Projekteja

Yksi kuva kertoo kuulemma enemmän kuin tuhat sanaa, joten tässä:

En onnistunut kuvaamaan, mutta maalia oli silmäripsissäkin.


Toiseen projektiin päässen käsiksi vasta vasta, kun tule ulos kaapista, eli saan sen maalattua valmiiksi.

Maalauskerrosten välissä olen koittanut saada valmiiksi yhtä ikuisuusprojektia.

Michael Mortimer: Neitsytkivi (2014)

Alkuperäisteos: Jungfrustenen (2013)
Käännös: Anu Koivunen

En hoksannut kirjan olevan ruotsalainen, ennen kuin olin jo ehtinyt aloittaa kuuntelemisen suomeksi. Päätin sitten kuunnella koko tämän ekan osan suomeksi ja seuraavan ruotsiksi (sitä ei vielä edes ole saatavilla äänikirjana suomeksi, eli helppo päätös). Voinpahan vertailla, toimiiko paremmin ruotsiksi kuin käännettynä. Käännös toimi kyllä todella hyvin. En missään vaiheessa joutunut miettimään, mitähän tuollakin nyt tarkoitettiin ja voiko noin sanoa. Ainut ongelma oli, että en tiennyt, mikä paikka Piitime on, vaikka ihan vasta taas ohitin sen mennen tullen kesälomareissulla. Tunnen näitä paikannimiä täällä vain ruotsiksi. Hauskaa seurailla seikkailijoiden matkaa samoja reittejä, mitä itse olen joskus matkustellut läpi Ruotsin tai sitten täältä Suomeen. Tosin sen kokemukseni pohjalta huomasin muutamat etäisyydet vääriksi ja vaikka olen vasta sanonut, että kaunokirjallisuus on kaunokirjallisuutta ja sellaisista puutteista huomauttaminen on vain omaa pätemisen tarvetta, niin päätin sitten päteä sen verran itsekin. Skellefteåsta ei yleensä mene viittä tuntia Haaparantaan, mutta toisaalta taas kyllä taisi viime syyslomalla mennä ainakin sen verran, kun tietä ei ollu aurattu ja tiellä oli puolimetriset palteet.

Kirjassa oli säilytetty ruotsalaisten kauppaketjujen ja ruokamerkkien nimet, joka taitaa olla ihan normaalia käännöksissä nykyään. Vasta luin kuitenkin jonkun kehuvan, kun käännöksessä oli Oreot muutettu Dominoiksi. Olisi aika hassua, jos tässäkin kirjassa olisi ICA:n sijasta käyty Prismassa tai cittarissa. Vai mitä mieltä te muut olette? Mietin myös, tätä mietin tämän tästä monestakin käännösteknisestä syystä, voiko tunnbrödin kääntää rieskaksi? Mitä minä ymmärrän rieskalla muistuttaa kyllä tunnbrödiä, mutta käsittääkseni itäsuomalaiset ymmärtävät rieskan ihan toisenlaiseksi leiväksi. Tosin jossain toisessa kirjassa ollut käännös "ohutleipä" kuulosti vielä omituisemmalta.

Tykkään tämäntyylisistä kirjoista, vaikka en osaa sijoittaa niitä oikein mihinkään genreen ja kategoriaan. Maagisrealistista populääritieteellistä seikkailua ehkä? Joskus olen kutsunut myös danbrowntyyliksi.

Nuori biologian opiskelija Idan isoäiti osoittautuu fysiikan nobelistin työtoveriksi ja tuttavaksi ja järjestää Idalle kutsun Nobel-illalliselle, jossa hänen kuuluu saada salaperäinen kivi Nobel-voittajalta säilytettäväkseen. Siitä alkaa takaa-ajo ja kiven historian ja salaisuuden selvittäminen.

Joka ei muuten sitten selviä vielä tässä kirjassa. Varoituksena kaikille kirjasta kiinnostuneille, kerrottakoon, että kolmas osa ilmestyy vasta syksyllä ja kirjasarjan on tarkoitus olla kuusiosainen. Lopullista ratkaisua ja vastauksia voi siis joutua odottamaan vielä monta vuotta. Toivottavasti seuraava osa vastaa edes joihinkin arvoituksiin. Jäin tähän kirjaan aivan koukkuun ja olisin halunnut kuunnella kaikki osat yhteen putkeen, mutta koska kolmas ilmestyy äänikirjana vasta joulukuussa, päätin säästää kakkososaakin vielä hetken, huomiseen ehkä.

Kirjassa tykkään seikkailun ja kuvitteellisten arvoitusten lisäksi sen antamista tiedetietoiskuista. Opin mielellään uutta kaikenlaisista asioista. Suurimmaksi osaksi ne on esitetty kirjassa hyvin sujuvasti, mutta muutama tulee esille vähän kömpelön teennäisinä kyselyinä henkilöltä toiselle. Mutta jos opin niistä jotakin uutta niin ei se niin kovasti haittaa.

Kirjaa suositteli minulle Ullan luettujen kirjojen Ulla. Kiitokset vinkistä!

Ulkosuomalaisen ongelmia vol.4

Arvatkaapas mikä on, saunan puuttumisen jälkeen, suurin puute ulkomaalaisissa taloissa. Aivan, tiskikaappeja täällä ei juuri tunneta. Kyllähän sellainen irrallinen kuivatustelinekin on tavallaan ihan riittävä nykyään, kun suurin osa tiskataan koneella. Mutta ei kovin ahtaassa keittiössä, kuten minun keittiöni on. Tai kyllä siellä keittiössä on lattiapinta-alaa, ja juuri nyt kuivatusteline seisookin lattialla, mutta se ei tunnu oikein puhtaalta vaihtoehdolta.

Nyt olemme suunnitelleet entisen jääkaapin tilalle kaappia, jonne tulee kuivatushylly. Eihän se ihan korvaa tiskialtaan päällä olevaa tiskikaappia, mutta jospa olisi tyhjää parempi. Kuvia projektista saattaa seurata myöhemmin, jos jotakuta kiinnostaa.

Se suurin ongelma sitten: tällaisena kurjana sateisena, kylmänä ja tuulisena kesäpäivänä olisi ihanaa lämmittää sauna, että olisi edes jossakin lämmintä.

Anni Polva: Tiinalla on hauskaa (1969)

Naistenviikko loppuu Tiinanpäivään, ja sen kunniaksi päätin kuunnella yhden Tiina-kirjan. Oli vaikea päättää, minkä. Valitsin sitten yhden aika vanhan ja jota en muistanut nimen perusteella.

En muistanutkaan, että näissä on tapellaan näin paljon. Tiina on varmasti aikoinaan ravistellut kovasti sukupuolirooleja. Kirjassa korostettiin miesten ja naisten rooleja ja lapsetkin olivat hyvin tietoisia, mitkä ovat naisten hommia ja mitkä sopivat myös miehille. Mahdoinkohan kiinnittää asiaan huomiota, kun luin näitä lapsena. Tietysti ainakin Tiinan poikatyttömäisyyteen. Muistan aluksi ihmetelleeni, itsekin poikatyttönä ja Viisikon Pauliin jo tutustuneena, miksi se oli niin kummallista. (Nykyään ihmettelen enemmän, miten Paulin poikamaisuus hyväksyttiin niin hyvin jo aikoinaan)
 En lapsena heti osannut sijoittaa Tiinaan omaan aikaansa. En vieläkään tiedä, mille vuosikymmenelle tapahtumat pitäisi tarkasti sijoittaa ja minkä ikäinen Tiina on.

Kirja ei iskenyt enää yhtä kovasti kuin Viisikot, vaan vaikutti turhan vanhanaikaiselta ja lapselliselta. En taida kuunnella näitä enempää, etten särje kokonaan lapsuuden illuusiotani.

Naistenviikko jatkuu

Akkainviikolla sataa kuulemma aina. Sitä en nyt muista onko aina niin, mutta tänä vuonna kyllä. Askartelin sitten tänään sisällä äänikirjaa kuunnellessa. Kolmantena naistenviikon kirjana aloitin Rajaa Alsanean Riadin tytöt (Banat al-Riyad).

Olen joskus kerännyt valtavan varaston lankaa ja lisäksi perinyt vielä isomman varaston ja keksin matkustellessa uuden tavan kuluttaa lankoja.

Sade loppui ja pääsin etsimään marjoja. Vaan eihän ne kypsy, kun ei ole kesää.

Naistenviikon lukemisia

Olen ollut kesälomalla ja tavannut ihmisiä, joten kirjan kuuntelu on jäänyt vähän vähemmälle. Ensimmäinen naistenviikon kirjani Enni Mustosen Paimentyttö kestikin aika monta päivää, mutta loppui toissa päivänä trimmeriä heilutellessa. Vaikka en ollut poissa montaa päivää, oli ruohikko ehtinyt kasvaa ihana kamalasti. Mistähän saisi jotakin nurmikon kasvun hidastinta, eikä vain nurmiheinän, vaan erityisesti apilan ja voikukkien. Minulla on vain kaksi akkua trimmeriin ja ne kestävät yhteensä noin 40 min. Viime kesänä en edes jaksanut enempäänsä kerrallaan, aluksi hädin tuskin akullisen, mutta nyt toivon synttärilahjaksi uutta akkua. En usko jaksavani vielä          heilutella isoa moottoritrimmeriä.


Enni Mustonen oli nuoruuteni suuri suosikki. Ihastuin naapurin mummun minulle lainaamaan Koskivuorisarjaan ikihyviksi. Taitaa olla ensimmäinen kirjasarja, jonka uutta osaa olen odottanut kuumeisesti. Suunnittelin muitakin Mustosen kirjoja myöhemmin, mutta en sitten kuitenkaan tullut lukeneeksi. Kun en enää pystynyt lukemaan kirjoja haaveilin kuuntelevani Mustosta, mutten tietenkään löytänyt niitä äänikirjana. Kun kuulin Celia-kirjastosta, katsoin ensimmäisenä, olisiko siellä Mustosen kirjoja – ja olihan siellä. Kuuntelin yhden, mutta petyin, ehkä silti enempi lukijaan, kuin itse kirjaan. Mutta niin hyvä kirja se ei ollut, että olisin huonosta lukijasta huolimatta viitsinyt tarttua toiseen osaan. Nyt on monessa blogissa luettu Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjaa ja siitä on myös tykätty. Tykkäsin minäkin, ainakin ensimmäisestä osasta. Ei se Koskivuorisarjalle pärjää ja epäilin hieman, mahtaako jatko-osat jo olla puisevia ja kyllästyttäviä.

Kirjassa Ida ajautuu pikkupiiaksi Topeliuksen taloon. Vaikka hänen työpaikkansa on varmasti parempi, kuin monen muun pienen piikatytön, järkytyin monta kertaa, miten palvelijat tosiaan saavat raataa, kun isäntäväki nauttii elämästä pistämättä tikkua ristiin. Mietin silti, että onko se aina niin paha asia, sillä köyhä ja osaton tyttöhän sai siellä ansaita työllä itselleen edes jonkinlaisen elannon. Jos rikkaat olisivat viitsineet itse hoitaa sotkunsa, olisivatko monet köyhät kuolleet kokonaan nälkään, vai olisivatko he saaneet mahdollisuuden reilumpaan tapaan ansaita elantonsa?

Ida ystävystyy, tai ainakin tutustuu, yli säätyrajojen. Onkohan se ollut oikeasti koskaan mahdollista? Onkohan kukaan piikatyttö saanut keskustella Topeliuksen, tai muiden herrojen, kanssa ja tuntea jopa olevansa jotenkin hyväksytty. Tai edes lapset ja nuoret. Muistan muistakin Mustosen kirjoista ajatuksen, että isäntäperheen tyttö ystävystyy palvelijatytön kanssa, onko se yhtään realistinen ajatus vai täyttä utopiaa? En tunne aihetta niin, että osaisin siihen itse vastata. Toisaalta, onko sillä väliä, kaunokirjallisuus on kaunokirjallisuutta ja minä mielellään luen fantasiaa.

Toisena naistenviikon kirjana kuuntelen Jennifer Worthin Hakekaa kätilöä(Call the Midwife:

 A Memoir of Birth, Joy, and Hard Times). 

Entinen kätilö kertoo omista kokemuksistaan ja kommelluksistaan kätilönä työskennellessään, tapahtumat perustuvat tositapahtumiin sekä kertoo kätilönammatin ja synnytysten historiaa. En ole kaikista ajatuksista ja asenteista täysin samaa mieltä, mutta olen myös herännyt ajattelemaan asiaa, itselleni, uudelta kantilta. Osa synnytysten historiasta on julmaa kuultavaa, ja olen onnellinen, että olen saanut omat lapseni kymmeniä vuosia myöhemmin.

Kirja on vielä kesken, mutta uskon jo kuuntelevani myöhemmin jatko-osatkin.

Muistan valitettavan huonosti, mistä blogeista olen kirjoja bongaillut. Minun täytyy koittaa keksiä siihen joku konsti. Mutta varsinaisen sysäyksen lukea Enni Mustosta sain nyt Kirjahillalta.

Ulkosuomalaisen ongelmia vol.3

Lempikarkkejani ei saa Ruotsista. Paitsi joskus Tuplia jostain huoltoasemilta, mutta ne ruukaa olla kuivia käppyröitä. Karkkia ei tietysti tarvitse syödä jatkuvasti, mutta jos noita parhaita olisi saatavilla tälläkin voisi lopulta tulla syötyä vähepi tai järkevämmin, kuin koura kaupalla, kun harvoin saa.




Parhaat hampurilaiset saa tietysti myös Suomesta. Mikään ei voita perinteisiä grilliruokia, mutta niitä ei löydy enää oikein mistään.

 Inhoan kurkkua ja majoneesia, joten puoliso katsoi minua ihmeissään, kun tilasin kurkkumajoneesin.

                      Uusi tuttavuus. Hyviä.