Välipalana, kesken Enni Mustosen Paimentytön, päätin testata Puluboita ja Ponia. Minulta kysyttiin vinkkejä koko perheelle sopivasta hauskasta kuuntelemisesta. Löysin vinkin Pihin naisen blogista. Puluboin ja Ponin kirjat ovat kuvakirjoja, mutta päätin kokeilla toimisiko vain kuunneltuna. Laitoin kirjan päälle juuri kauppaan mennessäni ja ehdin jo ennen ovelle pääsyä alkaa nauraa hihittää. Tämä on niitä kirjoja, joita ei ehkä kannata kuunnella julkisilla paikoilla, siis hauska. Toimii ihan hyvin ilman kuviakin, mutta varmasti vielä paremmin kuvien kanssa. Lukijana on, sekä Celia-kirjaston versiossa että myytävänä olevassa Vesa Vierikko, joka nostaa kirjan vielä korkeammalle hauskuustasolle, kuin itse luettuna. Uskon tämän olevan parhaimmillaan, jos omistaa sekä kirjan, josta seurata kuvia, että äänikirjan, jota kuunnella.
Kirja sopii varmasti minulle ja lähisukulaisilleni hyvin,meillä kun on perheessä useampi eläin-alter ego (minä tosin en enää pian 35 vuoteen ole ollut koira). Myös numerolistojen laatiminen on meillä verissä.
Kesäretkellä koirieni kanssa.
Tuo Pihin naisen - kaikeksi onneksi ja iloksemme postaama Puluboi & Poni on aivan verraton kirja. Sen ainoaksi pitkäksi miinukseksi lasken sen hervottomuuden, että iltasadun lukijan on vaikea, miltei mahdoton ns. pitää pärstä peruslukemilla ja olla purskahtamatta nauruun;I
VastaaPoistaOn tämä kyllä mahtava! Kuuntelin kokonaan eilen, en malttanu jättää kesken. Toisaalta mietin, että olisi mukava kuunnella yhdessä lasten kanssa ja nauraa yhdessä. Täytyy hankkia pojille tämä CD:llä reissukirjaksi. Kuuntelemisessa oli se hyvä puoli, että nauraminen ei häiritse lukemista. Kuulemista tietysti välillä. Ehkä jopa hauskempi kuin entinen suosikkini Karhukijeitä.
VastaaPoistaOnkohan minulle jäänyt liikaa päälle Puluboityyli, kun näytän vältelleen yhtä kirjainta tuossa edellisessä kommentissani.
VastaaPoista