torstai 24. syyskuuta 2015

Silakkaa silakkaa

Taisimmee selvitä illasta kunnialla. Ruoka ei ainakaan loppunut kesken. Muut ihmiset syövät ilmeisesti huomattavasti vähemmän kuin me kälyn kanssa. 


En ole ennen avannut hapansilakkapurkkia, mutta selvisin ihan hyvin. Onneksi sain eilen hyviä neuvoja, olisin muuten tainnut saada haisevat liemet päälleni.
Kuopus sanoi illalla, että tiskialtaalla haisee sille, kuin aina entisessä asunnossa haisi, kun koira oli ripuloinut. Minusta ei sentään ihan niin pahalle, mutta en voi kieltää, etteikö haisisi. Mutta hyvä oli.


Kuva: käly

Onnistuin jopa leipomisessa. Päätin päästä helpolla ja tein banoffee.  Ohjeen löysin täältä. Vaikka pala oli gluteeniton, sai se kovasti kehuja. Vielä enemmän kehuja sai kotiin nuorisolle jätetty epägluteeniton piirakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.