Havukka-ahon ajattelija (1952) ja Kätilö (2011)

En kirjoita kaikista kuuntelemistani kirjoista, toisista en osaa sanoa mitään ja toisista en osaa rajata sanomistani järkevään mittaan. Kesälomalla en tullut aukaisseeksi tietokonetta ja muutaman yrityksen jälkeen blogata puhelimella annoin periksi. Nyt kuitenkin lyhyesti parista kirjasta.

Katja Ketun Kätilön kuuntelin viime viikolla. Sitä piti vähän pureskella, ennen kuin osasin sanoa siitä mitään. En tykännyt kirjan kielestä. Meänkieli/lapin murre ei toki ole mielestäni rumaa sitä omana kielenään puhuvien suussa ja olisi ehkä toiminut paperilta luettuna ihan hyvin, mutta ei lappilaisen lukemana se kuulosti minusta välillä kamalalta. Kirjassa satuttiin käyttämään myös muuten sanoja, jotka ovat aina nostaneet minun karvani pystyyn, kuten lillittäminen, tai joku sen johdannainen.

Seksistä puhuminen ei ruukaa nolostuttaa ja häiritä minua, mutta tässä siitä(kin) käytettiin sanoja, jotka kuulostavat merkityksestään riippumatta rumilta. Osittain se oli tarkoituksen mukaista, kun kyse oli väkisinmakaamisista, mutta jostakin syystä sanat vain häiritsivät minua liikaa, että olisin voinut nauttia kirjasta täysin.

Se oli vähän harmi, sillä kirjan tarina oli hyvä ja mielenkiintoinen. Erityisen mielenkiintoista oli lähes tuntematon ja vaiettu historia. Tälläkin kertaa tykkäsin kaikkein eniten lopun historiapaketista, vaikka lopusta minua jäi vaivaamaan, mitä sillä ihan viimeisellä lauseella oikein tarkoitettiin.

Miksi en aikaisemmalla yrityksellä tykännyt kirjasta johtui varmaan siitä, että jostain kumman syystä se alkoi silloin väärästä kohtaa, jostain toisen tai kolmannen osan lopusta. Olin varmaan tehnyt jonkin virheen, kun siirsin sen soittimeen.

Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija on ollut lukulistallani vuosia, kerran jo aloitinkin sen, mutta se sitten jäi. Nyt olen kuunnellut sitä pikkupaloina muiden kirjojen välissä. Aluksi en päässyt mukaan ja ehdin juuri tuomita ihan tylsäksi kirjaksi, mutta sitten se imaisi mukanaan. Ei suosikkityyliäni, mutta ihan viihdyttävä ja ajatuksia nostattava.

Molemmat kirjat pistivät ajattelemaan sodan aikaisia kauheuksia, Havukka-Aho tosin vain hetkittäin. Ehkä se jäi minulle yhdeksi päällimmäiseksi ajatukseksi juuri sen takia, että kuuntelin sen limittäin Kätilön kanssa.

Kirjoille oli yhteistä myös korvessa ja eristyksissä eläminen ja ihmisten salattu historia. Mitäpä me voisimme tietää ihmisistä, joita emme tunne ja jotka pitävät omana tietonaan, mitä ovat puuhastelleet poissaolovuotensa. Eikä ihmisten juoruissa ole välttämättä mitään perää.