Kerran kirjallisuuden luennolla/suullisessa ryhmätentissä pohdimme erilaisia tapoja analysoida tekstejä kontekstissään. Miten paljon on hyvä tietää kirjailijasta ja kirjoitusaikakaudesta teosta lukiessa. Suurin osa meistä oli silloin sitä mieltä, että jos ei tunne kirjailijaa etukäteen, niin mieluummin ensin lukee kirjan, antaa sen puhua puolestaan ilman mitään ennakko oletuksia ja sitten tutustuu kirjailijaan. Olen edelleen samaa mieltä. Enkä läheskään aina tule tutustuneeksi kirjailijaan mitenkään erityisesti, en ainakaan poliittisia ajatuksia myöten. En nyt väitä, että en koskaan. Joskus saattaa ihan sattumalta osua silmiin paljonkin tietoa kirjailijasta ja joskus taas joku saattaa kiinnostaa jostakin syystä erityisesti.
Olen ihan viime aikoina huomannut, että haluan entistä useammin (aina) tietää, minä vuonna kirja on julkaistu. Oikeastaan haluaisin tietää, minä vuonna se on kirjoitettu. Julkaisuvuosihan ei aina kerro sitä. Ikävä kyllä. Toinen asia minkä haluaisin tietää on, mihin aikaan kirja sijoittuu. Joskus on hämmentävää, kun kirja ei tunnu sopivan julkaisuaikakaudelle, mutta muuten ei anneta mitenkään ymmärtää, että sijoittuisi muuhun aikakauteen.
Kuuntelin vasta Vigdis Hjortin Anne + Jyrki on totta, vuodelta 1984. Ensin sain jostakin käsityksen sen olevan islantilainen kirja, mutta aloin epäillä asiaa ja selvisi, että se onkin norjalainen. Seuraavaksi ihmettelin tuota vuotta. Olen ollut itse tuona vuonna aika liki kirjan henkilöiden ikäinen. Jossain vaiheessa lasten vaatteet kuvattiin vanhanaikeisemmiksi kuin minun lapsuus aikanani. Ei sillä tämän kirjan osalta ollut suurta merkitystä. Yksi lausahdus, joka tavallaan olisi sopinut paremmin minun lapsuuteeni tai vielä paremmin nykylapsiin jäi mieleen:
Voi teitä nykyajan lapsia, ette osaa lainkaan leikkiä, vaan aina on oltava kaikenlaisia pelejä. Toista se oli minun nuoruudessani.
Ehkä äidit ovat sanoneet näin läpi historian. Muistelen Gilgames-eepoksessakin haukuttavan sen ajan nuorisoa täysin turmeltuneeksi ja edellisiä sukupolvia huonommaksi.
Palatakseni aiheeseen. En analysoi läheskään kaikkia kuuntelemiani kirjoja. Joskus joku kirja saattaa kuitenkin houkutella tarkempaan analysointiin ja piilomerkitysten löytämiseen. Joskus avoimia loppuja voi joutua pohtimaan kuukausia. Ehkä joku toinen kirja herättää ajatuksia aiemmin kuunnellusta/luetusta. Jotkut kirjat jättävät lopun ihan auki, mutta olisiko joissakin aiemmin jokin vihje, millaista loppua kirjailija on ajatellut?
Olisi kiva kuulla, miten te muut luette ja analysoitte kirjoja.
Onpas mielenkiintoinen kirjoitus. Yleisesti voisin sanoa, että mitä vanhempi kirja, sitä tärkeämpänä pidän ottaa huomioon kirjoitus/julkaisuajankohdan. Jos vaikka esim. Minna Canthia lukisi ottamatta lainkaan huomioon, missä vaiheessa naisasia oli kirjoitusajankohtana olisi lukutulos varmasti hyvin erilainen kuin jos tämän asian huomioi. En silti sanoisi, että on mitenkään väärin lukea epähistoriallisesti. Itse asiassa se voisi olla varsin hauskalla tavalla veikeää. Usein minua myös vanhemman kirjallisuuden kohdalla kiinnostaa sen aikalaisvastaanotto, vaikka en siitä yleensä lähdekään selvää ottamaan (jos lienee aina edes mahdollistakaan).
VastaaPoistaMyöskin jos kirja sijoittuu hyvin erilaiseen kulttuuriympäristöön kuin omamme, pyrin sitä lukiessani huomioimaan, koska koen sen rikastuttavan lukemista.
Yleisesti ottaen riippunee paljon siitä, onko kontekstikeskeinen lukija vai ei. Tykkään myöskin pohtia intertekstuaalisia yhteyksiä sekä sitä, miten teos suhtautuu ajankohtaisiin asioihin.
Tuo kulttuuriympäristö on sitten tietysti vielä luku erikseen. Kun kuuntelin Khaled Hosseinin kirjoja, huomasin, että en tunne kirjojen maailmaa ollenkaan. Onneksi niissä jo itsessään avataan maata lukijalle. Googlailin myös tietoja Afganista, ainakin vuosilukuja. Nykyään on helppo saada ainakin vähän tietoa, koska ei tarvitse lähteä kirjastoon etsiskelemään.
PoistaMinusta tuntuu aina, että en ymmärrä ollenkaan venäläistä kirjallisuutta. Johtuukohan se siitä, että en tunne sitä maata ja historiaa kunnolla. Tai jotakin heidän mentaliteettiaan ja huumoriaan.
Minulle tulee yhä useammin sellainen olo, että haluaisin lukea kirjailijan koko tuotannon ja kaikkea mahdollista hänestä. Sitten on vain todettava, ettei ihminen ehdi elämässään kaikkea.
VastaaPoistaTuollaiset vähän salaperäiset kirjat, joissa on avoin tai monitulkintainen loppu, koukuttavat eniten. On myös hienoa tulla kirjassa kohtaan, josta kirja on saanut nimensä ja pohdiskella sen kohdan merkitystä.
Tuo siteeraamasi kohta on mainio!
Luulin, että olin kirjautunut lukijaksesi ajat sitten, mutta en ollutkaan. No, nyt olen!
Maailmassa on kyllä tosiaan ihan liikaa kirjoja ;) kaikkia ei millään ehdi lukea.
PoistaTotta, että sellaiset kirjat koukuttavat eniten, mutta joskus ärsyttävät kamalasti. Sellaisella kutkuttavalla tavalla.
Minulla oli ongelmia saada tuo lukijalista toimimaan, siksi siihen ei ole voinut liittyä aiemmin.