Ystäväni Maria Kallio

Tutustuin Mariaan noin kaksi ja puoli vuotta sitten. Pidimme yhteyttä aluksi tosi tiiviisti, sitten vähän harvemmin. Nyt on mennyt kauan, että en ole kuullut kuulumisia, ja ikävöin kuulla ystäväni kuulumisia. Hän ei taida olla yhtä kiinnostunut minun kuulumisistani, kukapa olisi, mutta toisaalta minulla on täysi oikeus ajatella, että hän on yhtä kiinnostunut minusta ja tapaamme toisinaan kahvikupin ääressä, tai no oluella tai wiskillä, kun Marian tuntee.

En varmastikaan ole ainut lukutoukka, joka ystävystyy kirjan hahmojen kanssa. Lapsena minulla oli mielikuvitus ystäviä, kavereita ja eläimiä, mutta kirjallinen mielikuvitusystävä on todellisempi siinä mielessä, että häntä ja hänen juttujaan ei tarvitse keksiä, ainakaan kokonaan, itse.

Kuuntelin kauan sitten Henrik Fexeuksen kirjoja hyvästä itsetunnosta, oppimiskyvyn parantamisesta ja henkisistä supervoimista. Sen tyyppisiä kirjoja, joista en yleensä suuremmin välitä, mutta Fexeuksen kirjoista tykkäsin. Harmi, että niitä ei ole suomennettu, mutta jos joku lukee mielellään ruotsiksi, niin suosittelen. Yhdessä kirjoistaan hän puhui ihmisten onnellisuudesta ja sen saavuttamisesta. Älylliset haasteet lisäävät nykyään paljon puhuttua flowta ja se taas lisää onnellisuutta. Fexeuksen mukaan flowta eivät lisää esim. tietokonepelit ja television katselu, paria poikkeusta lukuun ottamatta: yksin kertaisten tetris- ja pallojen ammuskelupelien on todettu lisäävän flowta, samoin pitkäaikaisten tv-sarjojen seuraamisen. Sitä selitetään sarjan hahmoihin tutustumisella, ihmiset kokevat seuraavansa tuttaviensa elämää. Tottahan se on, itse seurasin Kotikatua lähes koko 18 vuoden ajan, vaihtarina ja Alankomaissa asuessa jäi pari kautta väliin. Karjalan kunnaistakin odotin uutta kautta kuin kuuta nousevaa. (En kyllä muista koskaan odottaneeni kuuta nousevaksi, odottaako muut?) Hyvä kirjasarja toimii minulle vielä paremmin. Kovin montaa sellaista sarjaa en ole lukenut, mutta varmaan suurin osa meistä on ystävystynyt aikoinaan Tiinan, Annen ja Paula(/i)n kanssa. Tiinaan ja Pauliin samaistuinkin täysin, koska olin itsekin poikatyttö. Anneen samaistuin vähän nimisyistä.

Takaisin Mariaan. Tutustuin häneen varmasti myöhemmin, kuin moni muu, hyvänä puolena siinä oli, että saimme pitää tiiviisti yhteyttä muutaman kuukauden. Aluksi kuuntelin monta kirjaa peräjälkeen, sen jälkeen rupesin säästelemään. Olin onnellinen, kun uusin kirja ehti ilmestyä jonkin verran ennen sairaalassa oloani, säästin sen sitä varten. On ollut mukava seurata myös Marian lasten kasvua. Nyt olen taas kaipaillut kuulla Mariasta ja hänen perheestään, työkavereistaankin, ja ilahduin tiedosta, että syksyllä taas saamme uusia kuulumisia.

Totuuden nimissä on sanottava, että kaikki kirjat eivät ole olleet yhtä hyviä, kuin toiset. Mutta kun päähenkilöön on ehtinyt muodostua ystävyyssuhde, lukee hänestä mielellään, vaikka kirja ei muuten olisikaan aivan maailman paras opus. Minä tykkään pitkistä kirjasarjoista. Aloin ystävystyä myös Åsa Larssonin Rebecka Martinssonin kanssa, mutta sarja oli vain viisiosainen ja siinä ajassa suhde ei ehdi vielä kehittyä kunnolla. Tai ehkä ehtisi, mutta sen ei anna kehittyä, kun tietää yhteydenpidon loppuvan pian.