perjantai 16. lokakuuta 2015

Aino Havukainen, Sami Toivonen: Tatun ja Patun ihmeellinen joulu (2015)

Kustantaja: Otava.
Kirja saatu kustantajalta. Suurkiitokset!

Outolan pojat ovat innoissaan: Veera on kutsunut heidät kotiinsa viettämään joulua. Kaikki menee kuitenkin pieleen alusta lähtien, eivätkä Tatu ja Patu tahdo jouluvalmistelukiireiden keskellä muistaa, koristellaanko tuuhea joulukuusi vai -pukki, mitä glögillä tehdään ja kuuluuko jouluna tuoksua voimakkaasti kanelille, jopa kainaloista. Hauskojen kommellusten ja rajun joulustressin jälkeen joulurauha tavoittaa lopulta niin Tatun ja Patun, Veeran perheen kuin heidän uuden ystävänsä.

Lukemisen lomassa nautimme kuviin piilotettujen hauskuuksien ja muiden juttujen bongaamisesta sekä tietysti joka sivulla luuraavan jouluobjektin löytämisestä. Tosin meillä, tai ainakin minulla,on vielä yksi löytämättä, eli kirjaa ei voi laittaa hyllyyn odottamaan joulua.

Kirja joutui täällä kovan paikan eteen, sillä lapseni eivät ole perineet äitinsä (eivätkä kyllä kenenkään muunkaan) innostusta kirjallisuuteen ja heitä on toisinaan vaikea houkutella kuuntelemaan ääneen luettuja kirjoja saati lukemaan itse. Nyt ei kuitenkaan tarvinnut houkutella kuuntelemaan ja katselemaan. Hyvin jaksoivat edelleen innostua kuvien tutkimisesta, turhaan pelkäsin heidän jo kasvaneen liian isoiksi kuvakirjan lukijoiksi.

3 kommenttia:

  1. Mahtavaa, että tässä kirjassa on mukana Veera! Tämä tulee (toivottavasti) olemaan toinen kirja, jonka lapsemme löytävät jouluna paketista. Toinen on Kesä Koiramäessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ois varmasti parhaimmillaan joulun alla, mutta varmasti hauska vielä joululahjanakin. Meilläkin voi olla tuo Koiramäen kesä jonkun paketissa.

      Poista
  2. Tämä kirja täytyykin hankkia joulutunnelmointia varten. Tatu ja Patu-kirjat uppoavat meilläkin vieläkin vuodesta toiseen. Todellisia kestosuosikkeja. :)

    VastaaPoista

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.