Ajatuksia opiskelusta, yhteisöllisyydestä ja kilpailusta

Kuuntelin Taija Tuomisen Minusta tulee kirjailija kirjan. Siitä sai monenlaisia ajatuksia, kuten sen, että minusta ei tule koskaan kirjailijaa. En ole riittävän pitkäjänteinen, että saisin koskaan kirjoitettua mitään valmiiksi ja jos saisinkin, niin ei sittenkään. Suurin syy on nimittäin se, että kirjasta saattaisi saada tuloja (onhan tämä utopistinen ajatus, mutta siis noin teoriassa) ja koska olen osittaisella sairaslomalla, en saa saada muita tuloja ja mitä kaikenlaisia kauhuskenaarioita vakuutuskassa ikinä saisikaan aikaan tilanteesta, että julkaisisin kirjan.

Kirjassa puhuttiin kirjailijoiden yhteisöllisyydestä, ystävyydestä ajatuksista ja ideoista puhumisesta. Muita ei kuulema pitäisi nähdä kilpailijoina, vihollisina ja ideoiden varastajina. Jostain syystä tunnun suhtautuvat ihmisiin valtavan ennakkoluuloisesti nykyään, jos annan jonkun lukea jotakin tekstiä. En enää pelkää naurunalaiseksi joutumista, olen sitä jatkuvasti kuitenkin, mutta siis jotakin idean viemistä, vaikka en edes oikeasti usko kenestäkään tuttavastani sellaista. Tämän asenteen uskon omaksuneeni täällä Ruotsissa yliopistolla.

Kauan aikaa sitten harrastin fysiikkaa ja tekniikkaa yliopistolla Suomessa. En muista, että meillä olisi ollut minkäänlaista tiedon pimittämistä ja kilpailua harjoituksilla. Tietysti tenteissä kilpailtiin, tai ainakin ne paremmat opiskelijat kilpailivat, arvosanoilla, mutta tehtävät tehtiin yhdessä ja kaikki tieto ja osaaminen jaettiin. Voi olla, siis mahdollisesti vain saattaa olla näin, että joskus tuli tehtyä joku harjoitustyö kahteen kertaan, kun taas kaveri teki toisen työn kahdesti, sitten vaihdoimme niitä. En muista oikeasti ihan tarkasti näin tehneeni, mutta jostakin syystä on sellainen mielikuva, että sellaista ainakin suunnittelimme.
Vähemmän kauanaikaa sitten opiskelin (taidan olla vieläkin opiskelijana) Ruotsalaisella yliopistolla espanjaa. Aluksi järkytyin kilpailusta ja tiedon pimittämisestä, kukaan ei lainannut edes muistiinpanojaan muiden luettavaksi. Tai ainakaan eivät kaikki, ehkä jotkut lainailivatkin keskenään, en voi toki tietää tarkasti, ainakaan ensimmäisen vuoden opiskelijoista, meitä kun taisi olla yli 80 silloin.  Toisen vuoden lopussa meitä oli vain 12, eli tunsimme toisemme jo aika hyvin.

Tehdessämme pro seminaareja meidät arvottiin opponointi pareiksi. Minusta ja aiemmin systeemi, jossa opponoidaan sitä, joka opponoi itseä kuulosti huonolta ja käsitykseni ei muuttunut. Minulle sattui opponoitavaksi kurssin besserwisser, joka aina toi esille tehneensä paljon enemmän ja paremmin kuin muut. Se oli kyllä tottakin, eipä sillä. Pro semmassa oli kuitenkin muutamia isoja puutteita, johtuen osittain siitä, että hän oli ensimmäinen semman pitäjä, eli ei ollut vielä oppinut muiden virheistä. Minä taas olen fysiikkaa harrastaneena oppinut kuvien ja sivujen numeroinnin tärkeyden, josta siis huomautin. Hänen oli sitten tarkoitus opponoida minun työ muutaman viikon päästä. Jotkut samalla kurssilla olleet, kurssin osalla, jolla en itse ollut mukana, olivat kuulleet hänen sanovan, että aikoo kostaa sen opponoinnin minulle. Sainkin sitten valtavan läksytyksen ties millaisista moraalisista ja muista näkökohdista. Harmi, että en silloin ajatellut riittävän nopeasti ja vastannut lopulta, että ilmeisesti työssäni ei ollut juuri virheitä, koska oli tarpeen ottaa mukaan niin paljon tähän kurssiin ja asiaan kuulumatonta asiaa.

Vain yhdellä espanjan luennolla olen myös törmännyt ällistyttävän halveksuvaan katseeseen tehtyäni virheen. Onneksi se halveksija ei tiennyt tarkkaan kuka se oli ja katseli valtavan halveksivan epäilevästi koko muuta ryhmää. Hän oli joku vieraileva opiskelija jostain eri ryhmästä, siis ei yksi meistä. 

Aika pian omaksuin tyylin, että muille ei kerrota eikä näytetä omia tuotoksia ja ajatuksia. En silti sortunut sellaisiin ylilyönteihin, että olisin ollut kirjallisuuskursseilla esittämättä ajatuksiani. Joskus jäi sellainen olo, että osa vain kuunteli muiden ajatuksia, mutta ei jakanut omiaan ja suoritti sitten sen osan kurssia jälkeenpäin kirjallisena.

Tämän kirjoituksen pointtina on ehkä se, että olen joskus pohtinut, mistä erilaiset opiskelukulttuurit johtu(i)vat; maasta, yliopistosta, alasta, ajasta vai sattumasta. Onko humanistisella puolella opiskelu ja ilmapiiri erilainen kuin teknisellä ja luonnontieteellisellä, vai onko Ruotsin ja Suomen yliopistojen, tai siis opiskelijoiden, välillä tällainen ero vai onko yliopistomaailma kehittynyt tähän suuntaan ajan kuluessa. Opiskeluillani Suomessa ja Ruotsissa on väliä noin kymmenen vuotta.





On helppo kirjoittaa muista ihmisistä, koska juuri kukaan kurssilaisista ei ymmärrä suomea ja ne pari muuta suomea osaavaa eivät seuraa blogiani. Eivätkä varmaan muutenkaan paheksuisi ajatuksiani.