Pihalla

Olen ollut flunssassa, mutta pihalla on tehtävä hommia, jos ei halua hukkua rikkaruohoon. Tänä keväänä on ollut pakko käyttää joka ikinen sateeton minuutti pihalla. Trimmerin kanssa heiluessa on hyvä kuunnella kirjaa, niin etenee viimein sekin.

Jätin sentään muutaman kukan vielä kukkimaan.

Kavereista ja ihmisistä (sisältää valitusta)

Kun olin vielä terveempi, kävin aina joskus kylässä joillakin kavereilla. Yleensä kaikki aina pitävät itsestäänselvyytenä, että minä käyn aina heillä, eikä kukaan käy minun luona, koska minulla on auto ja asun maalla. Kaupungista tuntuu olevan tosi työlästä päästä käymään maalla, mutta oletetaan, että maalta käydään ihan mielellään jatkuvasti kaupungissa. Tietysti siihen aikaan, kun oli muutenkin asioita kaupunkiin, tai lähistölle, tuli monesti käytyä jonkun luona. Tietysti kavereita saattoi myös hyödyntää ja olla joskus yötä, jos oli tarvis olla kaupungissa enemmän. Enimmäkseen siis, kun oli luentoja perjantaina ja lauantaina.

Toisille on aina ollut itsestäänselvyys, että minä käyn kylässä heillä, koska heillä on vauva ja liikkuminen hankalampaa. Muuten ihan hyvä logiikka, mutta kun minun lapset olivat pieniä, niin aina odotettiin, että minä ja lapset käymme kylässä, ilmeisesti taas syynä oli se, että asumme maalla, ja maalta pääsee kaupunkiin jne.

Nyt en ole monesta syystä käynyt oikeastaan kenelläkään kylässä yli kahteen vuoteen. Tai tavannut kaupungilla. Suurimpana syynä on, että aina väsyttää, eikä töiden ja kotihommien jälkeen jaksa lähteä minnekään. Toinen aika suuri syy on, että en saa vieläkään ajaa autolla pitkiä matkoja. Jotkut kaverit ja tutut tuntuvat suuttuneen ja osa ei pidä enää mitään yhteyttä. Onhan se totta, että voisin ottaa bussin tai junan kaupunkiin, mutta oletan kyllä, että hekin voisivat ottaa niistä jommankumman tänne päin. Onneksi on muutamia kavereita, jotka sentään käyvät joskus meillä tai joille riittää muun lainen yhteydenpito. Ehkä sellaiset kaverit eivät ole kaveruuden ja energiani arvoisia, jotka eivät vaivaudu itse tänne ja valittavat, että en enää käy heillä.

Viikonloppukuulumisia

Viikonloppuna sain viimeinkin maalattua kasvilaatikot valmiiksi. Onneksi oli sen verran sateetonta. Koko maalausprojekti kesti kolme viikkoa, joka viikolla on ollut vain yksi sateeton päivä, jolloin olen voinut maalata. Nytkin sitten satoi muina päivinä, joten en saanut vieläkään kasvimaata tehtyä. Toivottavasti saan ne laatikot paikoilleen, ennen kuin sataa lunta. Tällä menolla sitä varmasti sataa loppuviikosta. Joku viisas oli laskenut ragnarökin alkaneen viime vuoden helmikuussa, ehkä se viisas olikin väärässä ja ragnarökin, eli maailman lopun, ensimmäisen osa, fimbulvinter, on alkanut vasta tänä vuonna.


Eilisen tappelin tietokoneeni kanssa. En saanut kirjoitettua mitään tännekään, kun kone vain jumitti. Illanpäälle näytti, että se alkoi taas toimimaan, toivottavasti. (Nyt kirjoitan lainakoneelta).


Aloitin viikonloppuna Sinuhen egyptiläisen lukemisen. Dekkariviikon kannalta huono suunnitelma, en varmaan saa tätä valmiiksi koko viikolla. Mutta siirrän dekkariviikkoa omalta osaltani niin, että kun Sinuhe on luettu, aloitan dekkarit ja viikon luen/kuuntelen vain dekkareita (ja tietysti nettiä ja blogeja, mieluiten ehkä niistäkin dekkariaiheisia blogauksia).



En varmaan aio blogata Sinuhesta sen enempää. Mutta sen verran sanon, että se on aivan erilainen, kuin ennakkoluuloisena oletin. Ei yhtään sellainen vanhanaikainen ja kankea. Jos joku väittäisi kirjan olevan kirjoitettu viime vuonna, voisin ihan hyvin uskoa, jos nyt en tietäisi sen olleen olemassa jo, kun kävin koulua. Silloin päätimme tutustua kirjaan luokkakaverin kanssa ja luimme ensimmäisen ja viimeisen sivun. Olen myös yrittänyt kuunnella tätä kasetilta kaksitoista vuotta sitten, mutta en vielä silloin ollut oppinut kuuntelemaan äänikirjoja.

Yksi erittäin osuva lainaus Sinuhesta:
"Ei ole muuta oikeutta, kuin rikkaan ja väkevän oikeus"


----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kissat eivät saa olla makuuhuoneessa. 

 

Omenapuukin saattaa vielä vaikka kukkia.

 Omenapuu viime vuonna samaan aikaan. Tämä ei tosin ole sama puu, vaan meidän

 myöhemmin kukkiva puu. Siinä ei ollut vielä yhtään mitään kuvattavaa tänään.

Onneksi sentään kasvihuoneesta saadaan pian kurkkuja.

Tuntematon sotilas, elokuva

Ohjaus Edvin Laine.

Olen ilmeisesti onnistunut välttelemään lähes neljäkymmentä itsenäisyyspäivää Tuntemattoman näkemistä. Osa kohtauksista tosin oli tosi tuttuja ja muistan ne hyvin, mutta osa oli täysin tuntemattomia. Nyt korjasin tämänkin puutteen näin Ruotsin kansallispäivän aaton kunniaksi.

Koska kaikki muut ovat elokuvan nähneet varmasti lukemattomia kertoja, niin kerron nyt vain omia ajatuksiani siitä enkä puutu itse elokuvaan tai näyttelijäsuorituksiin mitenkään.

Ensiksi tietysti vertasin elokuvaa kirjaan. Paljon jää kertomatta ja mietin, miten joku, joka ei ole kirjaa lukenut pääsee jyvälle ideasta. Olen usein sitä mieltä elokuvista. Ehkä kyse on vain siitä, että olen jotenkin tyhmä ja hidasälyinen enkä onnistu pysymään mukana elokuvissa. En ole oikein elokuvaihminen. Esimerkiksi tänä vuonna tämä taisi olla ensimmäinen katsomani elokuva. 

Elokuvasta nousi mieleen lähinnä yksi ajatus: miten typerä armeija on. Sotaherroille näytti olevan tärkeintä saada kunnioitusta ja pokkurointia, siinä määrin, että se häiritsi itse sotimista. Elokuva nosti tätä esille mielestäni selvästi kirjaa enemmän. En tietenkään tiedä millaista sodassa oikeasti oli, mutta jos elokuva näyttää siitä asiasta totuuden, niin ei ihme, että hävisimme sodan.

Koulussa meille aina opetettiin, että syyllinen kaikkiin sotiin on ollut Venäjä, tai siis Neuvostoliitto. Vasta myöhemmin jo Ruotsiin muutettuani olen törmännyt ajatukseen, että ehkä jatkosota olikin suomalaisten aloittama älytön ja turha miesten tapattamisretki. Ehkä olisin hoksannut miettiä tätä jo aiemmin, jos olisin lukenut Tuntemattomani aikaisemmin, tai edes katsonut sen elokuvan.

Jos haluaa paneutua syvällisemmin suomalaiseen kirjallisuuteen, niin Tuntematon sotilas on kyllä sellainen raamattu, joka kannattaa lukea. Jos ei tunne Raamattua, niin maailman kirjallisuudesta moni vertaus ja viittaus jää ymmärtämättä. Enkä nyt sano, että Raamattu olisi ainut opus, joka on hyvä tuntea, kaikilla mailla on omat raamattunsa vielä lisäksi.

Huomenna olisi tarkoitus aloittaa toinen suomalaisen kirjallisuuden raamattu, toivottavasti se on yhtä hieno elämys, kuin Tuntematon sotilas.

Kader Abdolah : Talo moskeijan vieressä

Suomentanut Sanna van Leeuwen

Kirjan ja kirjailijan esittelyssä sanotaan, että kirja on äänestetty kaikkien aikojen toiseksi parhaaksi hollanninkieliseksi romaaniksi.. Kirjailija sanoo kirjoittaneensa kirjan eurooppalaisille. Kirja on toisaalta mukavan leppoisaa kerrontaa tavallisesta perhe-elämästä ja työnteosta maton tekijän ja imaamin perheiden talossa. Uskonto ja vuosisatoja vanhat perinteet ovat koko ajan läsnä talon, ja koko yhteisön, elämässä.
Ihmeitä tapahtuu lujasti uskoville, tavalla tai toisella. Toiset taas eivät löydä Koraanista oikeaa vastausta, vaikka uskovat sokeasti Koraanin johdatukseen. Syntiäkin tehdään, sitä peitellään, jäädään kiinni tai sitten ei jäädä. Eli kaikin puolin normaalia elämää.
Toisaalta kirjassa kuvaillaan vallankumouksen ja sodan aikaisia tapahtumia ja mielivaltaisia tuomioita sekä miten perheenjäsenetkin ajautuvat tappamaan toisiaan uskonnollisten ja poliittisten näkemystensä vuoksi.

Tapahtumat alkavat 1960-luvun lopulta. Kirjassa ei kerrota, mikä vuosi milloinkin on menossa, enkä osannut yhdistää mitään tapahtumia vuosilukuihin tarkistamatta netistä. Mutta jos tuntee paremmin historiaa, niin ehkä tapahtumien ajoitus on helpompaa. Vallankumous, jossa amerikkalaismielinen shaahi syöstiin vallasta tapahtui vuonna 1979 ja Irak hyökkäsi Iraniin seuraavana vuonna.

Kirjasta jää mielikuva länsimaiden vaikutuksesta Iranin politiikkaan, jos heidän olisi annettu elää rauhassa, ilman muiden yrityksiä hallita aluetta, ehkä vallankumouksilta ja sodilta olisi vältytty kokonaan. Se on tietysti vain kirjailijan oma näkemys asiasta, mutta on hyvä lukea islamilaisten itse kirjoittamia kirjoja, että näemme sen  toisenkin näkökannan, emmekä usko sokeasti länsimaista propagandaa. Kaikilla kirjoittajilla on oma totuutensa näistä asioista.

Paljon tuttuja asioita ja nimiä, joita kuulin uutisissa lapsena, mutta joista en silti ole tiennyt oikeasti mitään.
En myöskään tiennyt mitään shiialaisten ja sunnalaisten eroista, enkä sitä, että Iranissa on shiiahallinto ja iranilaiset eivät ole arabeja. Otetaan jopa esille maan vanha uskonto ennen islamia ja miten se on muovannut iranilaista islamia.

Kirjailija kuvailee hienosti kaupungin tunnelman ja näkymän. Erityisesti kuvaukset basaarista ja mattokutomosta maalaavat mielikuvia täyteläisistä väreistä ja tuoksuista. Voi melkein uskoa käyneensä paikanpäällä.
Olen jostakin syystä viehättynyt Välimeren ympäristöön sijoittuvasta kirjallisuudesta. Monet niistä kuvailevat elämää ja paikkoja ja pääsee todelliselle kirjamatkalle. En ole koskaan käynyt missään Aasian maassa, enkä suuremmin edes haaveillut matkustavani sinne. Nyt ajattelen, että jos joskus matkustan paikanpäälle, ehkä rikon sen lämpimän ja mystisen mielikuvan, joka minulla on.

Suomennos on jälleen erinomainen ja kieli sujuvaa ja helposti luettavaa/kuunneltavaa. Olen aiemminkin kirjoittanut tykkääväni Sannan käännöksistä, mutta tämän kirjan kohdalla olen erityisen vaikuttunut, miten vivahteikas kirja on myös käännettynä. Monet käsitellyt asiat ovat meille suomalaisille niin vieraita, että niiden kuvailu suomeksi ei voi olla helppoa.

Harvoin luen tai kuuntelen kirjoja toiseen kertaan, mutta tämän kuuntelin. Suosittelen ehdottomasti kaikille. Sekä hienon kirjamatkan- että erilaisen näkemyksen saamiseksi Iranin lähihistoriasta.

Yksi kysymys jäi vaivaamaan: Mikä sitten on paras hollanninkielinen kirja?

Dekkariviikko 8.-14.6.

Kirjablogeissa vietetään dekkariviikkoa kesäkuun alussa. Aion osallistua. Aamulla mietin, aloittaisinko pitkästä aikaa dekkarin, vai jotakin muuta. Aloitin kuitenkin Lumen tajun. Nyt aion säästää dekkarit kesäkuun toiselle viikolla ja sen viikon kuunnella vain dekkareita. Ehkä jopa nyt hankin Antonio Hillin uusimman dekkarin. Sitä ei ole suomennettu, kyselin kustantajalta, eikä kuulema suomenneta ainakaan lähiaikoina, joten sitä ei myöskään saa äänikirjana. Minulle on ihan hyväksi lukea välillä espanjaksi, että en ihan unohtaisi kieltä, mutta näköhäiriöt haittaavat lukemista. Nyt kun tuli nuo uudet lukulasit, niin on tietysti sopiva aika testata e-kirjan lukemista. Kirjaa ei vaan saa mistään espanjaksi. Olen kolunnut netin kirjakauppoja, androidin apsi-kirjoja ja Amazonia. Kaksi aikaisempaa on saatava, mutta ei uusin. Amazonissa se on, mutta sitä ei voi ostaa Ruotsiin

Antonio Hillin Kuolleiden lelujen kesä ja Kauniit kuolemat (suomentanut Taina Helkamo) ovat ehkä parhaat lukemani dekkarit. Niissä kulkee rinnakkain ainakin kaksi selviteltävää tapausta; varsinainen rikos ja päähenkilö Salgadon menneisyyteen liittyvä tapaus, jota hänen kollegansa luvatta selvittä. Varsinainen rikos selviää aina yhden kirjan kuluessa, mutta Salgadon mysteeri jatkuu kirjasta toiseen. Toinen kirja loppuu äärimmäisen jännittävään kohtaan, ja sitten niitä ei ollutkaan saatavana kolmatta.
 
En tiedä suosittelisinko kirjasarjaa muille vai en. Kirjat ovat kaikin puolin lukemisen arvoisia ja suomennokset sujuvia. Mutta kun sitä kolmatta osaa ei ole käännetty. Tietysti, jos nyt te kaikki lukijani lukisitte ne kaksi kirjaa ja saisitte vielä muutaman tuttavankin lukemaan, niin ehkäpä se viimeinenkin vielä suomennettaisiin, jos taas kaikki jättävät lukematta aikaisemmat osat, niin sitä viimeistä tuskin suomennetaan.

Paketti ja uudet rillit

Sain paketin Uniikki Elliltä. Myös pitkään odotetut lukulasit tulivat perille viimein. Nyt sitten pääsen kokeilemaan, pystyykö niillä lukemaan paremmin, kuin normaaleilla tai progressiivisilla laseilla.

Ihanat puput ja mummolasit.