torstai 9. helmikuuta 2017

Tanssista ja tasa-arvosta

Minulla on muhinut yhden feministisen kirjan Barbara MacHaffie: Her Story) jälkimaininkeina ajatus tasa- ja epätasa-arvoon liittyvästä bloggauksesta. En ole vielä ehtinyt kirjaamaan ajatuksiani, koska en vielä(kään) ole oppinut raapustamaan neuloessani. Luulin ehtiväni kirjoittaa illalla, kun käytin poikasta treeneissä, mutta unohduinkin kauppaan liian pitkäksi aikaa. Lupaan kaivaa aikaa sillekin postaukselle pikapuoliin, mikäli osoitetta kiinnostusta aiheeseen.

Tänä aamuna satuin miettimään tanssimista ja sen tasa-arvoisuutta. (Mitäpä muuta sitä mietiskelisi siinä aamuyöstä kuuden aikaan.) Nyt puhun pari tanssista, muissa lajeissa on enemmän, toisissa vähemmän, tasa-arvoinen toteutus.
Oletus on yhä edelleen, että yhdessä tanssii mies ja nainen ja mies vie. Ei kovin tasa-arvoista. Käytännössä on pareja, joissa nainen vie, mutta se on väärin, sitä arvostellaan ja kilpailuissa siitä rokotetaan. Vielä isompi ongelma on tuo ensin mainittu pinttymä, että parin on oltava mies ja nainen, tyttö ja poika, jonne ja jonna, koska on harmillisen yleistä, että jakauma ei mene tasan. Nykyään tanssikursseilla on tavallista, että osa tytöistä tanssittaa toisia tyttöjä. Miksi ihmeessä niitä tyttöjä sitten yleensä nimitetään "poikina tanssiviksi" tai "pojaksi"? Voitaisiinhan puhua vain "viejistä", tai vaikkapa "vasen käsi ylhäällä tanssijoista". Voisin kyseenalaistaa senkin, tarviiko viennin tulla tietyltä puolelta. Jos tarvii, kertokoon sen joku asiaa paremmin tunteva, viejä on näppärämpi termi.
Yleensä tanssista kiinnostuu enemmän tyttöjä. Olen jo vuosia sitten nähnyt jossain kilpailevia tyttöpareja, hatunnosto sille. Meillä päin se ei tullut kuuloonkaan. Tyttöparina sai hädin tuskin olla harjoituksissa ja tytöt, joille ei riittänyt poikia pariksi, hätyytettiin aika pian kokonaan pois mukana roikkumasta. Olihan se lisäksi näppärä tapa päästä eroon epämiellyttävistä tytöistä, kun ei annettu heille paria. Onneksi siitäkin on jo vuosikymmeniä, tai ainakin 15 vuotta, kun meilläkin jo tytöt saivat tanssia harkoissa tyttöpareina ja mukana olevia poikia "kierrätettiin". Joku kyyninen voi nähdä sen tietysti suurempina rahavirtoina. Minä taas ihmettelen enemmän sitä, että vielä omassF a lapsuudessani rahavirta mieluummin katkaistiin laittamalla parittomat tytöt kotiin.
Silti edelleen on mukana se ajatus, että niin monta sekaparia kuin mahdollista. Eivätkä ne kaksi mukana olevaa poikaa saa varmasti ikinä tanssia keskenään. En silti haluaisikaan pelkästään tyttö-tyttö- ja poika-poika-pareja. Sekaparit ovat hyvä tapa saada lapset kanssakäymään kaikkien kanssa.
Joskus aikuisuuden kynnyksellä tanssin porukassa, jossa sukupuolirooleja välillä sekoiteltiin kaikkiin suuntiin. Sukupuolittumisen hyvänä puolena on, että tanssi tarjoaa roolinvaihtelumahdollisuuksia.
Joululomalla huomasin yhdessä uudehkossa Tanssiurheilija-lehdessä artikkelin samaa sukupuolta olevien parien MM-kisoista. Askel hyvään suuntaan (Onhan niitä tainnut olla jo kauan, mutta minun kuplaani eivät ole päässeet, koska kuplan lähiympäristö tuntuu vierastavan ajatusta.) Toivon, että jonakin päivänä kaikenlaiset parit voisivat osallistua samoihin MM-kisoihin, vieläpä ihan samaan sarjaan, viejä saisi olla kumpi tahansa ja sitä voisi vaihdella tanssista toiseen, lisäksi pari saisi itse valita, kumpi osapuoli on vasemmalla ja kumpi oikealla.
Ai miksikö?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.