Pyhäkoulubussi, myymäläauto ja kirjastoauto

Lapsena kävin pyhäkoulubussi. Muutaman kerran kunnassa järjestettiin bussipyhäkoulu, johon kerättiin lapsia sivukyliltä ja sitten ajettiin jonnekin pitämään pyhäkoulu. Oli hauskaa, kun oli välillä enemmän lapsia askartelemassa. Erityisesti varmaan meistä, joilla oli tuttuja naapurikylässä.  Yksi kunnan pyhäkoulutädeistä oli ammatiltaan bussikuski, eli hän ajoi itse ja piti pyhäkoulu. Muistan, että meille tarjottiin kaakaot ja askartelemassa paperiset nuket, joihin leikattiin kaksi reikää sormilla, jotka sitten esittivät jalkoja.

Myymäläauto pysähtyi naapurin pihassa ja mummulaani vastapäätä kaksi kertaa viikossa, keskiviikkona ja lauantaina. Sieltä ostettiin karkkia ja joskus paperinukke. Varmaan aikuiset ostivat jotakin tylsempiäkin asioita ja oletettavasti minutkin on monta kertaa lähetetty ostamaan ties mitä, mutta muistan vain sukulakupatukat ja sen paperinukkesarjan, mitä silloin tällöin sai. Sen tosiaan taisi saada, ostamatta, kun osti jotakin muuta. Jos myöhästyminen naapurin pihan pysähdyksestä saatoimme vielä ehtiä mummulan pysäkille metsän läpi.

Myymäläauto, eli mynski, lopetti kulkemisen jo kauan sitten. Alankomaissa niitä kuitenkin liikkui ainakin vielä reilu kymmenen vuotta sitten.  Appivanhempieni talon edessä pysähtyi yksi, vaikka vasta päätä sijaitsi marketti, se oli minusta aina omituista. Oma asuntomme taas oli kaukana (3 km, nyt tämä naurattaa, kun kauppaan on 10 km) kaikista kaupoista ja oven edessä pysähtyneen kauppa-autot näin ollen tosi käteviä. Autoja oli kolme: maitoauto, vihannesauto ja kala-auto. En ikinä oppinut kala-auton käyntiaikoja, eli meillä oli kalaa harvoin.

Paras auto on kuitenkin kirjasto-auto. Harmi, että nykyisessä kylässäni se ei enää käy. Kylässä, jossa asuin ennen se käy edelleen kerran kuussa. Lasten kanssa oli aina kiva mennä katselemaan kirjoja ja istuskella lukunurkassa. Itselleni tilasin sopivia lainoja, jotka auto aina toi mukanaan. Missään muussa kirjastossa ei ole ollut niin ihanaa tunnelmaa.

Kunnan kirjastoauto uusittiin muutama vuosi sitten. Siitä tuli tosi hieno ja mukava, paitsi lattiaan joku oli valinnut kamalan kimaltelevan kuvioinnin, joka aiheutti minulle, ja en kuulemma ollut ainut, huimausta. Piti aina pitää katse tiukasti kirjoissa.