keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Christian Rönnbacka: Kaikki mikä kiiltää (2016)

Kustantaja: Crime Time

Viime talvena innostuin Rönnbackan Hautalehto-sarjasta. Sain vinkin varmaankin Ullan luetut kirjat -blogista. Tuossa linkki Ullan blogaukseen, jossa on kuvia Porvoosta, oletan niiden olevan maisemia, jossa Hautalehto seikkailee. En itse tunne Porvoota yhtään, ainut kosketukseni paikkaan on muutama dekkari.

Ihastuin siis Hautalehtoihin kertaheitolla, vaikka neljänteen osaan päästessäni olin jo varsin kyllästynyt rääväsuiseen kielenkäyttöön ja naisia halventaviin kommentteihin. Kieli sinällään ei ole ongelma, minusta se on oikein sopivaa esimerkiksi Hautalehdon ja monen kollegan suuhun, paljon uskottavampi puhetyyli, kuin muiden dekkareiden siistitty. Aika lailla sen tyyppistä, kuin meillä töissä äijäporukassa kuulee. En väitä, että naiset puhuisivat eri tavalla, mutta täällä ei ole naisporukkaa, eli en voi viitata sellaiseen sakkiin. Kielenkäytön ongelma oli, että kaikilla hahmoilla oli samanlainen tyyli ja liika on liikaa. Liekö Rönnbacka lukenut kritiikkini (no en nyt oikeasti tietenkään luule niin), mutta tyyli oli paljon vaihtelevampaa tässä viidennessä osassa. Henkilöillä alkoi olla enemmän omaa persoonaa.

Tällä kertaa Hautalehto päätyy sattumalta isompiin ympyröihin. Paikallisia pikkurikollisia on värvätty kansainväliseen salakuljetusrinkiin ja heidän omituinen käytös herättää poliisien epäluulot. Vauhdikasta seikkailua läpi Euroopan, ja Porvoon. Helposti seurattava ja nautinnollinen kuuntelukokemus.


2 kommenttia:

  1. Minulla on uusin kesken, mutta olen kuullut jotain, kun mieheni nappasi kirjan lukuun. Olen alusta lähtien pitänyt Rönnbackan dekkareista, kun niiden miljöö on täällä. Olen miettinyt myös, että Hautalehdolla on vuorokaudessa iltaisin enemmän tunteja kuin minulla, sillä hän on varsin ehtväinen. Kuljen samaa jokirantaa koiran kanssa kuin hän, eikä iltani riitä mihinkään. Tässä uudessa kirjassa miljöönä on myös Sondby ja Sondbyträsket. Laitan Siniunikon linkin, jossa on viikonlopun kuvia
    https://siniunikon.blogspot.fi/2016/11/lauantain-kuvia.html
    Nuo kuvat ovat Sondbyn kärjestä, kuvien vesi on meri eli tuo lampi on toisella puolella.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kuvalinkistä :) ja kommentista :)
    Nyt kun mainitsit, niin Hautalehto on tosiaan aika tehokas iltaisin. Ainakin välillä. Ehkä se ei juuri nuku öisin. Tosin sekään ei ihan täsmää ajankulumiseen. Mutta eihän kaikki yksityiskohdat voi aina olla ihan kohdallaan. Yksi viimevuosien suosikkikirjojani kuvailee matkaa Ruotsista Suomeen, juuri niitä reittejä, joita itse olen kulkenut aika usein, aika hvuttavalla tavalla, ajan, matkan ja mahdolisuuksien suhteen.
    Siitäpä tulikin mieleeni, onko täällä kellään kokemusta, että Suomessa joululahjoja jaettaessa luetaan lahjaa kuvaava loru?

    VastaaPoista

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.