tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kesädekkareita



Epärealistisen ajankäyttöoptimismin takia minulta jäi dekkariviikko lähes kokonaan väliin ja sen jälkeen olen tavannut tuota espanjankielistä dekkaria. En aikonut aloittaa kuunneltavaksi dekkareita yhtä aikaa sen kanssa, mutta sorruin. Listaan tähän tänä kesänä (nk. kesänä) kuunneltuja dekkareita.

Camilla Läckberg:
Olycksfågeln, suomeksi Pahanilmanlintu.
Tyskungen, suomeksi Perillinen. (Vielä kuuntelematta, mutta ehdottomasti aloitan heti ihan pienen pienen dekkaritauon jälkeen.)
(Sarjan aiemmat kirjat: Jääprinsessa, Saarnaaja ja Kivenhakkaaja.)
Fjällbacka-sarja paranee edetessään. Juuri sellaisia dekkareita, joista tykkään; murhamysteerejä, joiden taustalla on yleensä menneisyyteen liittyvä tarina ja lisäksi päähenkilön omaa perhe-elämää ja kurkistuksia milloin kenenkin kollegan yksityiselämään. Fjällbacka-sarja on siitä erilainen, että päähenkilön perhe-elämää kuvataan enimmäkseen poliisin puolison näkökulmasta. Ensimmäisessä kirjassa päähenkilönä olikin toimittaja-kirjailija Erica Falk ja luulinkin aluksi näiden olevan Liza Marklundin dekkareiden tapaan toimittajan näkökulmasta kirjoitettuja.
Toinen raikas piirre perhe-elämässä on Erican sisko, eli kaikki ongelmat, murheet ja juonen kulut eivät liity päähenkilöiden välisiin parisuhdeongelmiin eivätkä heidän lapsiin. Ehkä tulevaisuudessa myös lapsiin, kun he kasvavat.
Kirjojen lopussa on ollut sen verran houkutteleva cliffhanger, että olen malttamattomana kaivellut käsiini seuraavankin kirjan.



Vera Vala:
Kuolema sypressin varjossa, Arianna de Bellis tutkii
Odotin tältä kirjalta enemmän. Ulkosuomalaisen kirjoittama ja päähenkilölläkin suomalaiset juuret. Se ei oikeastaan näkynyt kirjassa kovin voimakkaasti, muutamassa kohdassa tuotiin vähän keinotekoisen oloisesti esille. Paljon asioita, joita selitettiin. Osa oli mielenkiinoista uutta tietoa, mutta osa tuntui liian triviaalilta selitettäviksi. Tyyliltään ehkä enemmän juuri sellaisten dekkareitten tyylinen, jotka aikoinaan karkottivat minut dekkari-genren kimpusta. Ehkä hieman Sherlock Holmes tai Hercule Poirot tyylistä, keskitytään vain tutkimukseen ja päähenkilöstä vain muutamaan piirteeseen. Tietysti voin olla väärässä näiden kahden herrasmiehen kohdalla, koska en koskaan tutustunut heihin kunnolla, mutta tämä on minun vaikutelmani.
Loppua kohden Arianna alkaa muuttua kiinnostavammaksi ja saada enemmän syvyyttä ja kaikenlisäksi jonkinlaista hengenheimolaisuutta kanssani. Voi siis olla, että annan hänelle vielä mahdollisuuden, ainakin yhden kirjan verran. Jotkut teistä lukijoista osaavat varmaan kertoa mielipiteensä sarjan muista kirjoista. Kannattaako jatkaa?



_____________________________
Kiitokset tuttaville, jotka muistivat cliffhanger-termin! Minä muistelin vain jotakin roikkumiseen liittyvää, enkä tiedä olisiko näyttänyt hyvältä kirjoittaa kirjoissa olevan roikuttaja tai roikkuja.

Ostoksilla



Meillä on tuolla kylällä kaksi ruokakauppaa. Käyn yleensä aina vain siinä "toisessa", mutta Schenker-paketit tulevat siihen "toiseen" ja siellä on myös salaattibaari ja juustotiski. Pahaksi onneksi paketit haetaan juustotiskin takaa ja sorrun turhan usein ostamaan herkkuja. Nyt törmäsin tiskillä todelliseen yllätykseen.






Aurajuusto-ananas pitsan voimalla kävin koiran kanssa kesäisellä lenkillä.

Kukkia, joista en tykkää:







Kukkia, joista tykkään:





maanantai 29. kesäkuuta 2015

Pohjolan kesä on tänään

 
...ja  minä olen taas sairaana.
Onneksi tuli paketillinen viihdykettä ja tuo espanjankielinen dekkari on edelleen kesken. Tekemisen puute ei siis pääse iskemään, kun vain jaksaisi lukea tai katsella filmejä. 


On se tämä somen ja ryhmän vaikutus voimakas, kun olette saaneet minutkin tilaamaan tv-sarjan katsottavaksi. En ole harrastanut tv-sarjoja vuosikausiin, mitä nyt muutamia pakollisia tietysti. Tuo edelleen kesken oleva kirja tuo kielellään ja tyylillään mieleen yhden suosikki sarjoistani: Naapureina Madridissa. Seurasiko teistä kukaan muu sitä?





lauantai 27. kesäkuuta 2015

Pasi Imari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa (2013)


Kirja kuin painajainen ja säähän sopivaa lukemista.

Lapsuudenuskonsa kadottanut ja juuri eronnut Judith ja muuttaa Helsinkiin uuden, paremmin palkatun, mutta haastavan, työn perässä. Työssään hän joutuu tekemisiin uskon ja hengellisyyden kanssa yllättävällä tavalla. Lisäksi hän saa hoidettavakseen maailman tunnetuimman ateistin ja joutuu etsimään totuutta kahden leirin välissä ja samalla hänen tulisi pelastaa kuolemansairaan kummipoikansa sielu.
Välillä tulee tunne, että kirja on pahan ja pahan välinen taistelu ja kaikki ajatukset uskosta, epäuskosta ja ateismista käännetään päälaelleen.

Kirjassa kuljetaan usealla aikatasolla, mutta menneisyys esitetään aina helposti nykyisyydestä erotettavassa muodossa. Lisäksi kirjassa seikkaillaan painajaisessa, Euroopassa sekä uskonnon, kirjallisuuden ja kirjallisuusanalyysin että hieman tieteenkin maailmoissa.

Kirjallisuusanalyysiosaa olisi voinut syventää vielä enemmän jonkinlaisen ratkaisun löytämiseksi ja kirjallisuuden henkilöt törmäilevät mukana ilman suurempaa tarkoitusta. Ellei sitten minulta jää joku yhteys ja tulkinta tajuamatta.

Kertojaratkaisu on erikoinen. Ei kuitenkaan ainutlaatuinen ja minulla on hämärä muistikuva, että olen ainakin kuullut puhuttavan vastaavasta.

Kirjassa oli yksi teema, joka toistuu usein painajaisissani ja toinen, joka oli mukana ensimmäisen kerran muutama viikko sitten. Lisäksi oli vielä kolmaskin, josta kuulee monesti puhuttavan painajaisten yhteydessä, mutta joka ei onneksi kuulu omiin painajaisiini. Painajaisteemoistaan huolimatta kirja ei ollut liian pelottava eikä painostava, enemmänkin odotin saavani ratkaisun, miten painajaiset voitetaan. Saako kirjasta vastauksen siihen jää varmaan itse kunkin pääteltäväksi ja koettavaksi.


Kirjan alussa minua häiritsi yksi varmaan ihan mitätön seikka:

"Hän katsoi raapustamiaan yhtälöitä ja sanoi osaavansa laskea sataan." Minua häiritsi, että ensin kahdeksan vuotias raapustaa yhtälöitä ja sitten osaa laskea vain sataan. Minun tietääkseni yhtälöihin perehdytään vasta monta vuotta myöhemmin ja kahdeksanvuotiaat laskevat yli sataan. Tietysti, että osaa laskea sataan, ei välttämättä tarkoita, että ei osaa pidemmälle, mutta olettaisin silti niin.

Koska aina tahtomattanikin tulkitsen kirjan henkilöiden nimiä, en voinut jättää googlaamatta, mitä merkityksiä tämän kirjan päähenkilöiden nimillä on. Löysinkin apokryfikirjan nimeltä Judithin kirja, jossa päähenkilö, Judith, pelastaa kansansa epäuskolta. Siinä Judith tosin viettelee vihollisensa ja katkaisee sitten hänen kaulansa. Voihan tämänkin kirjan tietysti tavallaan niinkin tulkita, jos välttämättä haluaa. 


torstai 25. kesäkuuta 2015

Lukumaraton


Olen edelleen kahden vaiheilla aloitanko maratonin tänään vai huomenna. Kesäflunssa ja sadesää muuttivat suunnitelmat. Onneksi lukumaratonille voi osallistua huoletta flunssassakin, mutta suoritukseen se voi vaikuttaa, kun väsyttää ihan älyttömmästi.

Olen valikoinut lukumaraton kirjoiksi:
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa  458 s.
Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa
Toni Hill: Los Amantes de Hiroshima                  37 s.

Kahta ensimmäistä kuuntelen, kolmatta luen. En aikonut kuunnella muita dekkareita niin kauan, kun luen tuota espanjankielistä, mutta muutin nyt mieltäni. Valikoin uusia kirjoja, joista on helppo seurata sivumääriä legimus-kuunteluohjelmalla.

Raportoin tänne, milloin aloitan ja miten edistyn.
Startti 18:30

-------------------
Lopputulos vähän alle 500 sivua. Ei ole selvästi minkäänlaista kestävyyttä, nukahdin iltapäivällä ihan liian moneksi tunniksi. Lisäksi päivälle tuli yksi odottamaton pakollinen meno, mutta onneksi se ei vienyt ihan kamalan kauan.
En siis ehtinyt aloittamaan Valan kirjaa, kuuntelen sen ehkä nyt tähän perään, vaikka minulla on kesken Oi ihana toukokuu, mutta jatkan sitä sitten, kun aurinko taas paistaa. Sielut kulkevat sateessa sopi oikein hyvin tämän kesän alkuun. Yllättävän hyvä kirja, vaikka muistuttaa painajaistani. Siitä sitten enemmän, kun saan sen loppuun.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Suojaväri


Akustikusneurinooma ryhmästä löysin artikkelin suojaväristä. Minullakin on. Olen valitettavasti hyvä unohtaamaan käyttää heijastinliiviä, olen aina ollut, suosin takkeja, joissa on kiinteät heijastimet. Kesällä tulee käytettyä vielä harvemmin. Olen onneksi aina pitänyt aika paljon värikkäitä vaatteita, mutta aina ei löydy sopivasti, ja sopivia, värikkäitä takkeja.



Rintanappi, joka muistuttaa keskustelukumppania puhumaan kuuluvasti ja selvästi on hieno keksintö, olen välillä tosi tympääntynyt mumiseviin kaupan kassoihin ja työkavereihin. Onko se nyt ironista vai mitä, että teksti vaan on sen verran pienellä, että se varmaan näkyy aika huonosti, eikä välttämättä kiinnitä kaikkien huomiota. Eikä sitä oikein viitsi laittaa kosteutta kestävään takkiin. Kuvattu nappi minulla on työlippiksessä. (Siksi lippis on niin likainen.) Kynnys laittaa tuollainen näkyvä viesti huonokuuloisuudesta –vammasta, oli aika korkea. On varmaan vieläkin, en ole laittanut kesätakkiin tai laukkuun minkäänlaista pinssiä, tuo on tuossa silleen unohtuneena, en ruukaa kiinnittää siihen itse suurempaa huomiota, enkä muistaa, että se on siinä. Muuten varmaan poistaisin jonakin heikkona hetkenä. Toisaalta haluaisin t-paidan, jossa on selkeästi tuollainen teksti kuin heijastinliivissä. En kyllä oikeastaan koskaan liiku t-paidassa.









Olen kuunnellut tässä välissä Minna Lindgrenin Kuolema Ehtoolehdossa. Hauska kirja, joka on huumorin ohella ja varjolla myös yhteiskuntakriittinen.
Olen viimeaikoina lukiessani huomannut, että kirjojen henkilöt alkavat olla nuorempia kuin minä. Tai jos ovat kovin vanhoja saattavat olla jopa vuoden tai pari vanhempia. Tässä kirjassa ei ollut sitä ongelmaa.


Olen tämän tainnut kirjoittaa aiemminkin, mutta kerron kuitenkin. Voi vaikuttaa ristiriitaiselta puhua kuulovauriosta ja äänikirjojen kuuntelemisesta. Vielä hankalampaa voi olla ymmärtää, miksi en pysty kunnolla lukemaan tekstiä, kun vaurio on korvassa, eikä silmissä.

Vain toinen korvani on vaurioitunut, kuulen toisella (ikäisekseni) normaalisti. Vaikka yhden korvan varassa eläminen vastaa täyttä kuuroutta joissakin tilanteissa, kuulen sillä ihan hyvin esim. sopivassa tilassa pienessä porukassa käytyjä keskusteluja, ja äänikirjoja. Hälyäänet saattavat olla suunnattoman häiritseviä, siksi äänikirja ei toimi vain kirjallisena viihdykkeenä ja sivistäjänä, vaan suojaa äärimmäisen stressaavalta hälinältä. Töissä meillä on kamalasti hälyä ja moni kone ääntelee samalla tavalla ja suuntakuulottomana en tiedä yhtään, mikä milloinkin ääntää. Kun laitan kuulosuojaimet ja lisäksi kirjan, vaimenee ympäristön äänet sen verran, että kuulen voimakkuuseroista, milloin hälyyttävästi ääntelevä kone on omani. Monet muut täällä töissä kuuntelevat radiota, mutta se on minulle kirjan kuuntelua hankalampaa. Radiossa on helposti möykkää ja taustamusiikkia ja muita häiriötekijöitä, kirjassa on kerrallaan vain yksi lukija ja harvoin taustamusiikkia, paitsi joissakin englannin- ja espanjankielisissä.



Korvassa on lisäksi muitakin elimiä, kuin kuuloelimet. Tasapainoelimen puuttuminen vaikuttaa myös näköön. Tästä on hirveän vaikea löytää tietoa, mutta kerran olen saanut tyydyttävän selityksen tasapainoelimen häiriöiden vaikutuksesta näköön. Kuvailu siitä, miten lukiessa rivit ja kirjaimet pomppivat ja liikkuvat tuntui hyvin tutulta. Myös se, miten se vaikuttaa muuhun näkemiseen. En itse osaa kuvailla sitä. En voi oikein sanoa näkeväni kahtena, mutta kuva ei aina ole myöskään yksi kiltti paikallaan pysyvä ja liikkumaton kuva. Ei edes yhdellä silmällä. Sanon joskus näkeväni yhtenä ja puolena.

Äänikirjojen maailmaan tutustuin aluksi tietysti ilman Celia- ja Legimus-kirjastoja. Silloin oli valittava niitä kirjoja, mitä sattui olemaan äänikirjoina saatavilla. Sen ansiosta aloin kuuntelemaan kirijoja, joihin tuskin olisin muuten koskaan tarttunut. Onneksi.


Nyt uusilla lukulaseilla pystyn lukemaan hieman paremmin, mutta se on edelleen hidasta ja hirvittävän uuvuttavaa. Harmi. Kirjoittaminen on tavallaan helpompaa, mutta en aina lue kirjoittamaani tekstiä. Sen takia kirjoitusvirheet ovat aika yleisiä ja voitteko kuvitella, että aikuiset ihmiset jaksavat siitä, ei vain huomautella, vaan suorastaan pilkata ja kiusata. Erityisesti netissä. Jos ihmiset ovat tekemisissä jonkun luki- ja näköhäiriöisen sijaan vaikkapa änkyttävän kanssa, alkavatkohan he sittenkin kiusata ja pilkata? En oikein usko, enkä tosiaan ainakaan toivo niin. Toisaalta kyllä liputan kirjoitustaidon puolesta. Tekstit joista puuttuu kaikki välimerkit ja isot alkukirjaimet (tai vielä pahempaa, kaikki pienet kirjaimet) ja muut pienet, mutta niin tärkeät muotoseikat, jäävät yleensä kokonaan lukematta ja hyväkin informaatio menee, ainakin minun osaltani, hukkaan.



maanantai 22. kesäkuuta 2015

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu



Kirjoitin tämän alunperin kommentiksi Pihin naisen elämää -blogiin, mutta koska tästä tuli niin pitkä, päätin siirtää sen tänne pitkästyttämästä toisten blogeja. Yhä edelleenkään en aio kertoa kirjasta sen enempää, vain omia ajatuksiani siitä.


Ahmin kirjan tänään aamupäivän kuluksi. En ole kuunnellut muita Hirvosen kirjoja, vaikka olen suunnitellut. Niin vaan blogistan sai minut taas lukemaan juuri sen, mistä kaikki muutkin puhuvat :)
Kirja muistutti jollakin tavalla He eivät tiedä mitä tekevät -kirjaa. Aiheeltaan ja kirjoitustyyliltään. Ja tämä on iso kehu, jos on huomannut, mitä tykkäsin Valtosen kirjasta.
Minulle tuli mieleen sellainen ajatus, joka taitaa tulla Raamatusta, että isien pahat teot kostetaan kolmanteen ja neljänteen polveen. Olen ajatellut sen niin, että siinä lauseessa ei väitetäkään Jumalan kostavan, vaan asian olevan niin, että kaikki paha, mitä koemme, vaikuttaa vielä tuleviinkin polviin. Tässä kirjassahan lapsien äiti-linjassa oli pahuutta, joka minun käsitykseni mukaan sai alkunsa siitä, miten rikkaat kohtelivat köyhän palvelijan lasta. Siitähän tämän maailman ongelmat taitavat paljolti lähteä, isommat, voimakkaammat ja rikkaat sortavat ja alistettujen on jotenkin koitettava tulla toimeen ja vastattava välivallalla. Rikkaiden käytös onnistutaan yleensä median ja propagandan voimalla esittämään hyväksyttävänä ja alistettujen taas terrorismina. Joskus taas alistamisen seuraukset purkautuvat väärällä ja kontrolloimattomalla tavalla. Aslakin toiminnasta huolimatta meidän on varmasti aika vaikea tuomita kaikki hänen ajatuksensa itsekkäistä ihmisistä ja kulutusyhteiskunnasta väärinä.
Pihin naisen pohdinnasta vahvasta ideologiasta aloin ajattelemaan, että ehkä se on juuri niin. Mikä tahansa ideologia voi helposti muuttua vaaralliseksi, erityisesti tietyllä tavalla herkkien ihmisten käsissä (tai aivoissa ehkä paremminkin).

Luin vasta NASAn raportin, jonka mukaan ihmiskunta romahtaa muutamassa vuosikymmenessä. Raportin löysin täältä. Joko siitä lukemalla tai jostakin toisesta tutkimuksesta jäi mielikuva, että suurin uhka on köyhin riisto ja varojen siirtyminen kokoajan pienemmälle eliitille. Jonkin artikkelin mukaan romahdus tapahtuu sen takia jo ennen kuin luonnon varat loppuvat kokonaan tai ilmaston muutos ehtii tuhota meidät. Harmi, että en muista, mistä tämän ajatuksen luin, koska tämä vastaa hyvin pitkälle minun omaa näkökantaani. Toisaalta joku supertulivuori saattaa räjähtää milloin tahansa, ja se saattaa jopa olla pelastus ihmiskunnalle – tai sitten ei.

Maapallo ylikansoittuu niin, että jotkut ihmiset ottavat asiat omiin käsiinsä ja tappavat sokkona sivullisia, kun samaan aikaan jotkin uskonnolliset liikkeet tekevät yhä edelleen töitä vastustaakseen syntyvyyden rajoittamista.

Kiinnitän kirjoissa helposti huomiota henkilöiden ja paikkojen nimiin. Ehkä liikaakin, ehkä kaikkeen ei ole piilotettu piilomerkityksiä. Mutta liekö silti ihan sattumaa, että perheen isän nimi oli Erik.

Kesälukumaraton


Perjantaina starttaa kesän (ensimmäinen) lukumaraton. Tai oikeastaan starttipäivä on jo torstaina, vaikka varsinainen maratonpäivä on perjantai. Minä joudun ottamaan varaslähdön ja lukemaan torstai-illasta perjantai-iltaan, koska perjantaina on työpaikan brännboll-ilta. En kyllä ole ihan varma osallistunko, koska on missään nimessä ainakaan pelaa brännbollia, en missään tilanteessa enkä ainakaan humalaisten työkavereiden kanssa. Ja jos sataa, olen mieluummin kotona kuuntelemassa kirjaa. Tai voihan sitä kuunnella firman pileissäkin....


Lukumaratonille voi ilmoittautua täällä. Sieltä löytyy myös säännöt. Aion raportoida lukemani ja kuuntelemani sivut sekä siellä että täällä.


Yhtenä maratonkirjana on varmasti yhä edelleen kesken oleva Toni Hillin viimeisin dekkari. Se etenee hitaasti. Mutta onpahan katetta koko rahalle. En ole vieläkään valinnut toista kirjaa, sitä, jota kuuntelen. Taidakin mennä vakoilemaan, onko muilla osallistujilla hyviä ideoita.

Mary Ann Shaffer: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

 Suomentanut Jaana Kapari-Jatta


"Hän on rappari" ehdin hetken miettiä, että eihän
silloin vielä olut rapmuusikoita. Hoksasin sitten kuitenkin, että kyseessä on eri ammatti.


Kirja on luettu jo lähes kaikkialla muualla, joten en taaskaan aio kertoa kirjasta, vaan vain muutamia omia ajatuksiani siitä.


Uskomattoman mielenkiintoinen kirja, ja kuten jo aikaisemmin mainitsin hauska ja kepeä vaikka kertoo vähemmän kepeästä aiheesta. Mielenkiintoista vähän tunnettua historiaa, tai ainakin minulle vähän tunnettua. Sattumalta katsoin toissa iltana dokumenttia, joka sivusi Guernseyn historiaa.


Oli hauskaa kuunnella ihmisistä menneisyydestä, jotka tutustuivat toisiinsa kirjeitse, ystävystyivät kirjeitse ja tapasivat vasta sitten. Hetken sitä ehkä pitää omituisena, kunnes tajuaa, että eikös se ole ihan normaalia meille nettimaailmassa eläjille. Ainakin minä, pitkän linjan irkkaajana ja muutenkin nettiaktiivisena olen saanut paljon tuttuja ja ystäviä tapaamatta heitä koskaan livenä.



Kirjan ovat lukeneet ainakin:


 

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Juhannus


Löysin yksinäisen kirsikkapuun tuolta heitteiltä. Voisikohan sen adoptoida?










Hyvää juhannusta!

















Aloitin Mary Ann Shafferin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville -kirjan kuuntelun. Jostain blogista bongasin ja uskoin – onneksi – suosittelut. En millään muista, missä blogissa kirjan ensin huomasin ja se on lukeneet ainakin Pihi nainen, Kannesta kanteen, Amman lukuhetki. Ilman suositteluja en olisi varmaan koskaan alkanut lukemaan tuon nimistä kirjaa. Hauskaa ja kepeää kuunneltavaa, vaikka aihe ei olekaan mitenkään kevyt. Suomentaja Jaana Kapari-Jatta on myös tehnyt laadukasta työtä, kuten häneltä voi odottaakin.
Suosittelen.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Kesäarvontoja

Osallistuin Ullan Luettujen kirjojen kesän arvontaan. Siinä arvotaan nimestä huolimatta kirjoja, vaikka mieluummin olisin voittanut kesän, nipussa oli monta mielenkiintoista kirjaa.

Pihin naisen elämää -blogissa osallistuin toisenlaiseen arvontaan. Houkuttavat palkinnot siinäkin.

____________________________________
Edit.
Lisään tähän kuvan siitä, miksi haluaisin voittaa arvonnasta kesän:



Tässä minun juhannusruusu. Kukkii yleensä juhannuksena. Tai on edes nupulla.

Sama puska toissa juhannuksena. 

Syreeneistä saisi ehkä vielä surullisempia kuvia.

Kaksin kotona

Ennen:                                                             Jälkeen:










Koira reppana ei tykkää yhtään kynimisestä. Kaikenlisäksi raukalla on karvaa ihan loputtomasti. Tulos on vielä siistimätön; leikkuri kuumeni liikaa ja piti jättää jäähtymään huomiseen asti. Eikä koirakaan enää ollut halukas jatkamaan. Näyttää kuvassakin niin onnettomalta reppana. Kyllä se sitten aika pian huomasi, että juokseminen on kivempaa ilman karvoja ja takkuja.
Lähetin kuvan lapsille ja sain moitteet koiran rumentamisesta. Kuulema ihan hävettää, että koira on noin ruma.

Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen


Loppuihan se viimeinkin! Kirja oli hyvä ja mielenkiintoinen, mutta silti turhan pitkä. Lopussa tarkkaavaisuus katosi monta kertaa ja odottelin jo kirjan loppumista. Kirjassa ei ollut pitkiä ja puuduttavia maiseman kuvauksia eikä muutakaan, eli en tiedä, mistä sitä olisi voinut tiivistää. Jotkut lauseet ja sanonnat tuntuivat toistuvan turhan usein, jotenkin niistä tuli kuva, että tässä junnataan samassa jutussa jatkuvasti. Kannatti silti kuunnella.


Kaikki muut ovat tietysti jo lukeneet tämän vuosia sitten, eli en sen kummemmin viitsi kertoa kirjan tapahtumista. Ja jos joku ei ole lukenut ja kiinnostaa, niin lukemallahan se selviää. Kerron vähän omista ajatuksistani, jotka ehkä nekin ovat kaikille muille jo vanhastaan tuttuja ja tunnetuissa analyyseissä kaluttuja. En ole koskaan lukenut edes mitään analyysejä tästä kirjasta. Ja koska koulussa aikoinaan koko luokallamme luetutettiin Punainen viiva tämän asemasta, en ole kuullut edes yhtään esitelmää. Eipä sillä, että muistaisin jotakin lukioaikaisia esitelmiä, paitsi tietysti itse pitämäni.


Kirjassa on lauseita ja sanontoja, jotka tuovat väkisin mieleen Raamatun. Ei se ole mikään ihme, sijoittuuhan kirja samaan aikakauteen ja vähän samalle maailman kulmalle, kuin osa Raamatusta.
Silti en voi välttää ajattelemasta, että tarinoilla haetaan suurempaakin yhteyttä. Sinuhen löydetään virrasta kuin Mooses ja tavallaan hänen roolinsa on muutenkin vähän moosesmainen. Yhteyden heidän välillään taitavat silti loppu siihen, eikä Sinuhe johdata mitään kansaa minnekään, tosin julistaa monoteististä jumalaa Atonia. Aton-uskonton taas on mielestäni kuvattu jonkinlaiseksi kristinuskon esikuvaksi. Atonilla ja häneen uskovilla on samoja oppeja ja ajatuksia Jeesuksen opetusten kanssa. Esimerkiksi: Kaikki kansat veljiä ja samanarvoisia keskenään. Vain yksi jumala, eikä suvaita muiden jumalien palvontaa. Orjat ja vapaat samanarvoisia.


Waltarin tarina muistuttaa Freudin Mooses ja monoteismissä esitettyjä ajatuksia; Atonin palvonnan ja monoteismin omaksunut Mooses egyptiläinen ottaa johtaakseen yhden seemiläisen heimon, myöhemmin juutalaiset. Tämä teoria ei ole kovin pitävä, mutta yksi legenda legendojen joukossa.
Freudin teoriat eivät ole muutenkaan tunnettuja paikkansapitävyydestään. Silti on mahdollista, että Atonin palvonta oli aikoinaan malli kaikille muilla monoteistisille uskonnoilla. Muistelen, että juutalaisuus muuttui monoteistiseksi joskus Egyptin vankeuden jälkeen. Tietysti myös koko vankeus ja erämaavaellus saattavat olla vain legendoja, eikä Mooseksen olemassaolokaan ole erityisen varmaa.
Waltari varmaan tunsi Freudin teoksen. En ole kuitenkaan kaivellut Sinuhen taustaa mistään.


Aloitin jo kuuntelemaan edellä mainitun Freudin kirjan. Se koostuu kolmesta Mooseksen egyptiläisyyttä käsittelevästä artikkelista. Vaikka olenkin vähän kyllästynyt egyptiläisyysteemaan. Tulin kuitenkin uteliaaksi, enkä sitä paitsi halua aloittaa nyt dekkarin kuuntelua, koska yritän lukemalla lukea yhtä dekkaria. Pelkään, että sekoittaisin ne toisiinsa.



maanantai 15. kesäkuuta 2015

Rokotus

Tänään kävimme lasten kanssa ottamassa rokotukset. Varsinkin nuorin lapsi oli aluksi kovasti vastaan, mutta lopulta rentoutui ja ei piikki pelottanutkaan kovasti. Tosin päästi kovan valituksen, kun isompi sai rokotuksen ensin. Minua taisi lopulta pelottaa eniten. Mutta eniten se sattui kassalla.


Sen jälkeen kävin ostamassa pari puskaa, puuta ja muuta yrttiä. Nyt ne odottelevat pihalla istuttamista. Chilin ja hibiskuksen istutin ja sain punajuuret kylvettyä. Kevät on niin pahasti myöhässä, että sato taitaa kyllä jäädä saamatta.

---------------------------------------------------------------------------
Kun olin lukenut pätkän viime postauksessa kuvattua kirjaa totesin, että on parasta kerrata pätkä edellisen osan lopusta. Sen jälkeen olen tavannut itse kirjaa. Kuten aina, espanjaksi lukiessa pari ensimmäistä lukua etenee työläästi, sitten alkaa päästä kiinni sanastoon ja tyyliin. Tämä tapahtuu yleensä, vaikka olisin lukenut monta espanjankielistä kirjaa peräkkäin. En ole ennen lukenut dekkareita espanjaksi, eli vaatii vähän lämmittelyä.

Toinen ongelma, tai oikeastaan ainut ongelma, on, että uusista laista huolimatta lukeminen ei onnistu kunnolla, rivit ja kirjaimet tahtoo hypellä ja silmät väsyvät äkkiä, eli voin lukea vain muutaman sivun kerrallaan. Onneksi kirjan teksti on harvaa ja helposti luettavaan.

On kyllä vielä yksi ongelma, ajan puute. Kirja imaisi mukaansa heti alusta lähtien ja monta erilaista tapausta kietoutuu toisiinsa. Kirjoittaja osaa erittäin hyvin pitää yllä jännitystä ja herättää lukijassa sisälmyksiä kutittava uteliaisuus lukema eteenpäin.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Dekkariviikon lukemisia

Sain viimeinkin kauan odotetun kirjan. Lukulasit pääsevät nyt testiin, pystynkö niillä lukemaan.

torstai 11. kesäkuuta 2015

Pihalla

Olen ollut flunssassa, mutta pihalla on tehtävä hommia, jos ei halua hukkua rikkaruohoon. Tänä keväänä on ollut pakko käyttää joka ikinen sateeton minuutti pihalla. Trimmerin kanssa heiluessa on hyvä kuunnella kirjaa, niin etenee viimein sekin.


Jätin sentään muutaman kukan vielä kukkimaan.


tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kavereista ja ihmisistä (sisältää valitusta)

Kun olin vielä terveempi, kävin aina joskus kylässä joillakin kavereilla. Yleensä kaikki aina pitävät itsestäänselvyytenä, että minä käyn aina heillä, eikä kukaan käy minun luona, koska minulla on auto ja asun maalla. Kaupungista tuntuu olevan tosi työlästä päästä käymään maalla, mutta oletetaan, että maalta käydään ihan mielellään jatkuvasti kaupungissa. Tietysti siihen aikaan, kun oli muutenkin asioita kaupunkiin, tai lähistölle, tuli monesti käytyä jonkun luona. Tietysti kavereita saattoi myös hyödyntää ja olla joskus yötä, jos oli tarvis olla kaupungissa enemmän. Enimmäkseen siis, kun oli luentoja perjantaina ja lauantaina.

Toisille on aina ollut itsestäänselvyys, että minä käyn kylässä heillä, koska heillä on vauva ja liikkuminen hankalampaa. Muuten ihan hyvä logiikka, mutta kun minun lapset olivat pieniä, niin aina odotettiin, että minä ja lapset käymme kylässä, ilmeisesti taas syynä oli se, että asumme maalla, ja maalta pääsee kaupunkiin jne.

Nyt en ole monesta syystä käynyt oikeastaan kenelläkään kylässä yli kahteen vuoteen. Tai tavannut kaupungilla. Suurimpana syynä on, että aina väsyttää, eikä töiden ja kotihommien jälkeen jaksa lähteä minnekään. Toinen aika suuri syy on, että en saa vieläkään ajaa autolla pitkiä matkoja. Jotkut kaverit ja tutut tuntuvat suuttuneen ja osa ei pidä enää mitään yhteyttä. Onhan se totta, että voisin ottaa bussin tai junan kaupunkiin, mutta oletan kyllä, että hekin voisivat ottaa niistä jommankumman tänne päin. Onneksi on muutamia kavereita, jotka sentään käyvät joskus meillä tai joille riittää muun lainen yhteydenpito. Ehkä sellaiset kaverit eivät ole kaveruuden ja energiani arvoisia, jotka eivät vaivaudu itse tänne ja valittavat, että en enää käy heillä.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Viikonloppukuulumisia

Viikonloppuna sain viimeinkin maalattua kasvilaatikot valmiiksi. Onneksi oli sen verran sateetonta. Koko maalausprojekti kesti kolme viikkoa, joka viikolla on ollut vain yksi sateeton päivä, jolloin olen voinut maalata. Nytkin sitten satoi muina päivinä, joten en saanut vieläkään kasvimaata tehtyä. Toivottavasti saan ne laatikot paikoilleen, ennen kuin sataa lunta. Tällä menolla sitä varmasti sataa loppuviikosta. Joku viisas oli laskenut ragnarökin alkaneen viime vuoden helmikuussa, ehkä se viisas olikin väärässä ja ragnarökin, eli maailman lopun, ensimmäisen osa, fimbulvinter, on alkanut vasta tänä vuonna.


Eilisen tappelin tietokoneeni kanssa. En saanut kirjoitettua mitään tännekään, kun kone vain jumitti. Illanpäälle näytti, että se alkoi taas toimimaan, toivottavasti. (Nyt kirjoitan lainakoneelta).


Aloitin viikonloppuna Sinuhen egyptiläisen lukemisen. Dekkariviikon kannalta huono suunnitelma, en varmaan saa tätä valmiiksi koko viikolla. Mutta siirrän dekkariviikkoa omalta osaltani niin, että kun Sinuhe on luettu, aloitan dekkarit ja viikon luen/kuuntelen vain dekkareita (ja tietysti nettiä ja blogeja, mieluiten ehkä niistäkin dekkariaiheisia blogauksia).



En varmaan aio blogata Sinuhesta sen enempää. Mutta sen verran sanon, että se on aivan erilainen, kuin ennakkoluuloisena oletin. Ei yhtään sellainen vanhanaikainen ja kankea. Jos joku väittäisi kirjan olevan kirjoitettu viime vuonna, voisin ihan hyvin uskoa, jos nyt en tietäisi sen olleen olemassa jo, kun kävin koulua. Silloin päätimme tutustua kirjaan luokkakaverin kanssa ja luimme ensimmäisen ja viimeisen sivun. Olen myös yrittänyt kuunnella tätä kasetilta kaksitoista vuotta sitten, mutta en vielä silloin ollut oppinut kuuntelemaan äänikirjoja.

Yksi erittäin osuva lainaus Sinuhesta:
"Ei ole muuta oikeutta, kuin rikkaan ja väkevän oikeus"


----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kissat eivät saa olla makuuhuoneessa. 

Omenapuukin saattaa vielä vaikka kukkia.

 Omenapuu viime vuonna samaan aikaan. Tämä ei tosin ole sama puu, vaan meidän
 myöhemmin kukkiva puu. Siinä ei ollut vielä yhtään mitään kuvattavaa tänään.

Onneksi sentään kasvihuoneesta saadaan pian kurkkuja.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Tuntematon sotilas, elokuva

Ohjaus Edvin Laine.

Olen ilmeisesti onnistunut välttelemään lähes neljäkymmentä itsenäisyyspäivää Tuntemattoman näkemistä. Osa kohtauksista tosin oli tosi tuttuja ja muistan ne hyvin, mutta osa oli täysin tuntemattomia. Nyt korjasin tämänkin puutteen näin Ruotsin kansallispäivän aaton kunniaksi.

Koska kaikki muut ovat elokuvan nähneet varmasti lukemattomia kertoja, niin kerron nyt vain omia ajatuksiani siitä enkä puutu itse elokuvaan tai näyttelijäsuorituksiin mitenkään.

Ensiksi tietysti vertasin elokuvaa kirjaan. Paljon jää kertomatta ja mietin, miten joku, joka ei ole kirjaa lukenut pääsee jyvälle ideasta. Olen usein sitä mieltä elokuvista. Ehkä kyse on vain siitä, että olen jotenkin tyhmä ja hidasälyinen enkä onnistu pysymään mukana elokuvissa. En ole oikein elokuvaihminen. Esimerkiksi tänä vuonna tämä taisi olla ensimmäinen katsomani elokuva. 

Elokuvasta nousi mieleen lähinnä yksi ajatus: miten typerä armeija on. Sotaherroille näytti olevan tärkeintä saada kunnioitusta ja pokkurointia, siinä määrin, että se häiritsi itse sotimista. Elokuva nosti tätä esille mielestäni selvästi kirjaa enemmän. En tietenkään tiedä millaista sodassa oikeasti oli, mutta jos elokuva näyttää siitä asiasta totuuden, niin ei ihme, että hävisimme sodan.

Koulussa meille aina opetettiin, että syyllinen kaikkiin sotiin on ollut Venäjä, tai siis Neuvostoliitto. Vasta myöhemmin jo Ruotsiin muutettuani olen törmännyt ajatukseen, että ehkä jatkosota olikin suomalaisten aloittama älytön ja turha miesten tapattamisretki. Ehkä olisin hoksannut miettiä tätä jo aiemmin, jos olisin lukenut Tuntemattomani aikaisemmin, tai edes katsonut sen elokuvan.

Jos haluaa paneutua syvällisemmin suomalaiseen kirjallisuuteen, niin Tuntematon sotilas on kyllä sellainen raamattu, joka kannattaa lukea. Jos ei tunne Raamattua, niin maailman kirjallisuudesta moni vertaus ja viittaus jää ymmärtämättä. Enkä nyt sano, että Raamattu olisi ainut opus, joka on hyvä tuntea, kaikilla mailla on omat raamattunsa vielä lisäksi.

Huomenna olisi tarkoitus aloittaa toinen suomalaisen kirjallisuuden raamattu, toivottavasti se on yhtä hieno elämys, kuin Tuntematon sotilas.






maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kader Abdolah : Talo moskeijan vieressä

Suomentanut Sanna van Leeuwen

Kirjan ja kirjailijan esittelyssä sanotaan, että kirja on äänestetty kaikkien aikojen toiseksi parhaaksi hollanninkieliseksi romaaniksi.. Kirjailija sanoo kirjoittaneensa kirjan eurooppalaisille. Kirja on toisaalta mukavan leppoisaa kerrontaa tavallisesta perhe-elämästä ja työnteosta maton tekijän ja imaamin perheiden talossa. Uskonto ja vuosisatoja vanhat perinteet ovat koko ajan läsnä talon, ja koko yhteisön, elämässä.
Ihmeitä tapahtuu lujasti uskoville, tavalla tai toisella. Toiset taas eivät löydä Koraanista oikeaa vastausta, vaikka uskovat sokeasti Koraanin johdatukseen. Syntiäkin tehdään, sitä peitellään, jäädään kiinni tai sitten ei jäädä. Eli kaikin puolin normaalia elämää.
Toisaalta kirjassa kuvaillaan vallankumouksen ja sodan aikaisia tapahtumia ja mielivaltaisia tuomioita sekä miten perheenjäsenetkin ajautuvat tappamaan toisiaan uskonnollisten ja poliittisten näkemystensä vuoksi.

Tapahtumat alkavat 1960-luvun lopulta. Kirjassa ei kerrota, mikä vuosi milloinkin on menossa, enkä osannut yhdistää mitään tapahtumia vuosilukuihin tarkistamatta netistä. Mutta jos tuntee paremmin historiaa, niin ehkä tapahtumien ajoitus on helpompaa. Vallankumous, jossa amerikkalaismielinen shaahi syöstiin vallasta tapahtui vuonna 1979 ja Irak hyökkäsi Iraniin seuraavana vuonna.

Kirjasta jää mielikuva länsimaiden vaikutuksesta Iranin politiikkaan, jos heidän olisi annettu elää rauhassa, ilman muiden yrityksiä hallita aluetta, ehkä vallankumouksilta ja sodilta olisi vältytty kokonaan. Se on tietysti vain kirjailijan oma näkemys asiasta, mutta on hyvä lukea islamilaisten itse kirjoittamia kirjoja, että näemme sen  toisenkin näkökannan, emmekä usko sokeasti länsimaista propagandaa. Kaikilla kirjoittajilla on oma totuutensa näistä asioista.

Paljon tuttuja asioita ja nimiä, joita kuulin uutisissa lapsena, mutta joista en silti ole tiennyt oikeasti mitään.
En myöskään tiennyt mitään shiialaisten ja sunnalaisten eroista, enkä sitä, että Iranissa on shiiahallinto ja iranilaiset eivät ole arabeja. Otetaan jopa esille maan vanha uskonto ennen islamia ja miten se on muovannut iranilaista islamia.

Kirjailija kuvailee hienosti kaupungin tunnelman ja näkymän. Erityisesti kuvaukset basaarista ja mattokutomosta maalaavat mielikuvia täyteläisistä väreistä ja tuoksuista. Voi melkein uskoa käyneensä paikanpäällä.
Olen jostakin syystä viehättynyt Välimeren ympäristöön sijoittuvasta kirjallisuudesta. Monet niistä kuvailevat elämää ja paikkoja ja pääsee todelliselle kirjamatkalle. En ole koskaan käynyt missään Aasian maassa, enkä suuremmin edes haaveillut matkustavani sinne. Nyt ajattelen, että jos joskus matkustan paikanpäälle, ehkä rikon sen lämpimän ja mystisen mielikuvan, joka minulla on.

Suomennos on jälleen erinomainen ja kieli sujuvaa ja helposti luettavaa/kuunneltavaa. Olen aiemminkin kirjoittanut tykkääväni Sannan käännöksistä, mutta tämän kirjan kohdalla olen erityisen vaikuttunut, miten vivahteikas kirja on myös käännettynä. Monet käsitellyt asiat ovat meille suomalaisille niin vieraita, että niiden kuvailu suomeksi ei voi olla helppoa.

Harvoin luen tai kuuntelen kirjoja toiseen kertaan, mutta tämän kuuntelin. Suosittelen ehdottomasti kaikille. Sekä hienon kirjamatkan- että erilaisen näkemyksen saamiseksi Iranin lähihistoriasta.

Yksi kysymys jäi vaivaamaan: Mikä sitten on paras hollanninkielinen kirja?

Dekkariviikko 8.-14.6.

Kirjablogeissa vietetään dekkariviikkoa kesäkuun alussa. Aion osallistua. Aamulla mietin, aloittaisinko pitkästä aikaa dekkarin, vai jotakin muuta. Aloitin kuitenkin Lumen tajun. Nyt aion säästää dekkarit kesäkuun toiselle viikolla ja sen viikon kuunnella vain dekkareita. Ehkä jopa nyt hankin Antonio Hillin uusimman dekkarin. Sitä ei ole suomennettu, kyselin kustantajalta, eikä kuulema suomenneta ainakaan lähiaikoina, joten sitä ei myöskään saa äänikirjana. Minulle on ihan hyväksi lukea välillä espanjaksi, että en ihan unohtaisi kieltä, mutta näköhäiriöt haittaavat lukemista. Nyt kun tuli nuo uudet lukulasit, niin on tietysti sopiva aika testata e-kirjan lukemista. Kirjaa ei vaan saa mistään espanjaksi. Olen kolunnut netin kirjakauppoja, androidin apsi-kirjoja ja Amazonia. Kaksi aikaisempaa on saatava, mutta ei uusin. Amazonissa se on, mutta sitä ei voi ostaa Ruotsiin

Antonio Hillin Kuolleiden lelujen kesä ja Kauniit kuolemat (suomentanut Taina Helkamo) ovat ehkä parhaat lukemani dekkarit. Niissä kulkee rinnakkain ainakin kaksi selviteltävää tapausta; varsinainen rikos ja päähenkilö Salgadon menneisyyteen liittyvä tapaus, jota hänen kollegansa luvatta selvittä. Varsinainen rikos selviää aina yhden kirjan kuluessa, mutta Salgadon mysteeri jatkuu kirjasta toiseen. Toinen kirja loppuu äärimmäisen jännittävään kohtaan, ja sitten niitä ei ollutkaan saatavana kolmatta.
 
En tiedä suosittelisinko kirjasarjaa muille vai en. Kirjat ovat kaikin puolin lukemisen arvoisia ja suomennokset sujuvia. Mutta kun sitä kolmatta osaa ei ole käännetty. Tietysti, jos nyt te kaikki lukijani lukisitte ne kaksi kirjaa ja saisitte vielä muutaman tuttavankin lukemaan, niin ehkäpä se viimeinenkin vielä suomennettaisiin, jos taas kaikki jättävät lukematta aikaisemmat osat, niin sitä viimeistä tuskin suomennetaan.

Paketti ja uudet rillit

Sain paketin Uniikki Elliltä. Myös pitkään odotetut lukulasit tulivat perille viimein. Nyt sitten pääsen kokeilemaan, pystyykö niillä lukemaan paremmin, kuin normaaleilla tai progressiivisilla laseilla.


Ihanat puput ja mummolasit.