Iltakahavilla

Jukka Kekkonen: Kun aseet puhuvat -Poliittinen väkivalta Suomen ja Espanjan sisällissodissa

Jukka Kekkonen: Kun aseet puhuvat -Poliittinen väkivalta Suomen ja Espanjan sisällissodissa (2016)
Kustantaja: Art House
Kirja saatu kustantajalta. Suurkiitokset!



Jukka Kekkonen on oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori ja on työskennellyt Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan dekaanina. Hänen tutkimusalojaan ovat mm rikosoikeuden ja  kontrollipolitiikan historia. Häneltä on aiemmin julkaistu tutkimuksia poliittisesta rikollisuudesta,oikeuspolitiikan murroksista sekä menneisyydestä oikeudellisena ja poliittisena kysymyksenä.

Kekkonen käsittelee uutuuskirjassaan Suomen ja Espanjan sisällissotien jälkeistä väkivaltaa, jonka hän katsoo yltyneen poliittisiksi puhdistuksiksi. Suomessa väestöstä tapettiin yli prosentti ja Espanjassa jopa lähes kaksi prosenttia.
Kirjassa asiaa tutkitaan vertailevan historiantutkimuksen keinoin. Espanjan Kekkonen valitsi, koska se muistuttaa eniten Suomen tilannetta kaikista eurooppalaisista sisällissodista.
Vaikka nämä sodat ovat jo historiaa, niiden vaikutukset näkyvät edelleen. Eikä aihe ole, valitettavasti vanhentunut:

Sisällissotien tematiikka ei ole kadottanut ajankohtaisuuttaan. Pikemminkin päinvastoin. Maailmanlaajuisen poliittisen arkkitehtuurin muutokset, Euroopan yhdentymiskehitys heijastusvaikutuksineen sekä protestit ja myös väkivaltaiset konflikti arabimaissa, Lähi-idässä, Itä-Euroopassa ja Kaukasuksen alueella ovat lisänneet väkivaltaisten konfliktien määrää arvioiden mukaan jopa viisinkertaiseksi 1950-luvun tilanteeseen verrattuna.

Ensimmäisessä osassa käsitellään suomen sisällissotaa vuonna 1918: Sen syttymissyitä sekä sodan luonnetta ja kulkua, erityisesti oikeuden käyttöä sodan aikana ja sen jälkeen.

Toisessa osassa tarkastellaan Espanjan sisällissotaa vuosina 1936-1939. Vastaavasti sodan syitä ja sen kulkua sekä oikeuden käyttöä sodan jälkeen. Sodan syttymissyiden taustoja valotetaan selvemmin, kuin yleensä historian kirjoissa. Kekkonen on kaivautunut syiden taustalle teollistuvan agraariyhteiskunnan konflikteihin eikä tyydy tavanomaiseen pelkkään poliittisten puolueiden tarkasteluun.
Lopuksi luodaan vielä katsaus demokratiaan siirtymiseen Francon kuoleman jälkeen.

Kolmannessa osassa kerrotaan vertailevan historiantutkimuksen metodeista, tavoitteista ja rajoitteista sekä vertaillaan näiden kahden maan oloja ja sotien syttymissyitä. Oikeudenkäyttöä on verrattu kummankin maan sen aikaisiin oikeuskäytäntöihin ja -käsitteisiin. Mikä on tietysti luonnollista, vertailu nykyiseen oikeuskäsitykseemme olisi aika absurdia.

Kekkosen mukaan puhdistukset aiheutuivat halusta antaa hävinneille ankara opetus. Suomessa väestöstä tapettiin yli prosentti ja Espanjassa lähes kaksi prosenttia. Kekkosen mielestä voidaan puhua jopa sodan jälkeisistä puhdistuksista.

Tämä on kirja, jonka haluan omaan kirjahyllyyni. Tähän tulee varmasti palattua monesti uudelleen. Aiheen laajuuden ja rankkuuden takia kaikkea ei voi omaksua kerralla.

Kekkonen on oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori ja on työskennellyt Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan dekaanina. Hänen tutkimusalojaan ovat mm rikosoikeuden ja  kontrollipolitiikan historia. Häneltä on aiemmin julkaistu tutkimuksia poliittisesta rikollisuudesta,oikeuspolitiikan murroksista sekä menneisyydestä oikeudellisena ja poliittisena kysymyksenä.

Äitimietteitä

Hyvää pääsiäistä!

Noitia ja pyhimyksiä

Noidat ja pyhimykset sopii hyvin pääsiäiseen, erityisesti noidat. Pyhimystarinoissa on paljon mielenkiintoisia legendoja ja historiallisia tarinoita, noidista taas olen löytänyt vain noitavainojen kautta kirjoitettua historiaa. En ole tavannut yhtään, muuta kuin fiktiivisiä ja niitäkin aika vähän, noidan muistelmia. Noitaoikeudenkäynneissä saadut lausunnot, pöytäkirjat ja muistiin merkinnät ovat ongelmallisia enkä luota niistä kovin moneen. Tunnustukset saatiin yleensä kiduttamalla ja uhkailemalla ja psyykkisesti murretut, yleensä naiset, saattoivat tunnustaa mitä tahansa. Ehkä he jopa tosissaan uskoivat tehneensä asioita, joita heistä syytettiin. Taisin jo aiemmin puhua todellisia muistojen veroisista valhemuistoista, joita ihmisen aivot saadaan uskomaan. Osa taas taisi tunnustaa kaiken vain saadakseen viimeisen ehtoollisen, kun tiesi kuoleman olevan edessä joka tapauksessa. Sanon (kirjoitan) taisi, vaikka tätä pidetään yleisenä tosiasiana, koska ihan varmoja emme voi ikinä olla toisten ihmisten ajatusten liikkeistä. Noituudesta syytetyksi taas saattoi joutua, kun joku tuomittu päätti kostaa aiempia erimielisyyksiä vaikkapa naapurille, tai lähes kaikille kylän naisille.
Kun kylässä liikkunut köyhä ja vääryyttä kokenut nainen joutui tuomiolle, niin mikäs sen näppärämpää kuin syyttää noituudesta myös kaikkia almuja niukasti antaneita kylän naisia.

Vuosia olen miettinyt, miten monet tuomiolle joutuneista olivat oikeasti noitia, siis vanhaa luonnonuskoa tosissaan tunnustavia ja noitarituaaleja harjoittaneita ihmisiä. Jossain vaiheessahan alettiin tuomitsemaan kaikki, joita voitiin syyttää noituudesta, ei vain sillä pahaa tehneitä.
Naiset, jotka tunnustivat noituutensa viimeisen ehtoollisen toivossa eivät ainakaan kuulosta nk. aidoilta noidilta.

Jos joku tuntee kirjallisuutta noidista, noituuden historiasta ja muusta vastaavasta, saa vinkata. Lehtikuvia ja iltapäivälehtihaastatteluita ei ehkä kannata toivoa. Vaikka jossain muistan noitakuulusteltavia kutsutun aikansa julkkiksiksi. Osa ehkä tunnusti ja kertoi kaikenlaisia juttuja "pysyäkseen otsikoissa".

Toisin kuin noidista ja luonnonuskoja harjoittaneista ihmisistä, pyhimyksistä on valtavasti muistiinpanoja, osa enemmän ja osa vähemmän totuudenmukaisia. Varmaan ihan nykypäivän iltapäivälehdistöä vastaavasti jälleen. Tosin kaikkia pyhimyksiä ei tainnut edes olla olemassa. Mutta minä ainakin uskon suurimmalla osalla olevan jonkinlaisen esikuvan. Ehkä joku samanniminen, joka teki jotakin ja ympärille keksittiin lopulta kokonainen pyhimyskultti.
Pyhän Yrjön olemassaolosta en ole kovinkaan vakuuttunut, en ainakaan hänen taistelustaan lohikäärmettä vastaan. Jollei lohikäärme ole vertauskuva vaikkapa kamalalle anopille tai purkautumisella uhkailevalle tulivuorelle. Tosin miten ritari tappaisi tulivuoren? Ehkä sattumalta osuisi paikalle, kun se rauhoittuu.

Mitä yhteistä noidilla ja pyhimyksillä on, tai mitä eroa. Varmasti suuri osa ainakin eurooppalaisista väittää, että eroa on kaikki ja yhtäläisyyksiä vain tuo mainittu aikansa poptähiasema. Noitia syytettiin jatkuvasti noituudesta (arvatenkin) ja kerettiläisyydestä. Näihin kuului myös naisilla perinteisen naisen muottiin ahtautumisesta kieltäytyminen.
Pyhimyksistä toisia kiiteltiin jumalan profeetoiksi, tai ties miksi, jo elinaikanaan. Toisia taas syytettiin kerettiläisyydestä, naisia naisenaseman rajojen venyttämisestä ja jopa noituudesta.
Monien uskonnonharjoittamiseen kuului mystiikkaa ja rituaaleja. Liekö sillä eroa tehdäänkö rituaalit Elohimin, Hekaten tai Friggin kunniaksi. Tietysti riippuu ihmisen maailman- ja uskonnonkuvasta, mitä mieltä tästä on.

Yksi mielenkiintoinen pyhimys, jota olen alkanut pitää noitana Hildegard Bingeniläinen. Hän on yksi suosikkipyhimyksiäni.  Omaksi suojelupyhimyksekseni löysin tosin vähän vähemmän noitamaisen Pyhän Elmon, merisairaiden, mahavaivaisten ja raskauspahoinvointisten suojelijan.
Sari Katajala-Peltomaan ja Raisa Maria Toivon kirjasta Noitavaimo ja neitsytäiti -kirjasta opinkin sitten, että ihmisten pitäminen pyhimyksenä tai noitana riippui monesti siitä, kenen suojeluksessa hän oli.  Jos sattui olemaan sopivan rippi-isän suojatti, samat asiat katsottiin jumalalliksi, kun taas freelanserinä rituaaleja harjoittanut tuomittiin sinne kaikkein syvimpään paikkaan.
Kirjassa oli esimerkkinä näkyjennäkijät kirjailijat ja mystikot Hadewijch Antwerpeniläinen ja Margarete Porete. Ensimmäinen oli sopivan kirkonmiehen oppilas ja hänen tekstinsä hyväksyttiin jumalallisina. Porete taas poltettiin roviolla.

Pyhimyksiin olen tutustutut Jaakko Heinimäen teoksissa Pieni mies jalustalla sekä Pyhiä naisia ja muita pyhimysesseitä. Ihastuin Heinimäen kirjoitustyyliin, koruttomaan, yksinkertaiseen ja tylsään, kunnes seassa on yhtäkkiä hauska kielellinen täysosuma, ilman liiallista yrittämistä.
Heinimäen kirja Harrasta viiniä: Makuja ja tarinoita, pulloja ja pyhimyksiä sai jo nimellään minut innostumaan. Yksi hienoimmista ajatuksista oli Jeesuksen Kaanaanhäissä taikoma pesuammekilju. Valittavat viinitkin nostivat veden kielelle vaikka särkivätkin korvia.

Nyt ongelmana onkin, että kirja herätti hyvän viinin himon.

P.U. Rippley: Jurassic prööt

P.U. Rippley: Jurassic prööt (2015)
Kuvittanut: Evan Palmer
Suomentanut: Juho Gröndahl
Kustantaja: Nemo
Kiitokset kirjasta kustantajalle!



















Hauska tapa tutustua dinosauruksiin ja ajatukseen, että jo muinoin piereskeltiin.
Kirjassa ei anneta selityksiä esi- tai jälkipuheessa, mikä osa tiedosta on faktaa ja mikä fiktiota. Se käy kuitenkin hyvin ilmi itse tekstin sanankäänteistä.

Ichthyostega oli alkusammakkoeläin, joka alkoi edeltäjiään paremmin sopeutua maalla elämiseen – kenties pakon edessä, merien kaasuuntumisen seurauksena.

Pieruhuumori uppoaa lapsiin, ja aikuisiin, aina. Huumorin varjolla jää helposti mieleen faktoja, toivottavasti tästäkin kirjasta.

Lapsista en voi olla varma, mutta itselleni ainakin jäi ensimmäistä kertaa mieleen, että mamenchisauruksilla oli pitkä kaula, kun se yhdistettiin kaasutteluun.

Lapset keskittyivät kyllä enimmäkseen leikkimään ja pitämään hauskaa pierulaitteella ja eläytymään valtavien suurrupsujen haisteluun.

Vampyyri

Yhtenä iltana juuri nukahtamissekunnilla mietin yhden tapaamani ihmisen kokemuksia. Niistä saisi kivan tarinan. Mutta voiko muitten tarinoita kirjoittaa.  Mielessä kävi ajatus:
"Olen vampyyri, istu viereeni ja imenyt tarinasi. Varastan ja käytän hyväkseni. Jos et halua itseäsi paperille, älä tule lähelle."

Hauskoja nämä unissa ja juuri nukahtamaisillaan aivoissa pyörähtäneet ajatukset. Osaa niistä en keksisi ikinä valveilla. Mun lapset sanoisi, että en koskaan ole niin kauaa hereillä, että ehtisin ajatella.