Onko meillä ihmisarvoa?

En ole koskaan aiemmin mitannut ihmisten arvoa työnteon määrällä. En ole ajatellut, että vammaisilla ja sairailla ei olisi ihmisarvoa sellaisenaan ja heidät kuuluisi nähnytkään nälkään. Olen ollut valmis taistelemaan niiden puolesta, jotka eivät saa sairaspäivärahaa sairastuttuaan. Mielestäni kaikilla on oikeus elää ja saada toimeentulo.
Ilmeisesti kaikilla muilla paitsi minulla. Kun en ole työkykyinen, en ole minkään arvoinen. Alan aina miettimään elämää vuosisatoja sitten. Tai siis mietin, että jos maailman talous ja infrastruktuuri romahtaa ja joudumme repimään ruoan ja elannon irti ympäröivästä luonnosta, ei minusta ole juuri mihinkään. Omaksi puolustelemisekseni väitän, että minulla on sentään tietoa ja taitoja luonnosta ja materiaaleista, joita ihan kaikilla ei ole. Osaisin nytkin valita pihasta monta kasvia kattilaan, jos olisi pakko. Poimin sitä paitsi litran mustikoita iltasella.
Sitten taas ottaa päähän, miten vähän jaksan ja saan aikaan.
Sitten on esitettävä se ilmeinen kysymys: eikö muillakaan sitten ole silmissäni ihmisarvoa? Luokittelenko muutkin yhtä turhiksi ja tarpeettomiksi?
En tietenkään. Mutta ehkä asema on vähän heikentynyt mielessäni, eihän se voi olla vaikuttamatta, että itsensä arvottaa armottomaksi. Eikös Raamatussakin sanota, että joka ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä. Kyllähän tuollainen asenne huokuu nykyään yhteiskunnasta.
Tämä teksti vaikuttaa niin synkältä, että harkitsen sen poistamista. En ole oikeastaan ihan näin synkissä ajatuksissa. Enempi mietin vaun tuota, että voisiko itsenselleen olla yhtä armollinen kuin muille.
Seuraavaksi voisin saarnata siitä, miten tämän tästä törmään ajatukseen, että toisten on hyväksyttävämpää olla väsyneitä kuin minun – tai muiden, joiden sairaus ei näy. Saatanpa joskus kuulla vertailuja, että Xx on myös puolikuuro, eikä se valita ja jaksaa sitä ja tätä. Niinpä tietysti. Aina löytyy kyllä sellaisia esimerkkejä. Mutta eipä kukaan vertaile niihin, jotka sattuvat jaksamaan vielä vähemmän. Kaikki kun ollaan yksilöitä, monella tavalla. Lisäksi en ole vain puolikuuro, minulta puuttuu muutenkin palanen päästä ja aika tärkeitä pieniä osasia.
Joskus on myös ärsyttävää saada filmi jalattomasta valtavan taitavasta tanssijasta ja kommentti, että kaikkeen pystyy, kun vain haluaa. Ei muuten pysty. Olen kyllä sitten sanonut, että filmin lähettäjä voi itse, ihan jalallisena, esittää tuon tanssin, katsotaan sitten taas näitä juttuja.
Nyt kuulemma on tehtävä kuopukselle peti lattialle, yläsänky on liian kuuma.