lauantai 19. syyskuuta 2015

Leppoinen lauantai

Vuosia sitten yksi rakas ystäväni kertoi luulensa minua noidaksi, kun kävi minulla kylässä ensimmäistä kertaa. Olin ripustellut yrttinippuja kuivumaan seinälle. Sanoin, mikä sai hänet nyt uskomaan, että en ole.  Siihen aikaan keräsin kasveja yhteisiä, nykyisin keräilen lähinnä ruoaksi, mausteeksi ja teeksi.

Tämän vuoden omenasato on niin myöhässä ja voittanut, että se ei kelpaa muuten säilöttäviksi, mutta ehkä kuvattavaksi. Onneksi sain keväällä omanasorvin. Sorvailen lisää lastuja kuvattavaksi, jos tämä yritys kuivatus onnistuu.
Sorvauksen ammattilaisena osaan käyttää sitä sorvia harjoittelematta, mutta minulla on uusi kiertoilmauuni, jonka käyttöä en oikein hallitse.
Haaveilin vihanneskuivurista, mutta päätin ensin kokeilla tuolla uudella uunilla, jos ei tarvitsisi ostaa erillistä laitetta. Jokainen laite vaatii säilytystilaa ja uskokaa pois, meillä on siitä paha pula.

1 kommentti:

  1. Sain omituisen mielihalun eilen: ottaa esille ompelukone. Ehkä se on huono idea, eikä sitä pidä toteuttaa.

    VastaaPoista

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.