... nuorison suosikit :) Täytyy myöntää, että itselleni Oreot olivat tuiki tuntemattomia tähän kesään saakka, kunnes tytär halusi niitä Ranskassa "kun kaikki kehuu niitä ja ihmettelee, että miten sä et tunne Oreoita". Mutta dominokeksi on kyllä niin suomalainen juttu, etten missään nimessä kääntäisi Oreota Dominoksi. Ja nykyään Oreoita saa Suomestakin :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Sanna ammattilaisen näkökulmasta.
    Ai, et tuntenu Oreoita, hassua, kait niitä on Alankomaissakin? Ruotsissa on ainakin ollut myynnissä Maraboun Oroe-sulaata. Lapset söivät sitä viime kesänä, en muista edes, maistoinko itse.

    VastaaPoista

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.