Hugh Howey: Siilo

Samanlainen, mutta silti erilainen dystopia-romaani.

Tätä kirjaa on suositeltu minulle monesti ja pitkään, mutta aina on tullut jotakin mielenkiintoisemmalta vaikuttavaa väliin. Aluksi kirja tuntui raskassoutuiselta ja oli vaikea päästä vauhtiin. Lopulta kirja kuitenkin tempaisi mukaansa.

Kirjan alkuasetelma muistuttaa monia muita dystopia-kirjoja: ihmiset elävät eristettynä muusta maailmasta ja luulevat olevansa ainoita ihmisiä maailmasa. Siilossa eletään hierarkisessa sekä ankarien säätöjen ja rajoitusten maailmassa. Lähes kaikki kirjat on tuhottu, vain lasten kirjat on säästetty, mitään ei saa kyseenalaistaa ja kaikki kapinalliset siivotaan pois siilosta lähettämällä heidät ulkomaailmaan, varmaan kuolemaan.
 Tällä kertaa vertasin ajatusta omaan maailmaamme, ehkä ulkopuolella on jotakin tuntematonta ja me olemme vain häviävän pieni osa sitä. Ihan kuin kirjailija haluaisi irvailla niiden kustannuksella, jotka eivät usko maapallon ulkopuoliseen elämään. Muuten pidin ideaa vähän turhan moneen kertaan käytettynä.

Positiivista oli, että päähenkilö oli ammatiltaan asentaja tai mekaanikko (luin kirjan ruotsiksi, en ole varma suomeksi käytetyistä termeistä). Olen pitkään kaivannut kirjoja, joissa päähenkilöillä olisi proosallinen ammatti. Olen jopa harkinnut kirjoittavani itse tehdasmiljööseen sijoittuvan kirjan, valitettavasti en osaa kirjoittaa kirjaa. Oli yllättävän mukava kuunnella, kun kirjan päähenkilö, nuori nainen, etsiskeli laatikoistaan samoja työkaluja, mitä itse käytän lähes päivittäin, esimerkiksi kierretappeja. Lämpöteippi mainittiin monta kertaa. Näin sen mielessäni aina ilmastointiteippinä.

Toinen positiivinen yllätys oli, että ainakaan trilogian ensimmäisessä kirjassa ei tapeltu ja taisteltu. Ehkä juuri se teki kirjan mielestäni vähän hitaaksi, mutta se oli erilaista verrattuna muihin lukemiini kansainvälisesti suosittuihin dystopia-kirjoihin. Kirjan päähenkilö ei myöskään ole teinityttö, eikä edes enää kovin nuori nainen. Kirja vaikuttaakin enemmän aikuisille suunnatulta, kuin muut lukemani ulkomaiset dystopiat.

Miksi lähes kaikkien dystopia-romaanien päähenkilö on tyttö tai nainen? Kun päähenkilö on nimetty yhden maailman kirjallisuushistorian tunnetuimman naishahmon mukaan, ei voi olla ajattelematta, ainakaan minä en voi, onko sillä jokin lisämerkitys. Rakastuuko Juliet johonkin kiellettyyn henkilöön, tai onko hänellä jo aikaisemmin ollut kielletty suhde tai rakkauden kohde. Kirjassa tuotiin muutaman kerran esille, minusta vähän irrallisena, että Julietin nimi tulee tunnetusta näytelmästä. Olikohan se vinkki lukijoille, että kaikki varmasti tajuavat yhteyden. Kieletty rakkaus tulee esille monesti muiden kokemana, ja osa jopa kuolee rakkauden vuoksi. Kirjan loppupuolella alkaa myös nousta esille viitteitä Julietin rakkauselämästä.

Niin paljon kirja ei imaissut mukanaan, että lukisin seuraavat osat heti perään. Mutta varmastikin jossain välissä, kun taas tekee mieli lukea dystopiaa tai Julietin salattu rakkauselämä ei jätä rauhaan, vaan siitä on otettava selvää.