keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Uutuussanoja



Kieli elää ja kehittyy.  Eikä vanha pysy enää mukana.  Luin vasta listan viime vuoden ruotsalaisista uutuussanoista, en tuntenut niistäkään ihan kaikkia. Esim. ”cisperson” en ollut koskaan ennen kuullut.  Osa oli tutumpia ainakin ”yolon” tunsin.  Tänään törmäsin taas siihen, että en tunne ollenkaan ihan tavallisia ja lähes jokapäiväisiä uusia sanoja suomeksi.  En tiennyt, mikä on ”appen” ja ”appar” suomeksi .  Muutama viikko sitten mietin lasteni kanssa, mitä on ”fjortis” suomeksi. (Meillä aika tavallinen sana, kun on teinejä talo täynnä. Suomeksi kuulema pissis tai lissu.) Syksyllä lapset sanoivat minua nuuperoksi, kun pelasimme pleikalla. Ymmärsin sentään, mitä se tarkoittaa. Onneksi aina voi kysyä joltakin suomalaiselta ystävältä.

Tätä kirjoitellessani huomaan, että eipä minun oikolukuohjelmakaan tunne noita uutuussanoja.


"Suomen kesä on lyhyt, mutta vähä luminen"
Ja juuri muistin, että enhän minä asukaan Suomessa. Se aina joskus unohtuu. Joskus, kun luen jotakin ulkosuomalaisten juttuja saatan olla vähä kateellinen, että tuokin se sai muutettua ulkomaille, ja minä vain olen jäänyt tänne. Yleensä aika pian hoksaan, että tosiaan ulkomaillahan minäkin asun. Tietenkään tämä ei ole mitenkään erityisen eksoottinen ja erilainen maa Suomeen verrattuna.


--------------------------------------------------------

Kirjoittaminen on joskus hankalaa. Olen yrittänyt monta vuotta saada paperille yhden tarinan, jota olen kertonut lapsilleni kuulema kymmenen vuoden ajan. Ilmeisesti monesti kerrotun tarinan kirjoittaminen on kaikkein vaikeinta. Toinen vaikea on yhä edelleen nimien keksiminen. Ei kellään olisi takataskussa sopivaa nimeä poikakissalle?


2 kommenttia:

  1. Täällä Etelä-Suomessa sanotaan noobiksi, viissiinkin se teidän nuupero? :)
    t. Anna

    VastaaPoista
  2. tai Nyyb.. (Porissa)
    Pissis on tosiaan tyhjäpää tyttö, poika on Fruittari tai Fruide

    VastaaPoista

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.