Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina: elämää hurmaavien harhojen vallassa

Satu Rämö on Islannissa asuva suomalaissyntyinen toimittaja, ekonomisti, yrittäjä ja jäätikköoppaan vaimo. Ei, vaan hän on naimisissa jäätikköoppaan kanssa. Islannissa naisia ei puhutella ja tunneta miestensä vaimoina, vaan omina itsenään. 

Käytäntö voi johtua siitä, että Islanissa ei käytetä sukinimiä, vaan mtronyymejä tai patronyymejä. Kaikilla on oma nimi, jota ei naimisiin mennessä vaihdeta.
Tai se johtuu siitä, että Islanti on hyvin tasa-arvoinen maa.  Se on valittu maailman parhaaksi paikaksi naisille elää jo monena vuotena peräkkäin.

Islantilaiset naiset menivät 24.10.1975 kotityölakko. Yhteiskunta suistui kaaokseen. (Kvennafri) Sen seurauksena alettiin puhua tasa-arvosta. Tiesin toki etukäteen,että  islanissa oli aikoinaan maailman ensimmäinen naispresidentti, mutta muuten en ole koskaan kuullut puhuttavankaan naisten erityisen hyvästä asemasta ja kotityölakosta. En myöskään tiennyt Vigdiksesta mitään muuta, kuin nimen.

Islannissa lapsia saavat myös isät. Vanhempainvapaa jaetaan tasan ja isät osallistuvat lastenhoitoon huomattavan paljon. Valitettavasti isät eivät vielä synnytä edes Islannissa.
Kahtia jaetulla vanhempainvapaalla on varjopuolensa ja vaikka islantilaisissa ravintoloissa kannustetaan rintaruokintaan, toisin kuin Suomessa nykyään, on Islanti kaukana muiden Pohjoismaiden imetysluvuista. (Suomi on muuten toikseksi huonoiten sijouttunut Pohjoismaa.)
Islantilaisten asenteesta huolimatta (Ísland best í heimi!),  Islanti ei siis olekaan maailman paras aivan kaikessa.


Toinen pettymys Islannin osalta, minun silmissäni, oli pukeutuminen: aina korkkareissa ja pikkumustissa. Niin ja kokolattiamatot porraskäytävissä. Illuusioni Islannista karisivat kerralla.
Islantilaiset tavat ja elämä vaikuttaa muutenkin sekoitukselta pohjoismaista ja keskieurooppalaista elämäntyyliä.

Minulle oli uutta tietoa, että islantilaiset eivät polveudukaan vain norjalaisista, vaan myös Pohjois-Englannin saarilta mukaan ryöstetyistä neidoista.

Islantilaisia ei ole paljon ja kaikki tuntuvat olevan sukua tai ainakin tuttuja keskenään. Mielestäni on todella kiehtovaa, että koko kansan sukupuu tunnetaan aina ensimmäisiin islantilaisiin asti. Sukupuu on myös saatavana kätevästi puhelinsovelluksen. Näppärää, kun tavatessaan mielenkiintoisen tytön/pojan, voi heti tarkistaa, ettei olla liian läheistä sukua.

Islantilainen joulunvietto muistutti osittain ruotsalaista: hankitaan uudet vaatteet, käydään kampaajalla ja ollaan muutenkin mahdollisimman hienosti. Kaikki on vähän mahtipontisempaa kuin Suomessa. Jouluperinteet taas ovat hyvin erilaiset, kuin missään muualla ja tietysti varmasti maailman kiehtovimmat.

Jouluperinteiden lisäksi Islannissa on paljon muitakin kiehtovia perinteitä, kertomuksia ja uskomuksia. Kirjasta saa kuvan, että siellä vielä uskotaan piilokansaan, henkiin ja menninkäisiin enemmän kuin täällä meillä. Toivottavasti se on totta. Oikeastaan toivon, että piilokansa on totta, mutta koska en ole edes käynyt Islannissa, en ainakaan vielä onnistu täysin uskomaan kaikkia kertomuksia.

Kun puhutaan viime vuosien Islannista, ei voida sivuttaa Eyjafjallajökulia ja pankkikriisiä. Mielenkiintoista kuulla paikallisen mielipide asioiden historiasta ja nykytilasta.

Kirjassa on myös pieni katsaus islantilaiseen kirjallisuuteen. Arnaldur Indriðasonin dekkareiden esittely vahvisti mielipidettäni, että dekkareissa kuvataan hienosti miljöötä ja yhteiskuntaa. Taitaakin olla aika jatkaa Erlendur-sarjan lukemista. Harmi, että monien islantilaisten kirjailijoiden teoksista on käännetty vain osa suomeksi.

Kirjan hauskin osa on kielelliset kömmähdykset ja sattumukset. Uskomatonta, miten joku suomalainen sana tai sanonta onnistuukin kuulostamaan ihan päinvastaiselta jollakin toisella kielellä.