perjantai 11. syyskuuta 2015

40 vuotta Francon kuolemasta -haaste

Fancon kuolemasta tulee kuluneeksi 40 vuotta maraskuun 20. Aion lukea/kuunnella sitä ennen joitakin Francon aikaa käsitteleviä kirjoja. Päätin ottaa erityistarkasteluun Camilo José Celan Pascual Duarten perhe. (La familia de Pascual Duarte (1942) ). Olen lukenut sen aiemmin espanjaksi ja tenttinyt kirjallisuuskurssilla. Aion nyt lukea tai kuunnella sen uudelleen, mahdollisesti suomeksi ja blogata siitä ennen marraskuun 20. 

Olisi mielenkiintoista, jos muutkin innostuisivat lukemaan ja kommentoimaan kirjaa. Haasteeseen voi myös osallistua lukemalla jonkin toisen Espanjan sisällissotaa, Francon aikaa tai sen jälkeistä aikaa käsittelevän kirjan. Myös aika ennen sisällissotaa käy, erityisesti, jos siinä puhutaan sisällissotaan johtaneista syistä.


2 kommenttia:

  1. Haaste noteerattu. Olenkohan tuon Pascual Duarten perheen joskus lukenut? Nimi kuulostaa niin tutulta, mutta voi tietysti myös olla, että olen vain pyöritellyt kirjaa käsissäni. Katsotaan, tuleeko luetuksi. En uskalla luvata, kun on tylsää luvata, jos joutuukin pyörtämään lupauksensa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Toivottavasti käyt lukemassa tulevan analyysini, vaikka et ehtisikään lukemaan kirjaa.

    VastaaPoista

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.