Kaksi islantilaista kirjaa

Vigdís Grímsdóttir: Valosta valoon (2004) 

Kirja aloittaa Rosa-trilogian.

Rosan isä Lenni on saanut lapsuudessa kuvan meksikolaisesta naisesta, Rosa Cordovasta ja rakastunut häneen.  Vuosien päästä hän kuitenkin rakastuu islantilaiseen tyttöön ja saa hänen kanssaan lapsen, jonka he ristivät Rosaksi Rosa Cordovan mukaan.
Rosan äiti kuolee synnytyksessä ja Rosa kasvaa isänsä kanssa. Kun Rosa on kymmenvuotias, lähtee Lenni etsimään nuoruuden rakkauttaan ja Rosa jää tätinsä ja tämän miehen kasvatettavaksi.
Vuosien saatossa Rosa tutustuu äitiinsä tämän päiväkirjojen kautta. Hän myös tuntee äitinsä läheisyyden. Lopulta perheen salaisuudet alkavat paljastua....

Kirja toimii myös itsenäisenä teoksena, jos ei halua heittäytyä lukemaan trilogiaa. Minkäänlaista varsinaista cliffhangeria ei jätetty. Silti jäi maaginen puoleensavetävä tunnelma ja haluan syvemmälle Rosan maailmaan.




Árni Þórarinsson: Ylitse muiden (2005) 

Kirja valittiin vuoden 2005 parhaaksi islantilaiseksi dekkariksi.

Reykjavikilainen toimittaja Einar on lähetetty komennukselle pieneen pohjoisislantilaiseen Akureyrin kaupunkiin. Uutisoitavien tapahtumien vähyys ja asunnon jakaminen entisen pomon papukaijan kanssa eivät aluksi houkuta Einaria. 
Paikallinen lukio valmistelee vanhaa islantilaista Taika-Loftur näytelmää. Einar käy seuraamassa harjoituksia ja tekee tylsääkin tylsempää viikonkysymys haastattelua kaduilla.
Yhtäkkiä pikkukaupunki näyttää kuitenkin varjopuolensa; akureyrilainen nainen putoaa kumiveneestä ja pian lukion näytelmän pääosan esittäjä katoaa juuri ensi-illan alla. Einar haistaa toimittajan vaistollaan, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää ja alkaa tutkimaan asioita.

Kirja ei ollut ihan sitä, mitä odotin, mutta toisella tavalla oikein hyvä.
Luvattiin islantilaista kansanperinnettä ja jännitystä ja kyllä niitä olikin, mutta olin odottanut, varsinkin kansanperinnettä, olevan enemmän. Se oli kirjan kaikkein mielenkiintoisin osa, siksi olisin toivonut sitä olevan enemmän.
Kirjassa kuvattiin jonkin verran islantilaista yhteiskuntaa, ei paljon, mutta sitä pääsee vähän kurkistamaan. Olin yllättynyt, jostakin syystä olen pitänyt Islantia muun maailman ongelmista eristettynä lintukotona. Huumoriakin oli mukana sopivasti.


Kirjasta kertoo jotakin aina se, haluaako lukea muita saman kirjailijan kirjoja. Näiltä kahdelta kirjailijalta haluaisin ehdottomasti lukea (tai kuunnella) lisää. Harmi, että Þórarinssonilta ei ole suomennettu eikä ruotsinnettu muita kuin tämä yksi. (Korjatkaa, jos olen väärässä, mielelläni olisin.)

Grímsdóttirilta on onneksi käännetty monta teosta ja heti, kun saan johonkin väliin mahtumaan, kuuntelen tämän trilogian muut osat.