Kiitos kaikille lukijoille lukemisesta!

Oman Fexeus postaukseni innoittamana kuuntelin Valtapelin (2013). Kirjan idea on käyttää valtaa sympaattisella ja ystävällisellä tavalla, tai ainkin sinnepäin - ei keppiä vaan porkkanaa mentaliteetillä.
Yksi asia, mikä pisti korvaani, oli muiden kiittäminen jopa asioista, jotka toisten kuuluu tehdä ja joista eivät odota kiitosta. Ajatus, joka miellyttää minua kovasti ja jota yritän muistaa noudattaa. En kyllä ole kovin hyvä muistamaan. Kotona perheen kesken onnistun paremmin, kuin vaikkapa töissä.  Selvästä avusta kiitän kyllä, mutta olisi hyvä keksiä yllättäviäkin syitä. Kerran nimittäin kiitin yhtä trukkikuskia hänen tavastaan hoitaa yksi työtehtävistä ja ilmeestä päätellen "I made her night".

Törmäsin joskus reilu vuosi sitten yhteen syvästi inhoamistani elämänohjelistoista, niistä joissa kehotetaan olemaan mahdollisimman tyytymätön päästäkseen eteenpäin, tai sinne päin. Se oli viiden kohdan lista itsetunnon parantamiseen. Yksi neuvo oli, että ei pidä kiitellä muita asioista, jotka heidän kuuluukin tehdä. Olen välillä epäillyt ja toivonut, että ehkä neuvo oli ironinen, mutta koska muut neljä eivät olleet, tuskin sekään. Oma itsetunto muka kohenee, kun ei kiittele muita turhaan, vaan olettaa, että kaikki tekevät heille kuuluvat tehtävät. Omituista, minun minäkuvaani ei laske tipan vertaa se, että kiitän muita, ihan mistä vaan voin keksiä kiittää. Muita on mukava ilahduttaa, ja jos se ei riitä, niin on kiva tuntea olevansa erityisen hyvä ihminen. Sanoin, tai siis kirjoitin, tuntea, en väitäkään, että olisin.

Fexeus ohjeisti vielä lisää muiden kiittämisestä: älä sano vain kiitos, vaan erittele mistä kiität. Se muuten on joskus ihan kamalan hankalaa. Kun joku vaikka ojentaa minulle lautasen tai antaa tietä kaupassa, niin tuntuu epäluonnolliselta sanoa: "Kiitos lautasesta!" tai "Kiitos, että annoit tietä!" Ainakin tuo jälkimmäinen ei kuulosta aidolta kiitokselta, vaan nälväisyltä, että joku oli asettunut tielle keskelle käytävää. Ehkä joissakin tilanteissa pelkkä "kiitos" on kuitenkin paras. Vai olenko vain liian mielikuvitukseton?

Heikki Oja: Aurinkokunta uusiksi ja Aurinkokuntamme

Heikki Oja: Aurinkokunta uusiksi (URSA 2008) ja Aurinkokuntamme (URSA 1990)

Kuuntelen Aurinkokunta uusiksi kirjaa. Seuraan uutisia avaruudesta jatkuvasti, mutta viime vuosina on uutta tietoa saatu paljon, joten päätin päivittää kokonaiskuvaani aurinkokunnasta. Heikki Ojan teos on sopivan kattava ja suppea.

Kuunnellessani yllätyin, miten suuri osa kuista on löytynyt vasta tällä vuosituhannella. Jotenkin mielikuvissani niiden nimet ovat tuttuja ja nuoruusvuosiltani - aina ei voi luottaa mielikuviinsa.
Toinen yllättävä asia, jonka tietysti tavallaan tiesin, mutta en silti oikein tiedostanut, oli viime vuosina tehtyjen avaruusolentojen määrä.

Kirjassa kuulostaa olevan paljon hienoja kuvia planeetoista, kuista, Auringosta ja muista Aurinkokunnan jäsenistä. Itse missaan ne, koska kuuntelen äänikirjana. Olen harkinnut paperikirjan hankkimista rinnalle.

Osa perusasioista on selitetty aiemmassa kirjassa Aurinkokuntamme. Huomasin kuunnellessani, että parasta paikata tietoaukkoja erityisesti Auringosta ja hankin senkin. Sitä ei ole äänikirjana, joten lainasin e-kirjan. Sain vähän niitä kuviakin katseltavaksi ja olin nyrjäyttää aivoni Auringon fuusioreaktion kanssa. Kemialliset merkit, merkinnät ja nimitykset olivat haudattuna aika syvälle aivoihini, mutta kyllä ne sieltä lopulta löytyivät. Netistä on helppo vähän kertailla.

Sain myös uutta, tarkempaa, informaatiota vuoden 2006 uudesta planeetta määritelmästä ja sen synnytystavasta ja -tuskista. Joudun taas muuttamaan mielipidettäni sen planeettaudesta.

Olen viime aikoina kuunnellut lähinnä tietokirjoja, harraste- tai ammattikirjallisuutta. En ole viitsinyt blogata niistä, mutta halusin tuoda nämä esille ja suositella kaikille asiasta kiinnostuneille. Eikä niitä ydinreaktioita ole pakko ymmärtää tai edes lukea. Ne ovat erillisenä tietolaatikkona tekstin sivussa. Minun vain pitäisi ehkä osata ne tentissä syksyllä.

Reuhurinne askartelukirja

Anne Luukkanen, Päivi Puustinen, Jii Roikonen: Reuhurinne, askartelukirja
52 sivua
Kustantaja: Otava
Kirja saatu kustantajalta. Suurkiitokset!

Hauskoja askarteluideoita ala-asteikäisille, ja vähän isommillekin, Reuhurinteen kavereiden seurassa.

Aika moni idea on meillä testattu jo aiemmin, mutta osa oli meille aivan uusia. Perheen Reuhirinne-fani innostui heti Pöntistä esittävästä hama-helmiohjeesta. Se toimii muuten myös ristipistomallina ja neuleiden kuvioina.

Minä tykästyin yhteen korttimalliin ja ehdin jo aloittaa ensimmäisen askartelun. Paria muuta ideaa testaan, kunhan saan sopivat tarvikkeet kasaan. Kierrätysmateriaalien käyttö ohjeissa on selkeää plussaa, minä vaan satuin heittämään viikolla kaikki purkit ja pakkaukset keräykseen.

Tiesittekö muuten, että mätitahnatuubien sisäpuoli on usein kullanvärinen, se voisi sopia materiaaliksi vaikkapa Reuhurinteen linnaan.

Selkeiden, kohta kohdalta etenevien numeroitujen sanallisten ohjeiden ja selkeiden kuvien avulla askartelu sujuu helposti. Jopa minulta.

Askartelukirjat ovat kivoja ihan vain kuvakirjoina. Katselen ja selailen mitä monesti ihan vain kuin vaikkapa luontokuvia. Tämä kirja onnistui kuitenkin innostamaan tarttumaan heti saksiin, liimapuikkoon ja suosikkeihin viivottimeen ja reikälevyyn.

Ps. Onko kellään ideaa, miten saa tiukasti liimatut etiketit irti lasipurkeista ja - pulloista?

Blogityömaa ja meidän suosikkikakku

Olen vaihdellut blogin ilmettä, moni pohja ei tunnu toimivan mobiililaitteissa. Osa hienoista taas on vaikeasti luettavia jopa koneella.
Eilen huutoäänestettiin poikasten kanssa ja tuloksena toistaiseksi tällainen kukkapohja.
Toivoisin teiltä lukijoilta kommentteja luettavuudesta ja mistä tahansa pohjaan liittyvästä. Rehellisiä, vaikka nimettömiä. Kommentit voi lähettää myös blogin sähköpostiin tai Facebookissa.
Jostain syystä normipohja ja mobiiliversio eroaa toisistaan aika lailla, esim. reaktioruutuja en ainakaan minä löydä mobiilipohjalla katsellessani.

-----
Meillä juhlittiin syntymäpäivää myös eilen:

Kakkupohja on tehty Strömsön peruspohjaohjeella:

4 munaa
2dl sokeria
1dl kiehuvaa vettä
3dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Laita uuni lämpenemään 175 celsiusasteeseen. Voitele ja korppujauhota vuoka.
Sekoita munat ja sokeri, lisää kiehuva vesi. Vatkaa sen jälkeen 10 minuuttia (ota aikaa!)
Sekoita kuivat aineet ja lisää ne varovasti sekoittaen munasokerivaahtoon.
(Joskus saattaa onnistua myös ilman leivinjauhetta, en silti suosittele kokeilemaan, jos ei ole pakko.)

Täyte:

Leikkaa pohja kolmeen osaan. Kostuta limsalla, maku on valinnainen, mutta kokis ei oikein sovi, eikä kivennäisvesi. Levitä pohjasiivulle hilloa ja banaaninsiivuja sekä minttusuklaavaahto. Nosta seuraava viipale päälle ja toista käsittely.
Minä tykkään tosi tosi tosi kosteista kakuista, käytän yleensä kolme lasillista kostuketta, ilmeisesti lasin koosta riippumatta.
Älä laita täytettä viimeisen viipaleen päälle, mutta kostuta kuitenkin erityisen hyvin.

Kuorrute:

Kermavaahtoa ja vadelmakarkkivaahtoa.

Minttusuklaavaahto:

3dl kuohukermaa
200 g minttusuklaata

Lämmitä kerma, älä anna kiehua. Lisää suklaan palat kermaan ja anna sulaa. Sen jälkeen jäähdytä seos jääkaapissa riittävän kylmäksi. Vähintään viisi tuntia. Kun seos on jäähtynyt, sen voi vatkata vaahdoksi.

Minä tietysti ehdin kiehauttaa kerman etsiessäni suklaalevyä. Jäähdytin yön yli parvekkeella, kun lämpötila sattui olemaan siihen sopiva.

Käytin minttukrokanttisuklaata, mutta vaikkapa pätkikset toimii varmasti vielä paremmin. Osa krokantista juuttui kauhaan, mutta oli siitä osa sulanut seokseenkin.
Tämän pahin ongelma oli, että oltiin syödä se pois maistellessa ja kulhonnuolemisvuoroista tuli tappelu.

Vadelmakarkkivaahto:

3dl kuohukermaa
80 g vadelmakarkkeja (geléhallon)

Valmistetaan kuten edellä.
Käytin väärän merkkiäsiä karkkeja, vaahto ei ollut kovin hyvää, mutta toimi koristelussa.
Vaahdon pursottaminen oli vähän erilaista kuin normaalin kermavaahdon. Olisi kannattanut harjoitella ensin kakun viereen, eikä suoraan kakulle. Kerran pursotettuna koristeet kyllä pitivät muotonsa hyvin.

Henrik Fexeus: Konsten att få mentala superkrafter 2011

Fexeus on opiskellut käytännöllistä filosofiaa ja on tullut tunnetuksi sanattoman viestinnän tulkitsijana sekä televisio juontajana ja taikurina. Hänen taikatemppunsa eivät ole perinteisiä timo-tai simotaikuritemppuja (riippuen lukijoiden iästä, kumpi teille on tutumpi) vaan ihmisten psyykkistä – olisiko manipulointi sopiva sana.

Minä tunnen hänet tietysti hänen kirjojensa kautta. Satuin kerran huomaamaan kirjaston etä online äänikirjastossa tuon otsikossa mainitun teoksen. Ihastuin heti ja olen kuunnellut kaikki paitsi uusimman. Siitä huolimatta, että osa niistä on osia tuosta paksummasta opuksesta. Fexeus lukee äänikirjat (ruotsinkieliset) itse. Jos osaa ruotsia, suosittelen ehdottomasti kuuntelemista.

Kirjoista on ilmestynyt suomeksi kolme: Valtapeli: vaikuttamisen jalo taito (Suom. Riie Heikkilä), Viettelyn jalo taito 168 vinkkiä miten saat hänet ( Suom. Riie Heikkilä) sekä Ajatusten lukijaksi (en löydä tietoja).

Konsten att få mentala superkrafter (Henkisten supervoimien hankkimisen taito) lupaa paljon: tule viisaammaksi, onnellisemmaksi ja löydä elämäntarkoitus (lähes) ilman ponnisteluja.
Kirjassa opetellaan tulkitsemaan toisten kehonkieltä ja käyttämään omaa sanaton viestintää vaikuttamaan muihin, paljon muistisääntöjä, keskittymään omassa elämässä eteenpäin menemiseen menneiden märehtimisen sijasta, lukefy maan nopeammin ja lopuksi todistelemaan, että jumalaa ja mitään yliluonnollista ei ole.

Viimeistä lukua lukuun ottamatta tykkäsin, nautin ja opin. Olin tosi pettynyt, kun toivoin kirjan jatkuvan vielä pitkää ja sitten Fexeus käytti kohtuuttoman paljon mustetta todistellakseen, että jotakin mitä ei ole ei ole. En ole ikinä ymmärtänyt ateisteja; jos Jumalaa tai noituutta ei ole olemassa niin miten voi olla aktiivisesti uskomatta siihen. Kaikki selvittelyt, miksi Jumalaa ei ole kuulostavat aina siltä, että uskon oikeasti, mutta en halua uskoa. Eikä Fexeus todellakaan tee poikkeusta. Tasapuolisuuden vuoksi: uskovaiset sortuvat ihan samaan, ehkä bloggaan joskus kirjasta, jossa törmäsin tähän.
Fexeus lupaa kuitenkin ison palkkion sille, joka osaa lentää hänen makuuhuoneeseensa lukemaan katonrajaan sijoitetun lapun. Joku minua lentotaitoisempi kollega voisi käväistä kurkistamassa sen.

Kun kuuntelin kirjaa, lapset kyselivät välillä, joko olen oppinut supervoimia ja millaisia. Yritin selittää, mutta ei ne oikein pitäneet numerosarjojen muistamista supervoimana. Voi johtua siitä, että poikaseni ovat siinä itse synnynnäisesti hyviä. Minulla on joissakin asioissa pelottavan hyvä muisti, mutta kaikissa yhtä numeroa pidemmissä luvuissa se on pelottavan huono, tai oli. Yksi kirjan opeista on toiminut kohdallani hyvin ja muistan nykyään jopa puhelinnumeron. Pin, pan, kin, puk ja kon- koodeissa se on iso apu.
Tästä huolimatta esikoiseni osaa lähes 17 kertaa enempi piin desimaaleja kuin minä. Oma muistini rajoittuu laskiken näytölle mahtuviin lukemiin.

Kirjan arvosteluissa olen törmännyt kritiikkiin ostoslistan muistamisen keinoista. Opetteluun kuluu kauemmin kuin itse listan kirjoittamiseen. Tietysti erityisesti aluksi. Aivoja ja muistia on treenattava kuten lihaksia ja monen muunkin asian opetteleminen vie aikaa. Kolmevuotiaana olisin taatusti päässyt nopeammin perille juoksemalla kuin ähräämällä pyörän kanssa. Juokseva nelivuotias minä taas ei olisi pysynyt pyörällä vispaavan perässä. Tai siis olisi, nimenomaan kaukana perässä.
Enkä ainakaan minä näitä ostoslistatekniikoita opettele ostoslistan takia, ostan kuitenkin aina lopulta, mitä huvittaa, vaan aivoja kuntouttaakseni.

Opin myös paljon ihmisten eleiden ja olemuksen tulkitsemisesta ja muokkaamaan omaa sanaton käyttäytymistäni tarpeen mukaan. Mutta pitäisi oikeasti jaksaa harjoitella enempi. Ikävä kyllä harjoittelen mieluummin niitä numeroita ja lukuja kuin kanssakäymistaitoja. Tosin olen ilmeisesti ainoana ihmisenä onnistunut tekemään tietyn yliopiston tentin etänä, eli osaan ainakin jonkin verran suostutella. Pitäisi vielä perehtyä erityisesti teinien taivutteluun.

Lukunopeuteni ei ole harjoituksista huolimatta parantunut montaa prosenttia. Mutta se voi johtua myös näistä muista vaurioista, joku muu voi kokeilla.

Kaiken lisäksi Fexeuksen esimerkit ovat hauskoja.

Tulin sitten fanitusinnostuksessa hankkineeksi Viettelyn jalon taidon (Alla får ligga). Aika monta vinkkiä, millä saa ihmiset kiinnostumaan juuri minusta. Työlästä. Joskus niihin aikoihin mietin muutenkin, millainen minun olisi oltava, että joku kiinnostuisi. Tein kuulemma väärin yhtä ja toista. Taisin nähdä jossain ajatelman tai sitten sain itse ajatuksen (epätodennäköisempää): Jos olen oma itseni, niin saan seuraa, jossa viihdyn. Jos saan siihen sopivan löytymiseen asti olla yksin, niin parempi niin. Ei mennyt montaakaan aika, että löysin minun tyylisen kumppanin. Jos hakee vain yhden illan seuraa niin konsteja kannattaa käyttää. Kirjassa taidettiin luvata, että kun tapaa paljon sakkia, niistä on helpompi löytää sopiva. Varmasti hyvin totta. Mutta onko ihan vääristellyn kuvan antaminen hyvä lähtökohta, kannattaa siis poimia omaan tyyliin sopivat niksit.

Madonluvut 1-v

koska aurinko piilottelee meillä uskollisesti pilvien takana, täytyy piirtää tänne
aurinkoinen syntymäpäivä.

Puhallan kynttilän ja esitän toiveen. Sitä ei tietenkään saa kertoa kenellekään.

Uskomatonta, että olen pitänyt tätä blogia jo vuoden. Aika kuluu vauhdilla kun on hauskaa. Suurin syy uskomisen vaikeudelle taitaa kyllä olla kevään puuttuminen. Keväällähän minä tämän aloitin ja nyt on vielä talvi.

Pähkylöitä ja pikkupuita

Meillä kevät etenee näin:

Ei siis ole vielä asiaa pihalle möyrimään ja innostusta taimien istutteluun ei tahdo olla, kun on synkkää ja sateista. Sain silti muutaman kukan ja hyötykasvin siirrettyä uuteen multaan ja isompaan astiaan. Toivottavasti siirto onnistui. Yleensä onnistuu, mutta aina joskus kaikki kuoleutuu koulinnan jäljiltä.

Hain vähän kevät inspiraatiota hyötykasviyhdistyksen jäsenlehdestä Pähkyläsyä. Kannessa on todella kaunis kuva kakkivista kuulista.

Lehdessä on usein Toivo Rautavaaran mielenkiintoisia kasvikertomuksia. Tällä kertaa radio-ohjelmasta  kukkivista kaaleista vuodelta 1975.  Muutakin mielenkiintoista kasvi- ja yrttitietoutta. Tällä kertaa oli mukana uusi sarja: Jaa omat mokasi. Jostakin syystä sellaiset tarinat ovat aina hauskoja. En ole vahingoniloinen, mutta iloinen, että muutkin mokailee, en vain minä.
Kauha ja juuri osiossa on mielenkiintoisia kasvisreseptejä. Osa on liian mielenkiintoisen oloisia itse kokeiltavaksi, mutta esim. tässä numerossa oli nokkosohjeita, joita aion koittaa, kunhan kevät saapuu meillekin. Mukana oli myös kadottamani puolukkahyveen ohje. Mutta eihän täältä ulkomailta saa talkkunajauhoja.

Lumisateesta huolimatta pihaan on ilmestynyt varma keväänmerkki:

Tämä pitää sopivasti poissa muista hommista.

Puuhastellessa olen kuunnellut Tuomas Nevanlinnan Antero joutuu luontoon -opusta. Aluksi tykkäsin ja ilahduin kovasti monestakin sutkautuksesta. Erityisesti kuitenkin keitin nimittäminen mössöksi lämmitti sydäntä, kutsun ainakin puolia kokkaamistani ruokalajeista sillä nimellä.Puolenvälin kieppeillä kyllästyin liialliseen tyyliin. En silti oikein malta jättää kesken.

Edit.
Kirja paranee taas loppua kohden, kannatti jatkaa kuuntelemista.