keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Aila Ruoho, Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus

Aluksi ihmettelin onko kirja kaunokirjallisuutta vai tutkimus. Kirjoittajat itse käyttävät jossain vaiheessa sanaa tutkimus, mutta kieli on (onneksi) kaunokirjallista ja helposi seurattavaa. Onneksi sillä ei olekaan mitään väliä lukijalle, minne kirja luokitellaan. Kirja  on koottu todellisista tapahtumista ja kokemuksista, jotka on kerätty ihmisiltä kyselylomakkeilla.

Kokemukset ovat järkyttäviä, mutta hyvin ymmärrettäviä. Kun itse jo kahden todella rakkaan ja toivotun lapsen kanssa joskus olen ollut väsynyt, tuntuvat monet kertomukset hirveiltä kauhukertomuksilta. Kirja maalaakin lestadiolaisuudesta todella karmean kuvan ja käsityksen, että koko oppi liikkuu täysin lasten hankkimisen ympärillä. En tunne kysisen liikkeen oppia ollenkaan, enkä tiedä, onko opetus todellisuudessa näin yksipuolista. Positiivisia kokemuksia ei kirjassa juuri ole mukana, niitä jää vähän kaipaamaan. Toivon ja uskon, että kaikkien kokemukset eivät ole näin karmeita. Toisaalta, voiko kukaan äiti hoitaa ylettömän suurta lapsilaumaa uupumatta. 

Kirjan tarkoitus on tietysti nostaa esille ehkäisykiellosta seuraava ongelma. Onki tärkeää, että asiasta viimeinkin puhutaan. Vaikka kirjaan vastanneet olisivat ainoat uupuneet ja kovia kokeneet, mitä en kyllä usko, asia on tärkeä ja olennainen. Kuunnellessa tuntee lähinnä avuttomuutta siitä, että meillä omassa kotimaassa voi joissakin yhteisöissä naisen, ja miehenkin, asema olla todella huono, eikä asialle voi itse tehdä mitään.
Positiivisia kokemuksia kaipasin, että kirja tuntuisi uskottavammalta tutkimukselta. Nyt se saattaa joidenkin silmissä näyttää mustamaalaamiselta.

Esille tulee myös ongelmia, jotka ovat yhteisiä muillekin herätysliikkeille ja seurakunnille ja jopa koko yhteiskunnalle, kuten yksi vastaajista huomauttaakin. (Osasta, minua koskettavasta asiasta, bloggaan myöhemmin.)

Kirjassa käy esille, että nykyään ehkäisykielto ei ole enää täysin ehdoton. Löysin kuitenkin tällaisen artikkelin viime syksyltä:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1410054888239

En ole tiennyt lestadiolaisten tekevän lähetystyötä, ja uutinen siitä järkytti minua. Ehkäisykiellon levittäminen Afrikkaan tuntuu, ei vain turhalta, vaan järkyttävältä.
http://paivamies.fi/uutiset/357/

Kielestä ja termeistä kiinnostuneena oli mielenkiintoista tutustua lestadiolaiseen terminologiaan. Olen esimerkiksi aina tottunut kuulemaan, että ihmiset "ovat uskossa", kun taas lestadiolaiset "ovat uskomassa". Ensimmäinen antaa kuvan Jumalan armosta pelastumisesta. Jälkimmäinen taas viittaa omiin ansioihin. 

Suosittelen kirjan lukemista kaikille, joita asia jollakin tasolla vähänkään kiinnostaa.

2 kommenttia:

  1. Sitä henkilökohtaista kokemusta blogiin odotellen..

    VastaaPoista
  2. Sitä henkilökohtaista kokemusta blogiin odotellen..

    VastaaPoista

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.