Mikä on lastenkirja?

Yksinkertainen kysymys. Vastauskin vaikuttaa aluksi hyvin yksinkertaiselta, mutta ei ikävä kyllä ole sitä. Olen pohtinut tätä kysymystä viimeisen kuukauden ja intensiivisesti nyt muutaman päivän.
Yleensä meitä ohjaa intuitiivinen tieto, ja kustantajan päätös, mikä on lastenkirjallisuutta, vaikka sattuisivat olemaan aikuistenkin suosiossa. Joku silti tekee lastenkirjasta lastenkirjan, mutta mikä? Kun asiaa yrittää tutkia asiantuntijoiden kirjoista, tuntuu, että kaikki omat ajatukset kumotaan. Minusta lastenkirjoissa on yksinkertaista kieltä, harvoin puhutaan eksistentialismista, devalvaatiosta tai konsensuksesta eivätkä ihmiset yleensä ole agressiivisia. Ongelma on tietysti, että myös aikuisille julkaistaan kirjoja, joissa kieli on yksinkertaista. Siis se ei ole ongelma, että niitä julkaistaan vaan se tekee luokittelusta taas mahdotonta.
Lastenkirjoissa käsitellään lapsia kiinnostavia aiheita, tai joita aikuiset luulevat lapsia kiinnostaviksi. Mutta niinkään ei saa vastata. Mitä ne aiheet sitten ovat? Ehkä lastenkirjoissa ei juoda, kiroilla ja pornokin taitaa olla vähän kielletty aihe. Mutta kyllähän joissakin juodaan ja Puluboikin kiroilee. Poikasiakin se saa, eli harrastaa varmasti seksiäkin ja kuka tietää, miten villiä etelänkaunottarensa kanssa. Mutta ok, ehkä se olisi kuvattu aikuisten kirjassa, mutta lastenkirjassa jätettiin väliin. Onko se ero sitten siinä?

Yksi aihe, jonka väitetään kuuluvan vain lastenkirjoihin on, ei niinkään puhuvat eläimen, niitä voi olla muutenkin, mutta ihmismäisesti käyttäyttyvät lelut. Tietysti ne sopivat hyvin vaikka johonkin kauhukirjaan, aikuistenkin, mutta silloin vain sivuosaan. En nyt kyllä keksi esimerkkejä siitä kuin Nalle Puhin, Bamsen ja Upponallen. Romuttakaas joku tämäkin väite ja kertokaa joku esimerkki nk. aikuisten kirjasta, jossa esiintyy lähinnä nalleja, pehmokoiria ja puhuvia barbeja.

Kuvakirjat tuovat aina ensin mieleen lastenkirjat. Mutta ainakin Kama Sutra on vastakkainen esimerkki. Taas se porno. Onko se nyt tosiaan ainut erottava asia?

Osaisiko joku vielä antaa viiteen, missä Liisa Ihmemaassa kirjan väitetään olevan kuvaus huumeiden käytöstä? Olisipa jo pian kesäloma. Vaikka eipä sekään vähennä rikkaruohon kasvua saati korjaa tätä masiinaa.

Juhannusjuomaa

Uskaltauduin viimein testaamaan kotikaljan tekemistä. Tein valmispaketista, eli oli varsin helppoa. Seuraava askel on sitten ehkä maltaista käyttäminen.

Eipä siitä taida oikeasti riittää juhannukseen asti. On parasta janojuomaa aurinkoisessa säässä puutarhahommissa.

Koska teen yleensä simaa vain 2 tai 4 litraa, hiivan annostelu on ongelmallista. Loppupaketin säilyttäminen vielä hankalampaa. Kerran vuolin pakastettuna hiivasta lastuja, mutta niistä on vaikea pyörittää herneen kokoinen pallo. Keksin nyt ratkaisun ja pakastin valmiita hiivapalloja.

Kabbalah and criticism ; Zealot

Kuuntelin aikani kuluksi pari kirjaa. Aslan Rezan Kapinallinen - Jeesus Kristus ja Harold Bloomin Kabbalah and Criticism. Ajatusmaailmaa ravisuttelevia kirjoja molemmat, omalla tavallaan.

Bloomin kirja sai minut muuttamaan täysin nykyisen ajatteluni suuntaa, tosin lopussa ja lopulta ehkä lievempiä, kuin välillä luulin : En enää ikinä halua olla missään tekemisissä kirjallisuuden tulkinnan ja analysoinnin kanssa. En ainakaan runouden. Ihan kamalaa ja tylsää.
Lopuksi sain kuitenkin hienon ahaa elämyksen. Tiesin sen toki, mutta silti: "Kaikki vahvat runouden tulkinnat ovat vääriä". Aiemmin olen/ olemme oppineet, että ei ole vääriä tulkintoja, mutta näin päin esitettynä tykkään ajatuksesta vielä enemmän. Toisto on ihan hyvä asia, kertaus opintojen äiti yms. ja ajatus upposi minuun vasta ehkä 49. toistolla (liioittelen tietenkin. Kaikki tutut tietää, että liioittelen aina, paitsi vähätellessäni), silti 50 toistoa olisi ehkä riittänyt. Sadannen, tai ehkä viidennen, kerran jälkeen ärsyynnyin taas.
Kaiken lisäksi toinen kirjassa ollut hyvä ajatus hukkui tuohon toisteluun.
En silti ymmärtänyt, mitä tekemistä Kabbalalla lopulta on runouden tulkinnan kanssa.

Aslan Reza on islamilainen Uuden testamentin tutkija. Ei pelkästään sitä, mutta kiinnostavin osio on tuo. Ilahduttavaa, että sellaisiakin on olemassa!
Kirja oli viihdyttävä ja vakuuttava. Uskon entistä vakaammin historiallisen Jeesuksen eläneen ja vaikuttaneen aikoinaan Palestiinassa. Uskoin myös, että Jeesus tosiaan oli Jeesus, eikä joku toinen samanniminen. Kirjan viedessä mukanaan on helppo myös uskoa kaiken olevan juuri kuten kirjassa sanotaan. Onneksi olen kuitenkin opiskellut kirjallisuutta (ja miten sitä tulkitaan Kabbalan mallin mukaan) ja lopulta tajusin, että kirja heijastaa kirjoittajan omia näkemyksiä ja hän on kirjoittanut sen tietyistä lähtökohdista. Lupaamaansa vastakkaisten mielipiteiden mukana olemista kaipasin, se esitettiin aika kevyesti.
Tietysti mukana oli paljon asioita, jota Raamatun ja historian tutkijat pitävät nykyään kiistämättömästi tosina, mutta paljon oli asioita, joille ei annettu kunnollisia perusteluita. Tai joille en tunne niitä. Monillekaan ei annettu, mutta tunnen ne entuudestaan.

Nyt olisi kiva löytää vastapainoksi kirja, joka vakuuttaa Jeesuksen olevan kaikkea, mitä kristinusko opettaa hänen olevan. Uskottava kirja, en tykkää kehäpäätelmistä.


Aslanin kirjan kuuntelin suomeksi. Suomentaja Otto Lappalainen oli tehnyt hyvää työtä ja kirjan kieli oli elävää ja mukaansa tempaavaa.

Richard Hood ja Nick Moyle: Janoisen puutarhurin opas. Humallu luonnon antimista (2016)

Suomentanut: Oona Juutinen
Kustantaja: Nemo
Kirja saatu kustantajalta. Suurkiitokset!


Sima- ja puutarhaharrastelijan unelmakirja.
Epäröin aikani kirjaan tarttumista, pelkäsin ohjeiden olevan minunlaiselleni keittiödysfunktionistille liian vaativa ja käsittämätön. Uteliaisuus onneksi voitti ja päätin, että voinhan lukea kirjaa ihan vain kirjallisuutena kuten luen käsityö- ja keittokirjojakin. Pääsin taas kurkistamaan brittiläiseen elämäntyyliin, jota olen ikävöinyt BBC:n jätettyä meidät pohjoismaalaiset ilman suosikki kanavaani.

Kirjan parasta antia ovat pienet vinkkiruudut kasveihin ja juomiin liittyen.

Uskaltauduin kokeilemaan yhtä ohjetta, voikukkalimonadia, tai kutsuisin sitä kyllä simaksi. Sovelsin vähän ja jätin juuret käyttämättä. Ihan laiskuuttani, mulla on kauhumuistikuvia mullan pesemisestä juurakosta. Vaikka kait ne pöpöt kuolis kuumassa vedessä ja hiekka häipyis siivilöitäessä.

Jano kasvaa juodessa ja herkullisia kuvia katsellessa olen kerännyt rohkeutta kokeilla oluen käyttämistä. Tosin aion tehdä ihan vain kotikaljan vahvuisena, ainakin näin alkuun. Aloittelen maustamattomalla ja testaan maustettua, kunhan kesä ehtii niin pitkälle, että pääsen poimimaan oman pihan humalaa. Olen nyt oppinut kirjasta senkin, että olutta on maustettu myös voikukalla ja että humalaa on monta erilaista lajiketta. Miltähän mustaherukka maistuisi oluessa?

Kirjan tekijät pitävät Britanniassa suosittua juoma- ja puutarhablogia. He ovat innokkaita kokeilemaan kaikkia uusia ideoita valmistaa alkoholipitoisia juomia. Kirjassaan he antavat lisäksi pieniä kuvauksia kotimaastaan, sen omituisista juoma- ja muista tavoista. Hieman kateellisena lueskelin kuvauksia villiomenapuista, ei näy meillä päin. Mahtaakohan tuomi ajaa saman asian.

Vihtahousuja vastakulttuurissa

Christopher Patridge (toim): Uusien uskontojen käsikirja, uudet uskonnolliset liikkeet, lahkot ja vaihtoehtoisen henkisyyden muodot.

Uskomattoman mielenkiintoinen hakuteos vielä uskomattomammista uskonnoista. Käsite uusi on osittain hieman joustava, kirjassa uusi määritellään länsimaalaisille uusiksi. Monista en ole koskaan kuullutkaan ja toisista sain aivan uudenlaista ( siis minulle uutta) tietoa. Kirja ei ole kultainen vastainen eikä myönteinen. Kaikki esitellään hyvin neutraalisti. Joskus tuntuu, että jopa liiallisen, varoittakaa nyt vähän rajummin nuista!

Oikeasti uusista uskonnoista suurin osa ( ei missään nimessä kaikki, mutta monet) tuntuu kuuluvan kahteen ryhmään: Niiden tarkoitus on kerätä rahaa muutamaan taskuun. Joskus kaikki nämä taskut kuuluvat yhdelle ihmiselle. Toinen on sorrettujen kansanryhmien perustavat omat, monesti synkretistiset, liikkeet. Ne ovat syntyneet, kun vähemmistöt eivät ole halunneet, tai saaneet, liittyä Valkoisen Miehen kirkkoihin. Muutamissa sadistinen ihminen on keksinyt hyvän tavan hankkia itselleen kidutettavia.

Monet liikkeet edustavat kirjan mukaan vastakulttuuria ja mukana ties minkälaisia vihtahousuja. Harmi, että näin valtavaa informaatiomäärää ei voi oppia ulkoa ja omaksua kerralla.

Rebecca Alexander: Elämän ja kuoleman salaisuudet

Dekkariviikko lähestyy loppuaan. Sain kuunneltua vain yhden dekkarin, mutta sain sentään innoituksen blogata Luualttarin ja sen yhden dekkarin verran irrottauduttua tietokirjoista.
Sain vinkin Rebecca Alexanderin kirjaan Elämän ja kuoleman salaisuudet (Suom. Sami Heino). En ole ihan varma, onko tämä ihan puhdasverinen dekkari, mutta kyllä tässä ainakin esiintyi poliiseja. En yleensä tykkää dekkareista, joissa pääosassa on rikolliset ja heidän sielunmaailmansa, mutta tämä oli poikkeus. Kadonneiden tyttöjen etsinnöissä poliisia avustaja symbolien asiantuntija pääsee niin arvoituksellisten symbolien kuin tyttöjenkin jäljille. Hän löytää uskomattomamman, karmivamman ja silti yllättävän inhimillisen vastauksen.
Rinnalla kulkee historiallinen kehyskertomus, joka lopussa kerrotaan todellisemmaksi kuin osasin kuvitella. En yhtään ihmettele tarinan ruokkivan kirjailijoiden mielikuvitusta.
Välillä ajattelin, että mystiikan, noituuteen ja symbolien osuus jää kirjassa aivan liian pinnalliseksi, mitään niistä ei kuvailla ollenkaan. Puhutaan vain merkeistä ja taioista. Loppua kohti kuvailu syveni hieman, mutta olisin silti halunnut sitä puolta mukaan enemmän. Merkkejä olisi voinut kuvailla edes jotenkin
samoin taikajuomien reseptejä ja valmistusta. Toisen, ei yhtä pitkän, miinuksen saa liian avoin loppu.
Käännöksessä oli muutamia omituisia sanoja. David Mitchell sanoi kerran QI:saa, että kirjoittaessa on ihan hyvä käyttää termejä, joita lukijoiden voi olettaa ymmärtävän. Se on minusta ihan hyvä ohjenuora. Onneksi kummallisuuksia ei ollut kovin montaa ja muuten oikein sujuvaa kieltä.

Palohällyytys

Eihän näitä koskaan  ota tosisaan, enkä muista millanen on palosignaali ja mikä varashäly. Muutenki luulin, että se on vaan joku kone joka ujeltaa. Mun istumapaikkaa vastapäätä on onneksi hälyytyslamppu ja varauloskäynti ja huomasin muita menosa ulos. Kokkoontumispaikalla oliki jo kaikki muut, kun tultiin sinne. Joku alotti nimenhuudon. Tosi kätevää, yks huuteli läpi koko reilun 100 henkeä. Joku loppupäästä tuleen jääny ois saattanu jo kuolla. Vähän ajan päästä totesivat sitte, että siinä oliki kaikki.  Mun ja viereinen osasto jätettiin huomiotta. Kun nostettiin elämä, niin jostain löyty vielä meijänki nimet. Entä jos me ois kaikki jääty sinne siipeemme saarroksiin? Oisko kukaan reagoinu mitenkään? Meidät yleensä sivuutetaan kaikessa, jätetään pois luetteloista, unohdetaan tuotantokahveilta ja vastaanotto syö meille lähetetyt karkit. Korvattavisa selevästi.
Luulin silti edelleen harijotukseksi, enhän mää sielä tuulesa ja väkujoukosa kuullu mittään. Sain viestin puolisolta, että paloasemalla oli hälyytys just yhtäaikaa, ku meillä, eli ei se ollutkaan. Sitte tuli vielä paloauto. Kait se kuiteski oli vaan vääräähälyytys, ku saatiin mennä sisälle.

Pihalla oli joku yritys pitämäsä esittely pöytää ja porukka meni sitte sinne. Kyssyin yheltä esittelijältä, sekö paino hälyytystä, että sai kaikki ulos. Sano, että ei hoksannut, mutta näyttää toimivalta idealta.

Toivottavasti porukka oppii näistä jotaki, vaikkapa sen, että kaikkien nimet huuetaan ja jonkulaista tehokkuutta.

Päivän saldoon kuulu lisäksi valetun kappaleen sisältä löytyny kivi. Kiva ylläri porata siihen.