torstai 20. elokuuta 2015

Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haaste, päivittyvä päivitys

Tulen päivittelemään tätä päivitystä haasteen keston ajan.


Eniten minua kiinnostaa tie -blogista löysin kivan haasteen: Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haaste.
Haaste on alkanut jo viime vuoden joulukuussa ja jatkuu joulukuun alkuun. Olen siis pahasti jälkijunassa ja mietin, laskisinko mukaan tänä vuonna lukemani pohjoismaiset kirjat vai laskisinko vain ne, mitä luen tästä joulukuuhun. Kursivoituna kirjat, jotka olen blogannut, jotka siis saan laskea mukaan.
Haasteen kesto on siis 2.12.2014 - 2.12.2015

Katsotaan, mitä saan kasaan. Islanti voi tuottaa ongelmia, koska olen jo lukenut oman suosikkikirjailijani suomennetun ja ruotesinnetun tuotannon. Norjalaista olen lukenut todella vähän, ehkä yhden tänä vuonna ja se taitaa olla ainut koskaan lukemani. Sieltä siis luulisi löytyvän luettavaa. Tilasin juuri eilen suomalais-norjalaisen yhteistyökirjan, enkä meinaa malttaa odottaa sen saapumista.

Ensimmäinen tilannekatsaus:
2.12. 2014 - 20.8. 2015 luetut:

Islanti:
  • : Valosta valoon (2004) (bloggaus tulossa)
  • Árni Þórarinsson: Häxans tid (2005) (bloggaus tulossa)

Norja:

  • Tom Egeland: Cirkels Ende
  • Hanne Ørstavik: Lika sant som jag är verklig (bloggaus tulossa)
  • Vigdis Hjorth: Anne + Jyrki on totta 

Tanska:
  • Peter Høeg: Lumen taju 
  • Lene Kaaberbøl & Agnete Friis: Poika matkalaukussa



Ruotsi:

  • Eija Olsson Hetekivi: Ingenbarnsland
  • Jo Salmson: Häxfolket -sarja, Pyttesmå partiklar
  • Lars Kepler: Hypnotisoja
  • Camilla Läckberg: Stenhugaren, Olycksfågeln, Tyskungen, Sjöjungfru, Fyrvaktaren
  • Edberg Rune: Ingegerd, Olof Skotkonungens dotter
  • Jonas Gardell: Torka aldring tårar utan handskar, Om Jesus, Om Gud
  • Jan Guillou: Mellan Rött och svart, Att inte vilja se
  • Ola Wikander: I döda språks sällskap
  • Åsa Larsson: Nidstången
  • Michael Mortimer: Neitsytkivi, Fossiilivaltiatar
  • Gunnel Linde: Den vita stenen
  • Henrik Berggren: Det röda arvet
  • Sara Kadefors: Sandor slash Ida


    Suomenruotsalainen kirjallisuus:
    • Kaj Korkea-aho: Tummempaa tuolla puolen

    6 kommenttia:

    1. Tämä tulee nyt päivänpostauksen vierestä re: Ulkosuomalaisen ongelmia Vol 4/26.7. postaukseesi liittyen, mutta ajattelin IL:n tämänpäiväisen pikku-uutisen voivan kiinnostaa Sinua: http://www.iltalehti.fi/asuminen/2015082020208117_an.shtml Mainiota vihdoinkin koittaneen kesän jatkoa:)

      VastaaPoista
    2. Kiitos linkistä palaan aiheeseen. :)

      VastaaPoista
    3. Norjalaiseen osuutesi suosittelen Hanne Örstavikia. Itse tässä parhaillaan painiskelen erään hänen teoksensa bloggauksen kanssa.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiitos vinkistä :) Olen myös ajatellut, että voisin lukea toisen Tom Egelandin kirjan ja kurssin lukulistalla oli pari norjalaista lasten/nuorten kirjaa, jospa niistä joku olisi sellainen, josta saa blogattuakin.

        Poista
    4. Pistänpä tähän muistiin itselle ja ehkä vinkiksi muille:
      Islanti: Einar Karason (Dumma mäns goda råd)
      Steinunn Sigurđardóttir: Solskenshäst
      Vigdís Grímsdótti
      Vigdis Hjort: Jyrki + Anne on totta.
      Tosin kaikille, jotka ei vielä ole lukekeen Yrsa Sigurðardóttiria, suosittelen sitä.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Lähes kuunneltuani Hjortin kirjan, huomasin sen olevan norjalainen.

        Poista

    Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.